Tuukka Mäkelä vahvistaa Lukon takalinjoja, Hagelberg jatkaa Raumalla

LIIGA / Uutinen
HPK:ssa edelliset neljä kautta kiekkoillut isokokoinen ja sisukas puolustaja Tuukka Mäkelä siirtyy vahvistamaan Lukkoa. Mäkelän sopimus raumalaisseuran kanssa on kaksivuotinen. Myös jo neljän kauden ajan kettupaidassa kiekkoillut Jaakko Hagelberg jatkaa seuran riveissä.

HIFK:n juniorimyllyn läpikäynyt 22-vuotias Mäkelä lähti nuorena poikana Quebecin juniorisarjan QMJHL:n Montreal Rocketsin riveihin hakemaan kokemuksia sikäläisestä kiekkokulttuurista. Loukkaantumisten vuoksi ura lätäkön toisella puolella jäi yhdeksän ottelun mittaiseksi ja vuorossa oli siirtyminen Pallokerhon riveihin.

HPK:n paidassa puolustaja debytoi kaudella 2001-2002 ja on neljän kauden aikana pelannut runkosarjassa 194 ottelua. Päättyneellä kaudella miehen pelaamista haittasi nilkan kehräsluun murtuminen, jonka vuoksi Mäkelä oli poissa pitkän aikaa. Runkosarjassa tilille syntyivät 39 ottelussa tehot 2+2 ja pudotuspeleissä kahdeksassa ottelussa ei syntynyt lainkaan tehopisteitä.

Mäkelän kanssa samanikäinen Jaakko Hagelberg on tehnyt Lukon kanssa vuoden mittaisen sopimuksen. Tapparan kasvattama Hagelberg tuli Raumalle kaudeksi 2001-2002, mutta pelipaikan vakiinnuttaminen on ollut vaikeaa. Otteluita näiden neljän kauden aikana on liigajoukkueen lisäksi kertynyt A-nuorten, FPS:n, UJK:n ja Hokin paidassa. Päättyneellä kaudella tehot SM-liigassa olivat 25 ottelussa 2+3.

Lisäksi Lukko on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen A-nuorissa viime kaudella pelanneen Petri Lammassaaren kanssa.

» Lähetä palautetta toimitukselle