Tanskan turnausmatka päätökseen − Venäjä selvällä erolla jatkoon

MAAJOUKKUE / Uutinen
Kaprizov johdatti Venäjän välieriin.
Venäjä ja Tanska kohtasivat välierissä. Tanska oli edennyt pudotuspeleihin voittamalla alkulohkossa Suomen ja Tšekin. Venäjä lähti otteluun oman lohkonsa kakkospaikalta.

Ottelu pysyi tasaisena vain hetken, kunnes Alexander Polunin vei Venäjän 1−0 johtoon. Poluninin maali oli alkutahti sille vyörylle, joka vei Venäjän lopulta välieriin yli Tanskan.

Poluninin maalia seurasi molempien joukkueiden rangaistukset, joista tanskalaisten kakkosen aikana vastustaja rokotti. Venäjän kapteeni Kirill Kaprizov vei illan ensimmäisellään joukkueensa kahden maalin karkumatkalle.

Kasper Krog luisteli Lasse Petersenin tilalle tanskalaismaalille toisen erän alussa, mutta alkusarjassa ihastuttanut, ja suomalaisia jossain määrin myös vihastuttanut Krog ei lopulta voinut mitään, kun päätöserässä Pavel Karnaukhov viimeisteli kolmannen maalin venäläisille. Illan päätteeksi kapteeni Kaprizov niittasi tanskalaiset tylysti ulos jatkosta laittamalla taululle 4−0 loppulukemat.

» Lähetä palautetta toimitukselle