U18: Maanantain koitoksissa nähtiin mukavasti maaleja

MAAJOUKKUE / Uutinen
Sveitsiläiset pääsivät tuulettamaan kolme kertaa maanantaina.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Alle 18-vuotiaiden MM-kisojen maanantaipäivässä nähtiin neljä ottelua. Vuorossa olivat Suomi-Tšekki, Venäjä-Saksa, Sveitsi-Tanska ja Ruotsi-Slovakia.

Suomi-Tšekki

Lue otteluraportti täältä.

Venäjä-Saksa

Maanantain toisessa koitoksessa asettuivat vastakkain Venäjä ja Saksa. Saksa sinnitteli ennakkosuosikki Venäjän kintereillä aina kolmanteen erään saakka, jossa venäläiset ratkaisivat pelin. Loppulukemat olivat 5-2. Venäjän tehomiehinä häärivät hyökkääjät Jevgeni Svechnikov (2+1) ja Ivan Nikolishin (1+2).

Ottelun avauserästä ei tapahtumia puuttunut. Erässä jaettiin peräti kahdeksan kaksiminuuttista ja yksi kymmenen minuutin käytösrangaistus. Ottelun avausmaali nähtiinkin ylivoimalla reilun kahdeksan minuutin jälkeen, kun Venäjän Svechnikov onnistui. Seuraavaa Venäjän maalia ei kauaa tarvinnut odottaa, kun se syntyi jo minuutin ja kahdeksan sekunnin päästä Aleksander Protapovichin onnistuessa.

Tämän jälkeen venäläiset aloittivat oman jäähysavottansa. Joukkueelle tuomittiin neljä peräkkäistä kaksiminuuttista ja yksi kymmenminuuttinen. Saksa ei jättänyt tilaisuuttaan hyödyntämättä.

Ensin joukkue kavensi kahden miehen ylivoimalla Stefan Loiblin maalilla ja vain vajaa minuutti tästä joukkue kampesi tasoihin Maximilian Kammererin maalilla. Aikaa tasoituksen tekemiseen meni vain reilut neljä minuuttia.

Pian tämän jälkeen Saksa sortui ottamaan jäähyn ja Venäjä rankaisi. Asialla oli Kirill Pilipenko. Tämän jälkeen tahti tasaantuikin selvästi. Kumpikin joukkue laukoi edelleen ahkerasti maalia kohti, mutta tuloksetta. Myöskään jäähyjä ei tullut enää vastaavaan tahtiin.

Lopulta Venäjä aloitti lopullisen irtioton kolmannessa erässä reilun viiden minuutin pelin jälkeen. Ensin onnistui Nikolishin ja vain reilut pari minuuttia myöhemmin Svechnikov, jonka maali tuli ylivoimalla. Tämän jälkeen Saksa otti aikalisän, mutta siitä ei enää tarvittavaa pontta saatu. Täten Venäjä korjasi täyden pistepotin.

Seuraavaksi Venäjä saa vastaansa Kanadan ja Saksa Ruotsin.

Sveitsi-Tanska

Lappeenrannan illan toisessa ottelussa Tanska piti Sveitsiä tiukoilla. Loppunumerot olivat lopulta 3-2. Sveitsin ottelun sankari oli hyökkääjä Kevin Fiala, joka teki tehot 1+2.

Avauserä pelattiin maalittomana, vaikka Sveitsi laukaisutilastoja selkeästi hallitsikin lukemin 19-6. Tanska puolestaan pääsi koettamaan maalintekoa rangaistuslaukauksesta, mutta hyökkääjä Søren Nielsen epäonnistui yrityksessään. Peli jatkui maalittomana Sveitsin hallinnassa aina toisen erän puoliväliin saakka, jolloin Sveitsin Roger Karrer avasi maalihanat ylivoimalla.

Jatkoa seurasi reilut kolme minuuttia myöhemmin. Tällä kertaa onnistuja oli Sveitsin Fiala. Tanska ei kuitenkaan lannistunut, vaan kavensi tästä reilut kolme minuuttia eteenpäin Thomas Olsenin maalilla. Kolmannessa erässä laukaisumäärät tasoittuivat selvästi, mutta maalit jäivät pitkäksi aikaa uupumaan.

Tähän tuli muutos reilun 15 peliminuutin kohdalla, kun Tanska tasoitti Christian Mieritzin maalilla. Ilo jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, kun Sveitsin Noah Rod teki voittomaalin vain reilut kaksi minuuttia myöhemmin. Tanska otti vielä maalivahtinsakin pois ja aikalisän, mutta ne eivät tuottaneet tulosta. Täten ennakkosuosikki Sveitsi piti kuin pitikin pintansa.

Sveitsin turnaus jatkuu ottelulla Tšekkiä vastaan, kun taas Tanskan alkusarja päättyi tähän peliin.

Ruotsi-Slovakia

Imatran myöhäisottelussa kohtasivat Ruotsi ja Slovakia. Ruotsi vei ottelun nimiinsä lukemin 6-2 ja suurimpana sankarina toimi hurjat 3+2-tehot takonut William Nylander.

Ottelun avausmaali nähtiin ensimmäisessä erässä reilun kahdeksan minuutin kohdalla ylivoimalla. Maalin tekijä oli Gustav Forsling. Lisämaaleja saatiin odottaa aina toisen erän kuudennelle minuutille, kun illan sankari Nylander onnistui ensimmäistä kertaa.

Slovakiakin avasi maalitilinsä vain reilu minuutti tästä, kun Christian Jaros onnistui. Maali ei slovakkien iltaa paljoa kirkastanut, kun Ruotsi pääsi pelaamaan reilun minuutin päästä kahden miehen ylivoimaa ja rankaisi taas. Asialla oli jälleen Nylander. Axel Holmström kasvatti vielä Ruotsin johdon kolmeen maaliin reilut kolme minuuttia ennen erän päätöstä.

Ruotsi löi lisää nauloja Slovakian arkkuun heti toisen erän avausminuuteilla, kun Henrik Törnqvist onnistui alivoimalla. Slovakia nousi vielä kolmen maalin päähän reilun kahden minuutin päästä Juraj Milýn maalilla. Tämän jälkeen kuvaan astuivat jäähyt oikein suurella kädellä. Joukkueet keräsivät erinäisistä nahinoista yhteensä kuusi kaksiminuuttista ja yhden 5+20-minuutin rangaistuksen.

Ruotsi teki vielä yhden maalin kolmannen erän lopulla Nylanderin täydentäessä hattutemppunsa. Se oli kuitenkin enää kosmetiikkaa ja Ruotsi vei ottelun selkeällä neljän maalin erolla. Tämä ottelu päätti Slovakian alkusarjan, mutta Ruotsilla on edessään vielä ottelu Saksaa vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle