Ulos KHL-pudotuspeleistä - rangaistukseksi Kiinaan?

KHL / Uutinen
Jokerit ja Salavat Julajev saattavat kohdata keväällä Kiinassa.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
KHL suunnittelee kovalla tohinalla laajentumista kaukoitään. Sarjan joukkueita saatetaan nähdä pelaamassa otteluita Kiinassa jo tulevana keväänä.

KHL:n ylintä johtoa vieraili Kiinassa tutustumassa paikallisen jääkiekon kehitykseen ja suunnittelemassa yhteistyökuvioita.

Yksi mielenkiintoisimmista lopputulemista vierailulla oli, että neljä KHL-joukkuetta saattavat pelata harjoitusotteluita Kiinassa ensi vuoden maaliskuussa.

All-China Games -turnauksen yhteydessä pelattavaan näytösturnaukseen osallistuisi luonnollisesti vain pudotuspeleistä ulosjääneitä joukkueita.

Yhteistyösuunnitelmien tuloksena Venäjän korkeimmassa juniorisarja MHL:ssä pelaavan Sahalinskie Akulin järjestämään junioriturnaukseen marraskuun alussa osallistuu myös kaksi kiinalaisjoukkuetta.

KHL:n puheenjohtaja Georgi Kobyljanski uskoo yhteistyön menevän tulevina vuosina vielä pidemmälle.

− Vuoden päästä kiinalainen junioriseura voi jo pelata MHL:ssä. Me ehdotimme tätä, ja nyt pallo on kiinalaisilla. Lisäksi haluaisimme järjestää sarjan näytösotteluita.

Jo aiemmin entinen huippupelaaja ja Venäjän jääkiekkoliiton hallituksen jäsen Vjatšeslav Fetisov on ehdottanut, että KHL:n pitäisi suunnata laajentumistaan Itä-Aasiaan, erityisesti Kiinan, Japanin, Etelä-Korean ja jopa Pohjois-Korean suuntaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle