Turnaus käyntiin superyllätyksellä − Sveitsi pimensi USA:n huippulupauksia

MAAJOUKKUE / Uutinen
Sveitsi yllätti USA:n.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/
Hämeenlinnassa pelattava alle 18-vuotiaiden maajoukkueturnaus käynnistyi jättiyllätyksellä, kun Sveitsi voitti NHL-lupauksia pullistelevan USA:n.

Sveitsin alle 18-vuotiaiden maajoukkue ei kumarrellut kuvia Hämeenlinnan maajoukkueturnauksen avausottelussa. Sitkeästi luistellut Sveitsi pelasi korttinsa fiksusti ja piti USA:n poissa maalinteosta etenkin ottelun ensimmäisessä erässä. Simon Wüest maalasi koko katsomon yllätykseksi Sveitsin johtoon vain viisi sekuntia ennen erän loppua.

Toisessa erässä USA jatkoi pyöritystään. Paikalla runsaslukuisesti olleet kykyjenetsijät seurasivat erityisesti USA:n Oliver Wahlstromin ja Joel Farabeen otteita, mutta erä jäi maalittomaksi. Kolmannessa erässä Sveitsi väsyi ja USA pääsi tasoihin sekä myös johtoon Trevor Wanicken ja Wahlstromin maaleilla.

Sveitsi kuitenkin tasoitti pelin 28 sekuntia ennen loppua. Maalittoman jatkoajan päätteeksi ammuttiin rangaistuslaukauksia, joista vasta 26. ratkaisi pelin Sveitsille. Voittomaalin teki David Aebischer.

USA:n pirteimpiä oli Wahlstromin ohella erityisesti kookas mutta liukkaasti liikkuva K'Andre Miller. Sveitsin tahtia pitivät yllä maalivahti Akira Schmid ja kapteeni Keijo Weibel.

Illan toisessa ottelussa Suomi kohtaa Tšekin.

» Lähetä palautetta toimitukselle