Tappara teki sopimukset junnunelikon kanssa

LIIGA / Uutinen
Liigan aattona Tappara teki odotetusti sopimuksia kesäringissä mukana olleiden nuorten pelaajien kanssa. Mäntymaa ja Nurmi allekirjoittivat yksivuotiset, Koskinen ja Pentikäinen 1+1-vuotiset paperit.

Erityisesti puolustajien eli Atte Pentikäisen ja Ville Mäntymaan sopimukset olivat täysin odotettuja. Näiden nyt varmistuttuakin on Tapparalla edelleen vain kahdeksan puolustajaa, mikä on vähän jos loukkaantumisia tai muuta vastaavaa sattuu. Puolustajakaksikko on myös esittänyt harjoituspeleissä vakuuttavimpia otteita kaikista mukana olleista junioreista. Mäntymaa on vasta 18-vuotias, Pentikäinen taas parikymppinen.

Hyökkäyksessä sopimukset sorvattiin siis Petri Koskiselle ja Teemu Nurmelle, joista jälkimmäinen hänkin kuuluu -85 syntyneisiin. Näin selvisi se, että ainakin tulevalla kaudella Tomi Laurila joutuu etsimään pelipaikkaa muualta. Tappara tiedottaa että miehelle etsitään kehittymisen takaamiseksi paikkaa Mestiksestä, ja hän on nyt TuTon testattavana.

Koskisen ja Nurmen kanssa pelipaikasta liigamiehistössä kilpailee myös Jarkko Pyymäki, jonka kanssa 1+1-vuotinen sopimus on tehty jo aiemmin. Kaikille tuskin paikkaa auringossa löytyy, mutta osan kohdalla tulee vielä kyseeseen myös pelaaminen A-junioreissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle