USA ja Sveitsi puolivälieriin, Tshekin tuska jatkuu

MAAJOUKKUE / Uutinen
Lauantaina MM-kisojen ohjelmassa on neljä jatkolohkojen kamppailua. Päivän ensimmäisissä koitoksissa USA ja Sveitsi ottivat voitot, joilla ne varmistivat paikkansa puolivälierissä.

Suomi varmisti paikkansa jatko-otteluissa kaatamalla Italian maalein 3-0. Leijonat käänsi ottelun edukseen jo avauserässä ottamalla 2-0-johdon. Italian mahdollisuudet ottelussa jäivät vähiin. Loppunumerot viimeisteli kaksi osumaa iskenyt Jari Viuhkola.

Raportti ottelusta löytyy täältä.

Slovakia kellisti Tshekin

Tshekki-Slovakia 2-3 (1-0, 0-2, 1-1)

Kisojen toistaiseksi pahin pettymys on ollut Tshekki. Eurooppalaista kiekkoa viime vuosina dominoinut maa jatkoi heikkoja peliesityksiään Slovakiaa vastaan. Lopputulos tietää sitä, että Alois Hadamczikin suojatit saavat vielä pelätä jatkopaikkansa puolesta.

Avauserässä kaikki näytti vielä hyvältä, kun Tomas Plekanec siirsi Tshekin johtoon. Esityön ylivoimamaaliin tekivät Michal Barinka ja Jan Marek. Tshekki hallitsi avauserän tapahtumia, mutta ei onnistunut lisäämään johtoaan.

Slovakian onnistui lopulta puhkaista tiivis tshekkipuolustus toisen erän alussa. Marian Gaborik tarjoili kiekon maalin takaa Pavol Demitralle, jonka onnistui ohittaa Roman Cechmanek. Ottelun puolivälissä kiekko oli toistamiseen Cechmanekin selän takana, kun Peter Podrahsky ja Miroslav Satan tarjoilivat oivallisen tekopaikan Richard Kapusille.

Päätöserä toi lisämurheita tshekkileiriin, sillä Marian Gaborik iski paluukiekon maaliin ja vei rajanaapuri Slovakian jo kahden maalin karkumatkalle. Rostislav Klesla kuittasi Gaborikin osuman nopeasti, mutta ottelun osumat jäivät tähän. Slovakian johto kesti loppuun asti, vaikka Tshekki painostikin lujasti.

Saksa ei riittänyt USA:n käsissä

USA−Saksa 3−0 (1−0, 1−0, 1−0)

Saksa yllätti torstaina Tshekin, mutta Yhdysvaltoja vastaan joukkueen paukut eivät enää riittäneet. Tasaisena ottelu kyllä pysyi. Paul Stastnyn salama-avausmaalin jälkeen seuraavaa osumaa saatiin odottaa toisen erän loppupuolelle asti. Välissä Saksa ehti hukata monta ylivoimatilaisuutta.

Stastny teki myös Yhdysvaltojen toisen maalin. Joukkueiden pelatessa tasavajaalla Stastny pääsi hääräämään maalin edessä, ja lopulta hän ronkki kiekon saksalaisvahti Dimitri Patzoldin varusteiden kautta sisään.

Lee Stempniak lisäsi jenkkien johtoa kolmannen erän alussa, mutta Saksalla oli etsikkoaikansa kolmannen erän puolivälissä. Kun USA sai toisen jäähyn peräjälkeen, saksalaisluotsi Uwe Krupp otti aikalisän. Tarvittavia kuvioita ei kuitenkaan löytynyt, vaan maalit jäivät syntymättä ja USA saattoi pelata lopun ajasta helposti hengittäen.

USA:n paikka puolivälierissä on varma, mutta Saksan kohtalo on vielä auki. Saksa pelaa jatkolohkonsa viimeisen ottelun Valko-Venäjää vastaan, ja kilpakumppani Slovakialla on vielä kaksi peliä jäljellä.

Sveitsi potkun Tanskaa edellä

Sveitsi−Tanska 4−1 (1−0, 2−1, 1−0)

Tanskan jääminen pudotuspelien ulkopuolelle varmistui Sveitsi-tappion myötä. Käkikellomaan kiekkojoukkue puolestaan voi valmistautua huomiseen Venäjä-kamppailuun turvallisin mielin, sillä paikka puolivälierissä on varma juttu.

Sveitsi karkasi kahdella ylivoimamaalilla johtomatkalle, ja 3−0-osuma pelin puolivälissä tukevoitti sveitsiläisten asemia entisestään. Puolustaja Jesper Damgaard kavensi ylivoimalla toisen erän lopussa, mutta todellista kiriä juutit eivät saaneet aikaan. Vähän ennen kolmannen erän puoliväliä Julien Sprunger teki Sveitsille neljännen maalin, eikä sen jälkeen enää kovin innokasta jääkiekkoa ottelussa nähty.

Sveitsin tehokkaimmat pelaajat olivat kahden maalin Sprunger ja kahden syöttöpisteen Adrian Wichser.

» Lähetä palautetta toimitukselle