Tappara ja KalPa vaihtoivat senttereitä

LIIGA / Uutinen
Jukka Voutilainen palaa KalPaan jälleen ensi kaudeksi.
Kuva © Jarno Hietanen
Tappara ja KalPa ovat lainanneet toisilleen keskushyökkääjiä. Siirtyvät pelaajat ovat Jukka Voutilainen ja Arttu Ilomäki.

KalPan keskushyökkääjä Jukka Voutilainen pelaa kevätkauden Tapparassa. 33-vuotias Voutilainen palaa KalPaan sopimuksensa mukaisesti jälleen ensi kaudeksi. Voutilainen on tehnyt tällä kaudella pelaamissaan 35 ottelussa pisteet 7+8. 

Vastineeksi Voutilaisesta KalPa saa niin ikään keskushyökkääjä Arttu Ilomäen, joka pelaa Kuopiossa myös ensi kauden. Ilomäki pelasi KalPassa loppuvuodesta jo kahdeksan ottelua tehoin 1+4. Ilomäen Tappara-sopimuksessa on optio kaudesta 2015-16, jonka Tappara saa lainapestin päätyttyä halutessaan käyttää.

− Tällä saamme yhtä aikaa sekä parannettua tämän kauden taloutta että myös rakennettua ensi kauden joukkuetta. Siirron myötä saamme joukkueeseemme nuoren ja lupaavan, KalPan näköisen vahvasti kiekollisen pelaajan joka onnistui meillä jo aiemmin erittäin hyvin. Meille tämän siirron keskeinen tekijä oli se, että Ilomäki pelaa meillä myös ensi kaudella, häneen meillä ei olisi Tapparan sopimuspelaajana ollut ensi kaudeksi muutoin mahdollisuuksia, KalPan urheilutoimenjohtaja Kimmo Kapanen kertoo seuran tiedotteessa.

» Lähetä palautetta toimitukselle