Tapparan maalivahtiosastolla muutoksia - Karhunen lähtee, Lassila tilalle

LIIGA / Uutinen
Karhunen siirtyy KHL-kaukaloihin.
Tapparan maalivahti Tomi Karhunen siirtyy ensi kaudeksi KHL-tulokas Red Star Kunluniin. Karhusen korvaajaksi tamperelaisjoukke hankki kokeneen Teemu Lassilan.

Tomi Karhusella oli sopimus ensi kaudestakin tamperelaisjoukkueen kanssa, mutta hänellä oli sovittuna mahdollisuus etsiä uusia haasteita kesäkuun loppuun saakka.

Tappara löysi maalinsuulleen kuitenkin välittömästi korvaajan, kun TPS:ää viime kaudet edustanut Teemu Lassila siirtyy yksivuotisella sopimuksella kirvesrintoihin.

Mestaruutta keväällä Tapparan riveissä juhlinut Karhunen pelasi päättyneellä kaudella runkosarjassa 44 ottelua torjuntaprosentilla 92,4. Pudotuspeleissä hän pysäytti kiekot 16 ottelussa 93,6 prosentin varmuudella.

Urallaan KHL:ssä ja SHL:ssäkin torjunut 33-vuotias Lassila pelasi päättyneellä kaudella 35 ottelua torjuntaprosentilla 90,9. Hän on urallaan saavuttanut kaksi SM-hopeaa sekä maailmanmestaruuden keväällä 2011.

Tapparan maalivahtitrion Lassilan kanssa tulevalla kaudella muodostavat nuoret Dominik Hrachovina sekä Christian Heljanko.

» Lähetä palautetta toimitukselle