Ottelu sai varsin räväkän alun, kun Jukka Hentunen taklasi pleksit pirstaleiksi ja itsensä jäähylle jo parinkymmenen sekunnin jälkeen. Tanskalaiset virittivät jäähyn aikana Norosta ihan mukavasti, mutta mitään huippuvaarallista eivät juutit saaneet aikaan. Ottelun avausmaali syntyi sitten ensimmäisen tanskalaisjäähyn aikana illan parhaan suomalaisketjun Kallio-Immonen-Hagman sentterin toimesta tämän saatua namupassin Jari Korhoselta kolmen metrin päähän maalista; oli aikaa vähän asetellakin ja lakaista kiekko puoliksi tyhjään maaliin. Noronenkin joutui erän aikana muutaman kerran tositöihin isäntien puolittaisten läpiajojen takia selvittäen tilanteet kohtalaisen varmasti. Erän lopulla Suomi tuhlasi mm. kahden miehen ylivoiman. Ottelun tempo ei ensi erässä eikä kyllä seuraavissakaan juuri päätä huimannut. Avausketju Hentunen-Pirnes-Rintanen oli parhaimmillaan ensi erässä, mutta etenkin Rintanen vaipui myöhemmin unholaan.
Toisen erän alussa suomalaiset myllyttivät ankarasti, mutta tuhlaajapoikia kaikki tyynni. "Jarruketju" Laaksonen-Pakaslahti-Virta ei varsinaista hommaansa paljon päässyt harjoittelemaan tanskalaisten passiivisuuden takia, vaan piti sekin aika ajoin melkoista sirkusta tanskalaispäädyssä. Hiukan ennen erän puoliväliä Toni Porkka lisäsi ylivoiman aikana Suomen johtoa melko vaarattoman oloisella rannelaukauksella, joka meni maaliin Tomi Kallion oikea-aikaisen maskin ansiosta. Tanskallakin oli yksi huippupaikka tämän jälkeen, kun kaksi miestä pääsi läpiajoon suomalaisten kaatuillessa (jää oli ilmeisen heikkokuntoinen, koska miehiä meni usein itsestään nurin). Läpipääsystään pelästynyt tanskalainen laukaisi kuitenkin kesysti Norosen syliin, joka tässä(kin) tilanteessa valui vaarallisen lähelle maaliviivaa. Erän lopussa Suomi pyöritti jälleen ankarasti, mutta laukaukset suuntautuivat joko suoraan päin maalivahti Hirschia tai siten, että hänellä oli esteetön näkyvyys torjuntatyöhön.
Kolmannessa erässä suomalaiset laukoivat peräti 24 kertaa kohti ihme-Peteriä, mutta tuloksetta. Liian hienoja kuvioita yritettiin monesti. Suomen vielä mainitsematta jäänyt vitja Pärssinen-Pirjetä-Kuhta, joka oli ns. kakkosketju, ei mielestäni oikein koko ottelun aikana löytänyt yhteistä säveltä - tai motivaatiota, vaikka ajoittain pyöritykseen osallistuikin. Noronen torjui päätöserässä vielä yhden vaarallisen tanskalaisläpiajon, ja jätti itsestään varsin hyvän kuvan lukuunottamatta taipumustaan valua hyvin lähelle maaliaan.
Puolustajista pirteimmin esiintyivät Korhonen, Karalahti ja Porkka. Saravo pelasi aika vähän mutta yritteliäästi; Haakana, Niemi ja varsinkin Söderholm olivat kentällä melko huomaamattomia. Aluksi pareina olivat Karalahti-Söderholm, Haakana-Korhonen, Porkka-Niemi ja Saravo-Mäntylä, mutta vähitellen pareja sekoiteltiin.
Yleisöä oli tupa ilmeisesti täynnä, ja kannustusta riitti loppuun saakka. Tuomari oli Iso-Britanniasta, mutta vihelsi silti melko hyvin. Tosin ainakin yksi Karalahden jäähy tuli puhtaasta, mutta liian näyttävästä taklauksesta.
Kaksi osumaa 57 maalia kohti menneestä laukauksesta on liian vähän.
