TUTOn maalivahtiosastolla muutoksia - Sabol jättää joukkueen

MESTIS / Uutinen
Pohjanoksa pääsee kokeilemaan Mestis-vauhtia.
Kuva © Timo Savela
TUTOn nuori slovakkivahti Richard Sabol jättää turkulaisryhmän. Maalivahtiosastolla tapahtuu muitakin muutoksia, kun Karolus Kaarlehto lähtee alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin.

Richard Sabolin pelaajasopimus purettiin yhteisymmärryksessä seuran ja pelaajan välillä. Sabol pelasi kuluvalla kaudella 11 ottelua Suomi-sarjassa TUTOn yhteistyöseura VG-62:sen maalilla ja sen lisäksi yhden Mestis-ottelun.

− Richardilla oli henkilökohtaisia syitä, joiden vuoksi hän palasi kotimaahansa. Päädyimme yhdessä ratkaisuun, jossa hänen pelaajasopimuksensa puretaan, kertoi TUTOn urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola.

TUTO menettää myös maalivahti Karolus Kaarlehdon, joka lähtee alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin. Häntä turnauksen ajaksi paikkaamaan tulee TPS:n A-nuorten maalivahti Julius Pohjanoksa.

Turkulaisryhmä kertoi myös, että joukkueen kapteeni Anssi Virkki on sivussa peleistä tammikuun loppuun saakka. Sen aikaa kapteenin virkaa hoitaa Kristian Tuohilampi.

» Lähetä palautetta toimitukselle