Seigo vahvistamaan Lukon puolustusta

LIIGA / Uutinen
Seigo on pelannut Liigassa aiemmin TPS:ssä.
Kuva © Timo Savela
Rauman Lukko vahvistaa puolustuskalustoaan kanadalaisella Steven Seigolla.

Steven Seigo on tehnyt yksivuotisen sopimuksen Lukon kanssa. 25-vuotias puolustaja kiekkoili päättyneellä kaudella KHL-joukkue Dinamo Riikan riveissä ja iski 53 ottelussa tehot 4+15.

− Hän on kärkiparien puolustaja, joka on monipuolinen ja omaa sekä hyvät kiekolliset taidot että erittäin hyvän laukauksen. Ylivoimapelaaminen on yksi Seigon vahvuuksista ja hän on sitä pelannut paljon Turussa ja Riiassa. Tiedän, että hän hakee sellaista joukkuetta, jossa hän voi menestyä, kertoi Lukon päävalmentaja Juha Vuori.

Kanadalaispuolustaja on edustanut Liigassa aiemmin TPS:ää kausina 2013-15. Ennen TPS:n siirtymistään puolustaja pelasi NCAA-yliopistosarjaa.

Lukko on ollut aiemminkin kiinnostunut Seigon palveluksista, mutta yhteisymmärrys löytyi vasta nyt.

− Olemme seuranneet häntä jo vuosikausia ja hän on ollut meillä monivuotisen tarkkailun alla. Ensimmäisen kerran neuvottelimme jo useampi vuosi sitten hänen siirtymisestään Lukon A-junioreihin ja sen jälkeen olemme olleet neuvottelukosketuksissa useasti, paljasti Lukon pelaajakoordinaattori Hannu Vanhatalo.

» Lähetä palautetta toimitukselle