Sens kuritti Jagria ja Rangersia, Pirnes teki ensimmäisen maalinsa

NHL / Uutinen
NHL:ssä pelattiin lauantaina totuttuun tapaan jättikierros, jolla kiekkoiltiin 12 ottelun verran. Kuusi suomalaista pääsi pisteiden makuun, ja neljä heistä teki maalin. Tehokkain suomalainen oli Islandersin Janne Niinimaa kahdella syötöllään, mutta ikimuistoisimman illan pelasi Esa Prines, joka teki uransa ensimmäisen NHL-maalin. NY Rangersin tuore hankinta Jaromir Jagr pelasi ensimmäisen ottelunsa uudessa joukkueessaan, mutta Jagrista ei ollut tällä kertaa apua Rangersin ongelmiin.

Senators – Rangers 9-1

Jaromir Jagr pelasi ensimmäisen ottelunsa NY Rangersissa, ja ei voinut olla tuntematta tietynlaista tuttuuden tunnetta. Ottawa Senators latoi kotiyleisön riemuksi yhdeksän maalia Rangersin reppuun eikä antanut vieraiden uuden tähden tuikkia ollenkaan.

Senators teki neljä maalia avauserässä, kolme osumaa toisessa erässä ja viimeisen erän kotijoukkue voitti maalein 2-1. Joukkueen maaleista kolme syntyi ylivoimalla. Eniten pisteitä Senatorsista keräsivät kapteeni Daniel Alfredsson ja puolustaja Wade Redden, jotka kummatkin kasvattivat pistepussiaan kolmella pisteellä.

Alfredsson teki maalin ja kaksi syöttöä ja Redden syötti kolme osumaa. Lisäksi Sens-pakki Zdeno Chara ja Bryan Smolinski tekivät kaksi maalia. Radek Bonk, Jason Spezza, ja Josh Langfield tekivät kukin 1+1 –tehot.

Jussi Markkanen pelasi Rangersin maalilla ensimmäisen ja kolmannen erän. Hän päästi 19 laukauksesta kuusi maalia.

Pirnes maalasi, Kings voitti

Kings – Mighty Ducks 4-2

Naapuriseurat Los Angeles Kings ja Anaheim Mighty Ducks eivät ole koskaan selviytyneet pudotuspeleihin saman kauden aikana. Tällä hetkellä molemmat tähyävät nousua pudotuspeliviivan yläpuolelle, ja joukkueiden välisessä kohtaamisessa Kings pisti tällä kertaa paremmaksi.

Kings ratkaisi pelin toisessa erässä tekemällä kolme maalia. Avauserän jälkeen joukkueet olivat tasoissa, kun sekä Kingsin Esa Pirnes että Ducksin Rob Niedermayer olivat onnistuneet kertaalleen maalinteossa.

Toisen erän alussa Sean Avery ja Joe Corvo iskivät nopeasti Kingsin 3-1-johtoon, jota Luc Robitaille lisäsi vielä maalilla erän lopulla. Ducksin Vaclav Prospal kavensi, kun ottelua oli jäljellä reilut seitsemän minuuttia.

Pirnekselle maali oli NHL-uran ensimmäinen. Pirnes on nyt pelannut NHL:ssä 25 ottelua, joissa suomalainen on tehnyt tehot 1+2.

Oilersin kiri ei riittänyt

Oilers – Predators 3-4

Laajemmin

Kommentteja Edmontonista
[Lue lisää]

Edmonton Oilersin kolmannen erän kiri ei riittänyt nostamaan kotijoukkuetta tasapeliin. Nashville Predators johti kahden erän jälkeen 4-0, mutta Oilers tuli päätöserässä maalin päähän ja oli erässä muutenkin niskan päällä.

Kahdessa ensimmäisessä erässä Predatorsin Andreas Johansson ja David Legwand kiusasivat Oilersia pahiten. Johassson iski kaksi maalia ja syötti lisäksi Legwandin 2-0-osuman avauserän puolivälissä. Legwand puolestaan oli syöttäjänä molemmissa Johanssonin maaleissa. Heidän lisäkseen myös Denis Arkhipov onnistui tekemään maalin. Hän teki Predatorsin 4-0-johtomaalin toisen erän lopulla.

Oilers Radek Dvorak ja Ethan Moreau tekivät kolmannen erän alussa maalit 24 sekunnin välein ja nostivat kotijoukkueen taistoon. Raffi Torres iski 4-3-kavennuksen ottelun viimeisellä minuutilla, mutta sen lähemmäksi Oilers ei päässyt.

Predators-vahti Tomas Vokoun torjui 22 kertaa kauden 22. voitossaan, jolla hän nousi Marty Turcon ja Ed Belfourin kanssa liigan kärkipaikalle.

Roenick päihitti Norosen

Flyers – Sabres 2-1

Philadelphia Flyersin suurisuinen sentteri Jeremy Roenick teki kaksi maalia Buffalo Sabresin maalivahti Mika Norosen selän taakse, kun Flyers voitti 2-1. Voitto oli Flyersille neljäs viimeisistä viidestä ottelusta.

Ottelun kaikki maalit syntyivät ensimmäisen kolmenkymmenen minuutin aikana. Flyersin ensimmäinen laukaus kohti Norosta sujahti suomalaisvahdin ohitse. Tosin Norosella ei juurikaan ollut mahdollisuutta torjua kiekkoa, sillä Roenick ohjasi Mike Comrien laukauksen maaliin.

Sabresin ainokaisen tehnyt Ales Kotalik lämäsi pelin tasoihin, kun toinen erä oli vanhentunut reilun minuutin. Roenick ampui voittomaalin suoraan Mark Recchin syötöstä erän puolivälin lähestyessä.

Noronen torjui ottelussa 20 Flyers-laukausta. Robert Eschellä oli teki 25 torjuntaa Flyersin maalinsuulla.

Selänne onnistui vihdoin

Penguins – Avalanche 3-5

Colorado Avalanchen tähtikeskushyökkääjä Peter Forsberg palasi neljän ottelun sairaslomaltaan ja täräytti kaksi maalia Pittsburgh Penguinsin verkkoon. Lisäksi hän syötti Teemu Selänteen viimeistelemän 3-1-johtomaalin.

Avauserän jälkeen joukkueet olivat 1-1-tasatilanteessa, kun Avalanchen Joe Sakic ja Pensin Tomas Surovy onnistuivat maalinteossa. Toisessa erässä Avs repäisi 4-1-johdon, kun Forsberg, Selänne ja Steve Konowalchuk onnistuivat.

Päätöserässä Milan Kraft ja Brooks Orpik toivat Penguinsin maalin päähän, mutta Forsberg iski loppulukemat 5-3 neljä ja puoli minuuttia ennen päätössummeria. Orpikin maali oli nuorukaisen NHL-uran ensimmäinen osuma.

Penguins on hävinnyt seitsemän kotiottelua peräkkäin. Selänne teki ensimmäisen maalinsa kymmeneen otteluun.

Boucher pysäytti Red Wingsin

Coyotes – Red Wings 5-2

Phoenix Coyotesin ja Detroit Red Wingsin välisen ottelun jälkeen ei ollut epäilystäkään ottelun parhaimmasta ja Coyotesin arvokkaimmasta pelaajasta. Aiemmin kaudella huikean nollapeliputken pelannut Brian Boucher torjui Red Wingsiä vastaan 44 kertaa.

Coyotes onnistui voittamaan, vaikka sai aikaiseksi vain 14 laukausta kohti Red Wings-maalia ja hävisi lähes yli 60 prosenttia aloituksista. Coyotes voitti sekä ensimmäisen että toisen erän maalein 2-1 ja kolmannessa erässä Branko Radivojevic teki viidennen maalin tyhjiin.

Daymond Langkow, Radoslav Suchy, Jan Hrdina ja Daniel Cleary tekivät Coyotes-maalit kahdessa ensimmäisessä erässä. Pavel Datsyuk teki Red Wingsin 1-1-tasoituksen ja Mathieu Schneider kavensi 3-2-lukemiin toisessa erässä.

Coyotesin maaleista kolme syntyi ylivoimalla ja yksi alivoimalla.

Coyotesille voitto oli toinen joukkueen uudessa kotihallissa Glendale Arenassa, jossa joukkue on pelannut nyt seitsemän ottelua.

Nash teki kaksi maalia

Blue Jackets – Blackhawks 4-3

Columbus Blue Jacketsin 19-vuotiaasta Rick Nashista tuli tämän kauden ensimmäinen 30 maaliin yltänyt pelaaja. Nash ja Blue Jackets pelasivat viime yönä 49. pelinsä tällä kaudella.

Maalittoman avauserän jälkeen Steve Sullivan vei vieraat alivoimalla johtoon, kun toinen erä oli lähes neljä minuuttia vanha. Tämän jälkeen Nash ottikin komennon. Hän teki tasoituksen reilu minuutti Sullivanin maalista ja viitisen minuuttia myöhemmin hän teki 3-1-johtomaalin. Sitä ennen Manny Malhotra oli onnistunut myös iskemään maalin ohi Blackhawks-vahti Craig Andersonin.

Tyler Wright teki vielä 4-1-maalin päätöserässä ennen kuin Blackhawks heräsi. Tuomo Ruutu iski erän puolivälissä Bryan Berardin reboundin sisään ja Steve Sullivan teki illan toisen maalinsa kaventaen 4-3-lukemiin 41 sekuntia ennen päätössummeria.

Blackhawks teki seuran oman ennätyksen häviämällä 17. peräkkäisen vieraspelinsä. Vuonna 1954 Blackhawks oli hävinnyt 16 vierasottelua peräkkäin.

Muut ottelut lyhyesti

Canadiens – Maple Leafs 1-4

Toronto Maple Leafsin ruotsalaiset olivat jälleen asialla, kun Leafs kuritti kanadalaisessa klassikko-ottelussa Montreal Canadiensia. Canadiensin Richard Zednik teki ottelun avausosuman toisen erän puolivälissä, mutta Leafs johti pian jo 2-1, kun Bryan McCabe ja Joe Nieuwendyk onnistuivat maalinteossa. Mikael Renberg ja Mats Sundin tekivät Leafsin kaksi viimeistä osumaa.

Thrashers – Islanders 0-3

NY Islandersin maalivahti Rick DiPietro torjui 25 kertaa uransa toisessa nollapelissään. DiPietron 25 torjumasta laukauksesta peräti kahdeksan lähti Ilya Kovalchukin lavasta. Mattias Weinhandl teki voittomaalin avauserässä. Janne Niinimaa syötti päätöserässä Islandersin molemmat maalit, jotka syntyivät Oleg Kvashan ja Arron Ashamin lavoista.

Bruins – Panthers 1-2

Florida Panthersin maalivahti Roberto Luongo torjui 43 kertaa pysäyttäen Boston Bruinsin. Juraj Kolnik ja Valeri Bure tekivät avauserässä kaksi ylivoimamaalia. Bruinsin Patrice Bergeron onnistui rikkomaan Luongon nollan 76 sekuntia ennen ottelun päätöstä.

Blues – Stars 2-3

Dallas Starsin Jere Lehtinen rikkoi 2-2-tasapelin kolmannen erän puolivälissä ja ampui Starsille 3-2-voittomaalin. Sekä Pavol Demitra ja Scott Mellanby olivat toisessa erässä vieneet Bluesin johtoon, mutta Starsin Jason Arnott ja David Oliver olivat tasoittaneet kotijoukkueen johdot. Starsin Niko Kapanen ja Antti Miettinen eivät mahtuneet pelaavaan kokoonpanoon.

Flames – Lightning 2-6

Tampa Bay Lightningin Martin St. Louis ja Vincent Lecavalier kurittivat Calgary Flamesia eniten, kun Lightning haki 6-2-vierasvoiton Pengrowth Saddledomesta. St. Louis teki kolme maalia ja syötti lisäksi Tim Taylorin 4-2-osuman. Lecavalier syötti kolme maalia.

Sharks – Wild 4-0

San Jose Sharksin Alyn McCauley teki joukkueensa kaksi viimeistä maalia, kun Sharks nollasi Minnesota Wildin maalein 4-0. Niko Dimitrakos ja Wayne Primeau vastasivat Sharksin kahdesta avauserän osumasta.

» Lähetä palautetta toimitukselle