TS: Viranomainen ihmettelee TPS:n alkoholimainosta − "Miksi he eivät painaneet delete-nappia?"

LIIGA / Uutinen
Toimitusjohtaja Mika Eskolan mielestä TPS:n mainos oli rohkea, yllätyksellinen ja tunteita herättävä.
Kuva © Timo Savela
Lounais-Suomen aluehallintovirasto tekee selvityksen TPS:n keskiviikkoisesta alkoholimainoksesta.

Turun Sanomat uutisoi perjantaina, että Lounais-Suomen aluehallintovirasto aikoo ottaa yhteyttä TPS:ään kyseenalaisen alkoholimainoksen vuoksi. Avi käsittelee asian tämän ja ensi viikon aikana.

Lounais-Suomen viraston alkoholiylitarkastaja Heikki Mäki kertoo, että mainos saattaa olla hyvän tavan vastainen ja luoda myönteistä mielikuvaa alkoholista.

− Tällainen mainostaminen menee harmaalle alueelle.

TPS mainosti lanseeraamaansa seurajuomaa vahvistuksena. Valviran ohjeistuksen mukaan urheilun ja urheilijoiden käyttämiseen alkoholijuomien markkinoinnissa pitää suhtautua pidättyvästi.

TPS:n mainos on saanut ristiriitaista palautetta. "Vahvistukseen" on suhtauduttu sekä pettymyksellä että huumorilla. Mäki ihmettelee Turun Sanomien jutussa, miksi TPS ei reagoinut negatiiviseen palautteeseen.

− Miksi he eivät painaneet delete-nappia?

TPS:n toimitusjohtaja Mika Eskola kertoi keskiviikkona Jatkoajalle, ettei pidä mainosta harhaanjohtavana. Eskola sanoo Turun Sanomille, että mainos aiheutti TPS:n odottaman reaktion.

− Se tuli lanseerattua aika tulisesti, mutta tarkoituksenmukaisesti. Ensireaktiot ovat hyvin usein vahvoja tällaisissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle