Suomen MM-kisojen lipunmyynti vauhtiin 21.4.

MAAJOUKKUE / Uutinen
Suomessa ensi keväänä järjestettävien MM-kisojen lipunmyynti alkaa 21.4. klo 9.00. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, tulevat puhelimet pirisemään urakalla. Kun vuoden 1997 jääkiekon MM-kisaliput tulivat myyntiin, kirjattiin Lippupalvelun järjestelmään yli miljoona soittoyritystä. Varsinkin finaalilippuja halajavien fanien kannattaa olla ajoissa liikkeellä, sillä edellisiin kisoihin loppuottelun liput myytiin loppuun 45 minuutissa.

Kiinnostus omia MM-kisoja kohtaan oli erittäin kova vuonna 1997. Niin tuntuu olevan nytkin. Kaikki MM-kisojen pääsyliput myydään 2-6 ottelun paketteina, pakettien hinnat vaihtelevat sisällöstä ja hintakategoriasta riippuen 25 eurosta 250 euroon. "Kyselyitä tulee jatkuvasti. Koska etenkin kysytyimpiin ottelupaketteihin pääsylippuja on tarjolla erittäin rajoitetusti, kannattaa lipputilaus tehdä heti tilaisuuden tullen", kehottaa kisojen pääsihteeri Jukka-Pekka Vuorinen.

Leijonien otteluohjelma on jo tiedossa, mutta vastustajat selviävät vasta Ruotsin MM-kisojen jälkeen. Kisojen lopullinen otteluohjelma selviää vuoden 2002 Ruotsin MM-kisojen tulosten perusteella. Täysin pimennossa ei kisalippuja tarvitse kuitenkaan ostaa. "Leijonat aloittavat kotikisat pelaamalla alkulohkossa kerran Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Kuten on odotettua, niin mikäli Suomi selvittää tiensä ongelmitta alkulohkon kolmen parhaan joukkoon, niin Leijonien nähdään pelaavan Helsingin välisarjan kaikissa paketeissa", Vuorinen kertoo. Muiden maiden lohkot ja pelipaikkakunnat selviävät 20. toukokuuta mennessä.

» Lähetä palautetta toimitukselle