Viirlas tilkitsemään Jokipoikien takalinjoja

MESTIS / Uutinen
Viirlas kiekkoili viime kaudet Kajaanissa.
Kuva © Sami Kemppainen
Jokipojat vahvistaa puolustuskalustoaan Hokista siirtyvällä Roni Viirlaksella.

Roni Viirlas siirtyy joensuulaisjoukkueeseen yksivuotisella sopimuksella. Kaksi edelliskautta Hokin riveissä kiekkoillut 24-vuotias puolustaja kokosi päättyneellä kaudella runkosarjassa 49 ottelussa tehot 1+4. Karsintasarjassa hän iski kahdeksassa ottelussa yhden maalin.

− Kaiken kaikkiaan Kajaanin reissu oli erittäin opettavainen, siellä pääsi pelaamaan kovia pelejä molempaan suuntaan, Viirlas totesi.

Isokokoinen (191 cm/ 102 kg) puolustaja on pelannut Mestiksessä TUTOn, LeKin, Jukureiden ja SaPKon miehistöissä. Kaudella 2015-16 hän saavutti Mestis-hopeaa Hokissa. TPS-kasvatilla on myös 38 ottelun Liiga-kokemus Lukon paidasta.

− Koosta huolimatta pääsen aika hyvin liikkeellekin, ja tarvittaessa hyökkäyspäässäkin on valmiuksia olla avuksi. Kyllä suurimmat vahvuudet löytyvät silti puolustuspelaamisessa, kuvaili Viirlas itseään.

Joensuulaisryhmässä ovet kävivät myös toiseen suuntaan, sillä maalivahti Juho Ratilainen siirtyy Jokereiden KHL-joukkueeseen 1+1-vuotisella kahden suunnan sopimuksella. 19-vuotias torjuja pelasi Jokipoikien maalilla päättyneellä kaudella 18 ottelua torjuntaprosentilla 89,3.

» Lähetä palautetta toimitukselle