RoKin Malo Ville oli toinen tappelupukareista, joiden peli päättyi ennen aikojaan.

Timo Savela

Ville haastoi Peliittojen Ville Niemisen - 64 minuuttia jäähyjä kerralla Mestiksessä

Tunteet ryöpsähtivät lauantain Mestis-kierroksella. Peliittojen Ville Nieminen ja RoKin Malo Ville keräsivät samassa ajassa yhteensä 64 minuuttia jäähyjä.

Heinolan lauantai-illassa tapahtuu.

Peliittojen ja RoKin välinen matsi oli toisen erän loppupuolella jo tilanteessa 4-4, kun isäntien Ville Nieminen taklasi rovaniemeläisten Julius Hermosta.

Itseään satuttaneella Hermosella kesti hetki nousta ylös, ja jäällä oli verta. Niemiselle tuomittiin 2+10 minuuttia selästä taklaamisesta, mutta sitä ennen hänet haastoi tappeluun RoKin Malo Ville.

Malo Villelle tuomittiin ryntäyksestä kaksiminuuttinen ja väkivaltaisuudesta 5+20 minuuttia. Niemiselle tuomittiin väkivaltaisuudesta sama minuuttimäärä, joten Ville Niemisen kokonaisrangaistusmäärä oli 2+5+10+20 minuuttia.

Ville Nieminen on 20-vuotias Ilves-kasvatti. Malo Ville puolestaan on 22-vuotias ranskalaissentteri.

Kumpikin ehti tehdä ottelussa myös maalin. Nyt he viettävät jo maaottelutaukoa, kun taas Peliitat ja RoKi lähtevät kolmanteen erään Peliittojen johtaessa 5-4.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös

RoKille kolme nuorta vahvistusta - Metsävainio matkaa Kajaanista Napapiirille

MESTIS | 11.6.2017 19:48
RoKi jatkoi joukkueensa rakentamista tekemällä sopimukset Tino Metsävainion, Malo Villen sekä Eemelin Piipon kanssa. lue lisää

Mestis-kauden parhaimmisto sai palkintonsa - Tanuksen tykkikausi keräsi arvostusta

MESTIS | 27.4.2017 21:47
Mestis jakoi palkinnot kuluneen kauden parhaimmistolle. Palkintorohmuna esiintyi erityisesti piste- ja maalipörssin voittanut Jonatan Tanus. lue lisää

Peliittojen pelaajarunko julki - Väliharju tukkimaan maalinsuuta

MESTIS | 26.4.2017 16:45
Heinolan Peliitat julkaisi keskiviikkona tulevan kauden joukkueensa rungon. 14 julkaistun sopimuksen joukossa oli jatkajia, mutta myös useita uusia nimiä. lue lisää

Mestis-kauden parhaimmisto palkittiin − KeuPan mestaruuteen johdattanut Markus Jokinen keräsi kunniaa

MESTIS | 24.4.2018 20:00
Päättyneen Mestis-kauden parhaimmisto sai palkintonsa Mestiksen perinteisellä gaalaristeilyllä. KeuPa-hyökkääjä Markus Jokinen oli pelipaikkansa paras, ja hänet palkittiin myös koko sarjan parhaana pelaajana. lue lisää

RoKille neljä pelaajasopimusta lisää − Maaliahne Olli-Matti Järvelä jatkaa Rovaniemellä

MESTIS | 15.4.2018 21:18
RoKin kauden 2018-19 joukkue on muodostumassa hyvää vauhtia, kun joukkueella on jo ennen toukokuuta kasassa yhteensä 15 pelaajasopimusta. lue lisää

Kommentit

Luetuimmat

Malo Ville

RoKi L kh
s. 1995 Chamonix-Mont-Blanc, FRA
180CM / 77KG
SOPIMUS: 2018