Tomas Plihal jatkaa TPS:ssa

LIIGA / Uutinen
Kaksi viime kautta Turussa kiekoillut Tomas Plihal on tehnyt vuoden jatkosopimuksen TPS:n kanssa.

Loukkaantumisista kärsineen tsekkihyökkääjä Tomas Plihalin, 28, sopimus kattaa ensi kauden. Päättyneellä sesongilla 42 ottelussa tehot 11+11 tehnyt keskushyökkääjä oli kaudella 2009–2010 turkulaisten mestaruusryhmän tukipilareita. Tuolloin runkosarjassa syntyi 52 ottelussa 37 tehopistettä.

– Plihalin terveystilanne on nyt parempi ja hän pystyy treenaamaan tehokkaammin kesällä. Loukkaantumisista huolimatta hän on ollut yksi parhaista joukkuepelaajista SM-liigassa ja sitä häneltä odotetaan myös tulevalla kaudella, TPS:n pelaajakoordinaattori Ari Vuori toteaa.

Samalla joukkue varmisti maalivahti Marek Schwarzin saapumiseen joukkueeseen yksivuotisella sopimuksella.

– Schwarzilla on ns. tshekkiläinen maalivahtityyli eli hieman taiteellinen ja temperamenttiin perustuva torjuntatyyli sekä erittäin hyvät refleksit. Odotan ennen kaikkea sitä, että saadaan TPS:lle loistava maalivahti ja hieman erilaista mallia maalivahtipelaamiseen omille nuorille, maalivahtivalmentaja Urpo Ylönen kommentoi.


Tsekkiläinen taistelija Tomas Plihal jatkaa Turussa.
Antti Romsi - http://www.romsi.net

» Lähetä palautetta toimitukselle