Tuohimaa lainalle Hokin maalille

LIIGA, MESTIS / Uutinen
Tuohimaa siirtyy lainalle Kajaaniin.
Kuva © Mikko Lieri www.lieri.eu
SaiPa lainaa maalivahti Frans Tuohimaan Kajaanin Hokin riveihin.

Frans Tuohimaan lainasopimus Hokkiin kestää 26.11. saakka, mutta SaiPalla on oikeus kutsua hänet tarvittaessa takaisin kesken lainan. Tuohimaa on kärsinyt loukkaantumisista kuluvalla kaudella ja palasi vastikään joukkueharjoituksiin mukaan.

− SaiPan urheilutoimenjohtaja Antti Tuomenoksa tarjosi maalivahti Frans Tuohimaata meille tänne Hokkiin, kun pelaaja on toipunut alkukaudella saamastaan vammasta pelikuntoon ja tarvitsee muutamia pelejä alle ennen paluutaan takaisin Liiga-peleihin, Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen kertoi.

− Päätimme ottaa tarjouksen vastaan ja näin ollen saamme vastineeksi joukkueeseen pariksi viikoksi kokeneen maalivahdin auttamaan joukkuetta takaisin voittojen tielle.

Helsinkiläislähtöinen Tuohimaa on pelannut kuluvalla kaudella ainoastaan yhden Liiga-ottelun, jossa hänen torjuntaprosentikseen muodostui 84,0. 25-vuotias torjuja on pelannut Liigassa myös Jokereissa sekä HPK:ssa.

» Lähetä palautetta toimitukselle