TuTo esitteli 12 uutta pelaajaa

MESTIS / Uutinen
Turun Kupittaan jäähallilla oli vilskettä, kun Juhani Tammisen johdolla esiteltiin 12 pelaajaa ja kaupan päälle joukkue veti kesän ensimmäiset jäätreenit. Uusiin pelaajiin kuului toki turkulaisille entuudestaan tuttuja pelimiehiä ja vain kaksi uutta sopimuspelaajaa. Loput yhdeksän pelaajaa ovatkin taistelemassa peliajasta ja sopimuksesta try-outilla.

TuTon kanssa sopimuksen tehneet pelaajat ovat puolustaja Mikael Aaltonen ja hyökkääjä Patrik Moisio. Aaltonen on TPS-taustainen, melko pienikokoinen puolustaja, joka on kolunnut Suomen nuorten maajoukkueita ja ehti esittäytyä tovereille jo viime kaudella.

– Olen erittäin tyytyväinen, että saan jatkaa täällä ja parantaa paljon viime kaudesta. Toivotaan, että yleisö viihtyy ja tulevasta kaudesta hyvä tulee, Aaltonen luonnehti saamaansa jatkomahdollisuutta.

Moisio puolestaan palaa kotikaupunkiinsa Ilveksen A-nuorten riveistä. Moisiota luonnehditaan fyysiseksi pelaajaksi, joka aiheuttaa hämminkiä vastustajan maalilla ja pistää laitaan puolustajien ja maalivahdin lisäksi myös tarvittaessa maalin.

– Hyvää fiiliksellä palaan Turkuun Ilveksestä tällaiseen seuraan, jolla on kovat tavoitteet ja halu mennä eteenpäin. Pidetään huoli siitä, että Kupittaalla kaikilla muilla on hauskaa paitsi vastustajilla, Moisio kommentoi paluutaan turkulaiseen seuraan.

– Me tehdään tästä voittava ja mielenkiintoinen joukkue. Uskon, että nämä veljet vastaavat siihen haasteeseen, Juhani Tamminen luonnehti esiteltyjä pelaajia.


Uudet TuTo-pelaajat Moisio ja Aaltonen.
Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/

Yhdeksän pelaajaa try-outille

Kahden sopimuspelaajan jälkeen oli aika suunnata katseet pelaajiin, joilla ei vielä ollut TuTo-univormua päällään. Yhdeksän training camp -pelaajan joukossa on kaksi ulkomaalaista, joista ensimmäinen on 21-vuotias, isokokoinen kanadalainen hyökkääjä Derek Famulare. Aiemmin Kanadan juniorisarjoissa pelanneen Famularen päätymiselle TuTon riveihin on oma tarinansa.

– Derek on kova kanadalainen pelaaja, jonka taustassa on pala turkulaisuutta. Isä on aikanaan vetänyt täällä Kiekko-67:ssa ja äiti on suomalainen leidi. Mies tuli tuonne Eerikinkadun konttoriin ja sanoin olevani mielissäni, jos hän ottaisi haasteen vastaan, Tamminen valotti Famularen saapumista.

Keskushyökkääjä Santeri Halme on Porin Ässien kasvatti. Viime kaudella hän pelasi Ässien A-nuorissa hyvillä tehoilla. Lisäksi Halme kuului alle 20-vuotiaiden maajoukkuerinkiin.

– Me tarvitaan peliin taitavia senttereitä ja mä uskon, että sillä osastolla meillä on tällä hetkellä eniten töitä tarjolla. Kävin Karri Kiven kanssa aika pitkänkin keskustelun ennen kuin Santeri hyökkäsi tänne. Odotetaan kaikki erittäin suurella mielenkiinnolla, Tamminen kommentoi Halmeen siirtymistä Porista.

SaiPan nuorissa kiekko-oppinsa saanut 24-vuotias Arttu Reponen saapuu Turkuun Suomi-sarjan Ketterän riveistä. Kiekkokansalle hän on saattanut jäädä tuntemattomammaksi, koska ei SaiPassakaan vielä merkittäviä meriittejä onnistunut keräämään. Viime kaudella kuitenkin mies puhkesi tehollisesti kukkaansa.

– Arvostan erityisesti sellaisia veljiä, jotka ottavat suoraan yhteyttä ja sanovat, että pääsisikö kokeilemaan. Tässä veli, joka on heittänyt kaksi pinnaa per peli Ketterän paidassa. Oltiin sitä mieltä, tämä veli ansaitsee tulla tänne länsirannikolle. Maalit ovat samankokoisia Suomi-sarjassakin, sen vanhana hyökkääjänä olen oppinut. Jos siellä heittää pari pinnaa per peli niin voidaan odottaa läpimurtoa, Tamminen valotti.

Ruotsalainen Paul Eriksson on 20-vuotias puolustaja, jonka junioritaustasta löytyy pelejä niin Djurgårdenin kuin Södertäljen riveissä. Lisäksi hän on pelannut Ruotsin alemmissa sarjoissa Lyckselen ja Kovlandsin riveissä. Turkuun hän saapuu kuitenkin Timrån junioreista.

– Ystäväni Rauno Arppe vinkkasi tästä nuoresta miehestä. Paul tulee näyttämään taitojaan ja mitä olen ruotsalaisilta kollegoilta ehtinyt tarkastamaan, niin hän on mielenkiintoinen pelaaja, Tamminen kertoi Erikssonin saapumisen taustoja.


Try-outilaiset siistissä rivissä. Vasemmalta: Halme, Viitaniemi, Susi ja Famulare sekä Eriksson.
Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/

Uusia pelaajia try-outilla ovat TPS:n nuorissa pelannut puolustaja Olli-Pekka Viitaniemi ja hyökkääjät Atte Susi, kätensä eilen murtanut TPS-kasvatti Teemu Aarnio, Christian Wilenius ja Ruotsin Kalixista saapuva porilaislähtöinen sekä Mestiksen isokokoisimman pelaajan tittelistä mahdollisesti taisteleva Matias Kuusisto. Keskiviikkona try-out-sopimuksella mukaan liittyy Markus Mäkinen.

– Meidän filosofiaamme kuuluu, että koetamme löytää lahjakkuutta myös niin sanotun training campin kautta ja olen erittäin mielissäni siitä, että nämä nuoret ovat vastanneet haasteeseen. Meillähän on täällä töitä tarjolla, kysymys vaan on siitä, että on talenttia ja halu nimenomaan pelata TuTossa ykkösvaihtoehtona ja olla auttamassa joukkuetta takaisin huipulle, Tamminen luonnehti yhdeksän training camp-pelaajan tuloa joukkueeseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle