U18: Puolivälierissä nähtiin dramaattisia ratkaisuja - Sveitsi piinasi Kanadaa pitkään

MAAJOUKKUE / Uutinen
Yhdysvallat marssi Slovakian yli omassa puolivälierässään.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa pelattiin torstaina puolivälierät ja aloitettiin karsintaottelut. Otteluina olivat puolivälierissä Yhdysvallat-Slovakia, Tšekki-Venäjä, Ruotsi-Suomi ja Kanada-Sveitsi. Karsintapelit puolestaan aloittivat Saksa ja Tanska.

Saksa-Tanska

Saksa ja Tanska aloittivat oman taipaleensa karsintapelien puolella. Saksa sai ensimmäisen kiinnityksen A-sarjapaikkaan voittamalla pelin 3-2. Hyökkääjäkolmikko Tobias Kircher, Andreas Eder ja Dominik Kolb oli saksalaisten voiton takuumiehinä, kukin teki kaksi tehopistettä.

Ensimmäinen erä kiekkoiltiin Saksan hienoisessa hallinnassa. Erän puolivälissä joukkue joutui kuitenkin ensin alivoimalle ja pian sen päättymisen jälkeen Tanska teki avausmaalin. Maalin tekijä oli Martin Eskildsen. Saksa ei kuitenkaan kauaa tilannetta ihmetellyt, vaan tasoitti jo 17 sekuntia myöhemmin Kolbin maalilla.

Toisessa erässä Saksa otti kolme peräkkäistä jäähyä ja lopulta niistä viimeinen kostatui. Tanskan Markus Jensen vei joukkueensa 2-1-johtoon, kun erää oli pelattu reilut 11 minuuttia. Johtoasema säilyi erän lopulle saakka, kunnes Saksan Eder tasoitti, myös ylivoimalla. Muuten erä meni selkeästi Tanskan hallinnassa.

Kolmannessa erässä ei liiemmälti tilastomerkintöjä nähty. Saksa onnistui kuitenkin voittomaalin teossa reilut kahdeksan minuuttia ennen maalintekoa, kun Stefan Loibl maalasi. Tätä johtoa Tanska ei saanut enää kirittyä kiinni, vaikka se otti vielä aikalisän ja maalivahdin pois. Täten Tanska on perjantaina pelattavassa toisessa osaottelussa selkä seinää vasten.

Yhdysvallat-Slovakia

Päivän ensimmäisessä puolivälieräottelussa kohtasivat Yhdysvallat ja Slovakia. Peli päättyi selkeisiin 6-2-lukemiin, vaikka Slovakiakin taisteli urhoollisesti. Yhdysvaltojen tehomiehenä hääri hyökkääjä Jack Eichel tehoilla 1+2. Slovakeilta tehomiehenä toimi hyökkääjä Kristian Ferletak (1+1).

Ensimmäinen erä oli Yhdysvaltojen yksipuolista näytöstä. Joukkue vei laukaukset maalia kohti lukemin 20-0 ja takoi taululle lukemat 3-0. Ensin onnistujan roolissa oli Eichel 54 sekunnin pelin jälkeen. Lisää seurasi reilut kaksi minuuttia myöhemmin, kun John Macleod onnistui ylivoimalla. Trion täydensi Anders Bjorkin maali erän lopulla.

Slovakia vaihtoi maalivahtia ensimmäisellä erätauolla, mutta se ei paljoa auttanut. Auston Matthews lisäsi yhdysvaltalaisjohdon jo neljään maaliin neljän minuutin pelin jälkeen. Enempää maaleja ei erässä nähty, vaikka muun muassa kakkosia jaettiin viisi kappaletta, kolme Yhdysvalloille ja kaksi Slovakialle. Laukaukset menivät edelleen selkeästi Yhdysvalloille.

Kolmannessa erässä nähtiinkin sitten taas runsaammin maaleja. Slovakia rikkoi kuparisensa reilun kuuden minuutin pelin jälkeen, kun Ferletak onnistui maaliteossa. Iloa ei kauaa kestänyt, koska Yhdysvaltojen Macleod onnistui toistamiseen ylivoimalla vain reilut kaksi minuuttia myöhemmin.

Reilut neljä minuuttia tästä eteenpäin ja kiekko oli taas slovakkimaalissa. Ylivoimaonnistujana oli tällä kertaa Nolan Stevens. Pian tämän jälkeen Slovakia sai oman mahdollisuutensa, kun Yhdysvallat otti kaksi peräkkäistä jäähyä. Slovakit hyödynsivätkin saamansa kahden miehen ylivoiman, kun Marco Halama maalasi pelin loppulukemat.

Yhdysvallat raivasi tiensä välieriin ja saa vastaansa Suomea höykyttäneen Ruotsin. Slovakian turnaus päättyi tähän.

Tšekki-Venäjä

Tšekki ja Venäjä kohtasivat illan toisessa puolivälierässä. Ottelu oli tasainen ja päättyi lukemiin 3-2. Tšekkien tehomiehenä toimivat David Kaše (1+1) ja Jakub Vrána (2+0). Venäläisten tehomiehiä olivat Kirill Pilipenko (1+1) ja Vladislav Kamenev (0+2).

Avauserä pelattiin sekä laukausten että tilastomerkintöjen osalta tasaväkisesti. Kumpikin laukoi vajaan kymmenen kertaa maalia kohti, eikä onnistunut hyödyntämään yhtä kahden minuutin ylivoimaansa. Ottelun avausmaali erässä kuitenkin nähtiin ja sen teki Tšekin Vrána reilun 18 peliminuutin kohdalla.

Toinen erä oli pitkälti samanlainen. Laukauksia tuli suurin piirtein saman verran ja jäähyjä tismalleen sama määrä. Maalinteossa onnistuivat tällä kertaa puolestaan venäläiset, kun Jegor Korshkov onnistui ylivoimalla sen vanhettua vain kymmenen sekuntia. Pelikello näytti reilua 12 minuuttia tässä kohtaa. Enempää tilastomerkintöjä ei erässä nähty.

Tšekki aloitti kolmannen erän vahvasti, kun se siirtyi jo reilun minuutin pelin jälkeen jälleen johtoon Kašen maalilla. Erä jatkuikin pitkään Tšekki-johdossa, vaikka Venäjä olikin painostavampi osapuoli. Venäjä onnistui myös lopulta tasoitusmaalin teossa, kun Pilipenko osui reilun yhdeksän minuutin kohdalla.

Venäjä sai heti perään ylivoimalla mahdollisuuden voittomaalin tekoon, mutta Tšekki selvitti alivoimansa. Tasalukemat säilyivät aina erän loppuun saakka ja edessä oli jatkoerä. Jatkoerän heti alussa Venäjän Jevgeni Svetšnikov pääsi yrittämään rangaistuslaukausesta ratkaisua, mutta Tšekki-maalivahti Vítek Vaněček kesti.

Ja kun venäläisille ei ratkaisu maistunut, iski Tšekki. Joukkue oli jatkoerässä hallitsevampi osapuoli ja hyödynsi hallintansa reilun viiden minuutin pelin jälkeen. Juhlittu sankari oli hyökkääjä Vrána illan toisella maalillaan.

Tšekki jatkaa voitollaan välieriin, jossa se saa vastaansa Sveitsin kaataneen Kanadan. Venäläiset puolestaan pakkaavat tavaransa ja palaavat omalle puolellensa itärajaa.

Ruotsi-Suomi

Lue raportti ottelusta tästä.

Kanada-Sveitsi

Illan viimeinen puolivälieräottelu käytiin Kanadan ja Sveitsin välillä. Sveitsi piti todella pitkään ennakkosuosikki Kanadaa ahtaalla ja vain viime hetken voittomaali esti peliä menemästä jatkoerään. Loppulukemat olivat 3-2. Kanadan illan tehomies oli puolustaja Travis Sanheim (0+2).

Ottelun avauserä oli tasaista kiekkoilua ja Sveitsi järkytti Kanadaa menemällä 1-0-johtoon reilun seitsemän minuutin kohdalla. Asialla oli Dominik Diem. Sveitsin johto säilyi pitkälle erän loppuun, kunnes Jake Virtanen toi maalillaan kanadalaiset tasoihin reilun 17 minuutin kohdalla ylivoimalla.

Toinen erä oli Sveitsin hallintaa. Joukkue vei laukaukset selvähkösti ja pakotti Kanadan ottamaan kolme jäähyä yhtä omaansa vastaan. Kanada onnistui kuitenkin tekemään johtomaalin reilun 11 minuutin kohdalla. Asialla oli sillä kertaa John Quenneville. Sveitsi ei pystynyt hyödyntämään omia paikkojaan ja joutui siten päätöserään maalin takaa-ajoasemassa.

Kolmas erä oli jäähyjen sävyttämä. Joukkueille vihellettiin yhteensä viisi kaksiminuuttista ja yksi kymmenminuuttinen. Laukaisumäärien puolesta erä oli tasainen. Sveitsi onnistui hyödyntämään yhden ylivoimistaan, kun se tuli tasoihin Kevin Fialan maalilla reilut neljä minuuttia ennen loppua.

Ottelu sai todella dramaattisen lopun, kun Kanada teki voittomaalin vain 30 sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Sankari oli Travis Konecny. Sveitsi otti saman tien aikalisän ja maalivahdin pois, muttei onnistunut tasoittamaan.

Täten Kanada eteni välieriin, jossa se saa vastaansa Venäjän kaataneen Tšekin. Sveitsi sen sijaan lähtee kotimatkalle.

» Lähetä palautetta toimitukselle