U18: Kymmenen-nolla!

MAAJOUKKUE / Uutinen
Suomen leijona kairattiin jäänrailoon.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Suomen jääkiekkoilun lähihistorian suurin fiasko on tapahtunut. Lappeenrannan Kisapuisto todisti Suomen Pikkuleijonien esitystä, josta kenellekään ei jäänyt minkäänlaista kerrottavaa jälkipolville. Ruotsi pieksi Suomen otsikon mukaisin lukemin.

Reilut 3000 ihmistä todisti jotain Lappeenrannan Kisapuistossa, jota kukaan ei olisi osannut odottaa. Ruotsi tulitti tähän asti Afrikan savanneja kirmanneen leijonan jäänrakoon alle kymmenen minuutin.

Kummallista kyllä, joukkueen päävalmentaja Rauli Urama ei vaihtanut toiseen erään Kaapo Kähköstä pois maalin suulta, vaan jatkoi joukkueen ykkösmaalivahdilla. Sitä hupia ei kauaa kestänyt. Ruotsi takoi vielä kahdesti kiekon ohi Kähkösen, jolloin päävalmentaja Uramalle ja varmasti myös Kähköselle riitti.

− Ruotsi oli vahva alussa ja sillä tavalla ratkaisi meidän puoluksen virheistä. 5-0-tilanteessa vielä näytti, että se usko kestää, mutta kyllä sen jälkeen unelmat romahtivat. Sen jälkeen ei enää meidän luonne kestänyt loppuun asti, kertoi joukkueen päävalmentaja Urama.

Toisen erän alussa maalin suulle luistellut Joona Voutilainen sai paineetta luistella tolppien väliin. Vaikka Voutilaisen esityskään ei suuria hurraahuutoja aiheuttanut, on hän kuitenkin ainut pelaaja, jonka esitys voidaan laskea sarjaan "positiiviset".

Jatkuvalla syötöllä kiekkoja hukanneet suomalaiset suorastaan lahjoittivat maalipaikat länsinaapureille, eivätkä he kohteliaina vieraina viitsineet niistä kieltäytyä.

Kolmas erä ei muutosta tuonut voimasuhteisiin. Ruotsi painoi pelin Suomen päätyyn kerta toisensa jälkeen, eikä viidesti kolmannen erän aikana yllätettyä Voutilaista voi rumista lukemista syyttää.

− Kopissa on tällä hetkellä paljon pettyneitä pelaajia. Pitää kuitenkin muistaa, että tämä on peli muiden joukossa ja oikea leijonatie alkoi tästä MM-tapahtumasta ja tästä joukkueesta menee monta hyvää leijonaa joskus vielä olympiajoukkueeseen asti.

− Totta kai se nyt tuntuu pahalle ja tuntui se pahalle tuossa ottelun aikana, kun näki, että enää ei ole mahdollisuuksia. Varmasti tämä kasvattaa pelaajia ja pelaajat ovat valmiita tekemään vähän enemmän tulevaisuudessa, analysoi Urama.

Urama näki myös paljon postiivista joukkueessaan murskatappiosta huolimatta.

− Koko joukkueen tekeminen. Enkä anna tämän pelin siihen vaikuttaa, koska koko joukkue oli juuri sellainen kun ajateltiinkin, mutta jos nimiä pitää nostaa, niin Miro Keskitalo ja koko meidän energinen nelosketju, jossa olivat Atte Mäkinen, Miro Mäkinen ja Antti Kauppinen.

− On tietysti epäreilua nostaa muutamaa nimeä esille. Turnaus oli erittäin hyvä, olosuhteet olivat viimeisen päälle, väki oli mukana hienosti. Mahtava kokemus varmasti pojille, kertoi Urama.

Jälkiviisastelu on varmasti jo Suomessa alkanut. Urama ei halunnut lähteä jälkiviisastelemaan, mutta löysi loppujen lopuksi muutaman asian.

− Ehkä tuohon ottelun alkuun olisi pitänyt olla valmiimpi. Joukkuessa oli hyvä henki juuri ennen ottelua, mutta kamppailuvalmiudessa tai -kovuudessa me emme olleet valmiina. Ehkä noita asioita muuttaisin, muuten homma piti olla hoidossa.

Suomen pelien päätyttyä turnauksessa Urama käänsi katseensa tuleviin välieräjoukkueisiin.

− Tšekin peli näyttää vahvalle. Tšekki oli tosi hyvä meitä vastaan, ehkä sieltä löytyy se haastaja, mutta tosi koville pohjoisamerikkalaiset joutuvat, kun Ruotsi ja Tšekki heitä vastaan tulevat.

» Lähetä palautetta toimitukselle