Jarmo Jokilan viimeisin mestaruus on Tanskan liigasta kaudelta 2014-15.

Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/

TUTO saa tutusta konkarista apua hyökkääjäpulaansa - ”Keskustelu TUTO-paitaan paluusta on kestänyt sellaiset 6,5 vuotta”

Kaudella 2008-2009 Mestiksen parhaaksi pelaajaksi valittu Jarmo Jokila palaa TUTO-paitaan loppukauden kattavalla sopimuksella. Laitahyökkääjä on edustanut alkukauden MAC Budabestia monikansallisessa Erste Ligassa.

173 ottelua Mestiksessä urakoinut Jokila on aiemmin edustanut TUTOa lainasopimuksella kausina 2004-2005 ja 2005-2006. Kaudella 2008-2009 TPS-kasvatti oli TUTOn sopimuspelaaja, jolloin Jokila voitti Mestiksen pistepörssin. Paluuta oli sorvattu jo pitkään, mutta nyt palaset loksahtivat kohdalleen.

— Oikeastaan voin sanoa, että keskustelu Jokilan kanssa TUTO-paitaan paluusta on kestänyt sellaiset 6,5 vuotta, ja nyt päästiin vihdoin maaliin asti. Isoa roolia siirrossa näytteli se, että Jokilalle saatiin järjestettyä työpaikka Turun alueelta, TUTOn urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola avasi tilannetta.

TUTOlla on ollut loukkaantumishuolia hyökkäyskaluston kanssa. Timi Lahtinen, Manu Honkanen, Aki Keinänen ja Tomi Wilenius ovat tällä hetkellä loukkaantuneita. Aittolan mukaan Jokila on merkittävä vahvistus turkulaisille.

— Kyseessä on huippupelimies, jonka paluu TUTO-paitaan on merkittävä juttu.

Mahdollisesti jo keskiviikkona Heinolan Peliittoja vastaan debytoiva Jokila on innoissaan paluusta Turkuun.

— TUTO on aina pelannut iloista kiekkoa, ja täällä hommat toimivat myös kaukalon ulkopuolella. Odotan jo innolla ensimmäisiä pelejä!

Lue myös

Kohutaklauksen uhri Niko Ahoniemi: "Pakki työnsi minut suoraan takaraivosta pleksiin"

MESTIS | 13.1.2018 8:00
K-Vantaan päävalmentaja Pasi Arvonen arvosteli TUTOn Niko Ahoniemeä kovin sanoin perjantai-illan väännön jälkeen. Ahoniemi kertoi tilanteesta oman versionsa. Kaksi maalia K-Vantaata vastaan iskenyt laituri avasi myös tunnelmiaan alkutaipaleesta TUTO-paidassa. lue lisää

Mestis-ikoni Tuukka Pulliainen palasi Kupittaan kaukaloon

MESTIS | 7.1.2018 13:20
Viime kauteen uransa lopettanut Tuukka Pulliainen palasi TUTO-paitaan lauantaina järjestetyssä alumniottelussa. Uran jälkeistä aikaa Pulliainen on viettänyt työn ja perheen parissa. lue lisää

Tuohilampi pikavisiitille Ässiin

LIIGA | 9.2.2017 12:34
Porin Ässät lainaa puolustaja Kristian Tuohilammen TUTOsta yhden ottelun ajaksi. lue lisää

TPS:n puolustajalupaus vahvistamaan TUTOa

LIIGA | MESTIS | Suomi-sarja | 17.1.2018 10:20
Puolustaja Olli Kaskinen saapuu TUTOon lainapestillä Turun Palloseurasta. lue lisää

TUTOn uusi toimitusjohtaja Roope Paltta: "Nyt pitää mennä eteenpäin"

MESTIS | 5.1.2018 13:45
Innokkuutta uhkunut TUTOn uusi toimitusjohtaja Roope Paltta haluaa tuoda lisää osaamista organisaation myyntiin. Keväällä toimitusjohtajan tehtävän jättävä Dani Aavinen puolestaan kertoi poistuvansa tehtävistä levollisin mielin. lue lisää

Kommentit

Luetuimmat

Jarmo Jokila

TUTO #9 L lh
s. 1986 Lemu
175CM / 86KG
SOPIMUS: Toistaiseksi