Tuomas Immonen ja Mikko Luovi Tanskaan

LIIGA / Uutinen
HPK:ssa viime kaudella Suomen mestaruuden voittanut Tuomas Immonen siirtyy Tanskan liigan Herning Blue Foxin riveihin. Myös viime kaudella niin Ilveksen, Lukon kuin Lausannenkin riveissä hyökännyt Mikko Luovi jatkaa uraansa samassa seurassa.

Viime kaudella HPK:n riveissä Suomen mestaruuden voittanut Tuomas Immonen, 23, jatkaa uraansa Tanskan liigassa. Puolustajan tilille ehti kertyä tällä erää 179 SM-liigaottelua, joissa hän keräsi yhteensä 14 (6+8) tehopistettä ja 98 rangaistusminuuttia. HPK:n lisäksi Immonen on edustanut liigatasolla Lahden Pelicansia 8 ottelun verran kaudella 2003-2004. Viime kaudella Immonen pelasi HPK:ssa 56 ottelua, joissa tilille merkittiin 1 syöttöpiste ja 50 jäähyminuuttia.

Immonen on aloittanut kiekkouransa Warkiksen riveissä, mutta edusti junioriaikanaan myös SaPKoa ja KalPaa. Hämeenlinnaan nuori mies siirtyi kaudelle 2002-2003. Immonen edusti Suomea myös 20-vuotiaiden MM-kisoissa samaisella kaudella.

Kokenut hyökkääjä Mikko Luovi, 32, edusti viime kaudella peräti kolmea eri seuraa.

Luovi aloitti kautensa Ilveksessä tehokkaasti tekemällä kuudessa ottelussa kolme osumaa. Ilveksestä Luovin matka jatkui Raumalle, jossa otteet olivat huomattavasti vaisumpia. Kaksikymmentäneljä ottelua toivat miehen tilille vain kaksi syöttöpistettä. Raumalta Luovin matka jatkui vielä loppukaudeksi Sveitsin kakkossarjan Lausanneen. Sveitsissä Luovi pelasi 24 ottelua ja teki 22(7+15) tehopistettä.

Pitkän uran tehnyt Luovi on aiemmin edustanut Tampereen Ilvestä, Rauman Lukkoa ja Elitserienin Brynäsiä kutakin useampaan otteeseen. SM-liigasta miehellä on tilillään 293 ottelua, joissa on syntynyt yhteensä 136 tehopistettä. Jäähypenkkiä Luovi on kuluttanut yhteensä 74 minuutin verran. Elitserienissä Luovi on esiintynyt yhteensä 276 ottelussa, joissa tehosaldo on karttunut 150 pisteen edestä. Rangaistuksia Luovi on Ruotsissa ottanut 136 minuuttia.

Herning Blue Fox on kiinnittänyt ensi kaudeksi riveihinsä jo viisi suomalaista. Immosen ja Luovin lisäksi seuraa edustavat Allsvenskanin Oskarshamnista siirtynyt maalivahti Timo Leinonen sekä Ässistä Tanskaan vaihtanut Matti Kaipainen. Lisäksi ex-maajoukkuepelaaja Pekka Tirkkonen, 38, aloittaa jo kolmannen kautensa ”Sinikettujen” paidassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle