Tuttu pistenikkari palaa Kajaaniin

MESTIS / Uutinen
Niko Saarenpää palaa tuttuun seuraan.
Kuva © Matti Prusi
Hokki saa mieluisan paluumuuttajan, kun Niko Saarenpää palaa kajaanilaisseuraan.

Kolme edellistä kautta Ruotsissa kiekkoillut Niko Saarenpää palaa Suomeen ja Mestikseen. Osoite on tuttu: Kajaanin Hokki.

− Saarenpää on hyvä maalintekijä ja hän tuo meidän joukkueeseen kokemusta. Rightin kätisyys tuo myös lisää variaatioita ylivoimapelaamiseen, Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen listaa.

Maaliskuussa 30 vuotta täyttänyt laitahyökkääjä pelasi Hokki-paidassa vuodet 2005-2011. Kuudella kaudella hän saavutti yhden Mestis-mestaruuden lisäksi hopeaa ja pronssia.

Hokki-kausien jälkeen hän pakkasi tavaransa ja takoi pinnoja kolme kautta ruotsalaisseura Kiruna IF:ssä. 

Samalla kajaanilaisseura kertoi, ettei puolustaja Valtteri Autio liitykään seuran vahvuuteen. Aution oli määrä tulla elokuuksi koeajalle.

 

 

» Lähetä palautetta toimitukselle