Ville Koistinen megasopimuksella Ilvekseen

LIIGA / Uutinen
Tampereen Ilves saa takalinjoilleen kaivatun vahvistuksen, kun Ville Koistinen pukee tupsukorvien paidan niskaansa. Koistisen sopimus on peräti seitsemän vuoden mittainen. Sopimus sisältää option ulkomaille siirtymisestä kauden 2011–2012 jälkeen.

Oululaissyntyinen Ville Koistinen, 28, saapuu vahvistamaan tamperelaista kasvattajaseuraansa kerättyään kokemusta sekä Pohjois-Amerikasta, että Ruotsin Elitserienistä yhteensä viiden kauden ajan. Koistiselta löytyy vyöltään yli sata ottelua NHL:stä ja 67 ottelua AHL:stä. Viime kaudella kiekollisena puolustajana tunnettu Koistinen pelasi 31 ottelua Skellefteån riveissä. Loukkaantumisista kärsineen Koistisen tehot jäivät lukemiin 4+8=12.

– Oman kasvatin paluu kotiseuraan on hienoa. Saamme kiekollista taitoa ja luisteluvoimaa puolustukseen sekä kokemusta ja johtajuutta joukkueeseen, kertoi Ilveksen urheilutoimenjohtaja Seppo Hiitelä.

Edellisen kerran SM-liigaa Koistinen on pelannut kaudella 2005–2006, jolloin mies teki Ilveksen paidassa 56 ottelussa tehot 8+26=34. Noilla tehoilla irtosi SM-liigan puolustajien pistepörssin kärkisija. Yhteensä Koistinen ehti pelaamaan kuusi kautta Ilveksen edustusjoukkueessa ennen Pohjois-Amerikkaan siirtymistään. Vasemmalta laukova pakki on myös edustanut Suomea kolmissa MM-kisoissa.

Koistisen ja Ilveksen välinen sopimus on kestoltaan seitsemän vuotta. Sopimus sisältää kuitenkin option, mikä mahdollistaa pelaajan siirtymisen ulkomaille sopimuskauden aikana.

Koistisen paluuilmoituksen lisäksi Ilves julkaisi viiden A-nuorissaan viime kaudella pelanneen hyökkääjän kaksivuotiset sopimukset. Liigapaikkaa tulevalla pelisesongilla tupsukorvien riveistä tavoittelevat Miiko Hintz, Jesper Kokkonen, Mikael Kuronen, Roope Nikkilä ja Tomi Wilenius.

» Lähetä palautetta toimitukselle