SaPKolle tukku sopimuksia

MESTIS / Uutinen
Savonlinnan Pallokerho julkaisi lisää nimiä ensi kauden miehistöönsä, kun se teki jatkosopimukset Pekka Lahikaisen, Anssi Virkin, Ville Tenovaaran ja Niko Laakkosen kanssa. Uusina miehinä pässipaidan pukevat puolestaan päälleen Eero Räisänen ja Pekka Niemimaa yhdessä paluun Savonlinnaan tekevien Marko Mäenpään sekä Ville-Pekka Puurtisen kanssa.

Päättyneen pelisesongin aikana SaPKossa lopullisen läpimurtonsa Mestis-tason maalivahdiksi tehnyt Pekka Lahikainen, 23, jatkaa pässipaidassa myös tulevalla kaudella. Yhteensä 20 ottelussa 89,22-torjuntaprosentilla kiekkoja pysäytellyt Lahikainen ottaa jatkossa mitä suurimmalla todennäköisyydellä harteilleen SaPKon ykkösveskarin viitan.

Lahikaisen maalinedustaa turvaa jatkossa niin ikään viime kaudella savonlinnalaisvärejä kantanut 21-vuotias puolustaja Anssi Virkki. Kouvolassa tapahtuneen ikävähkön loukkaantumisen myötä Mestis-yleisön huulilla pyörinyt Virkki tekaisi vammasta toivuttuaan lopulta 27 ottelussa tehot 1+5.

Myös SaPKo-kasvatti Ville Tenovaara piirsi nimensä savonlinnalaisten tarjoamaan kontrahtiin. Päättyneellä kaudella 19 Mestis-ottelua pelannut Tenovaara sai nimiinsä yhden maalisyötön. Seuran A-nuorissa nuorukainen esiintyi sen sijaan varsin tehokkaasti kooten 43 (12+31) pistettä yhteensä 21 I- ja II-divisioonakamppailussa.

Neljäs jatkosopimuksen SaPKon kanssa tehnyt pelaaja on puolestaan Niko Laakkonen. Tulokaskautensa Mestiksessä tahkonnut Laakkonen, 21, kärsi syksyllä verenmyrkytyksestä, jonka myötä mieheltä jäi kolmannes peleistä kokonaan pelaamatta. Takaisin pelikuntoon päästyään kovana taistelijana tunnetuksi tullut hyökkääjä kokosi 30 ottelussa tilastoihinsa yhteensä neljä (3+1) tehopistettä.

Uusia ja uusvanhoja kasvoja pässipaitaan

Sen sijaan uusina niminä savonlinnalaisyleisön valvovan silmän eteen pääsevät esiintymään viime kaudella SaPKon A-nuorten riveissä I- ja II-divisioonissa yhteensä 72 (31+41) pistettä tekaissut 19-vuotias hyökkääjäkolossi Eero Räisänen sekä paluun muutaman vuoden tauon jälkeen Mestis-kartalle tekevä hyökkääjä Pekka Niemimaa.

Ketterän sotisovasta Savonlinnaan siirtyvä Niemimaa, 25, kuului päättyneen pelisesongin aikana imatralaismiehistön kantaviin voimiin Suomi-sarjassa. Isokokoinen sentteri nakutti lopulta 34 ottelussa varsin mukavat pinnat 15+26.

Muut ”uudet kasvot” ovat puolestaan jo aiemmin SaPKossa nähtyjä pelimiehiä. Kausilla 2006–2008 pässipaitaa päällään kantanut, mutta viime vuodet alemmilla sarjatasoilla naantalilaisessa VG-62:sessa ja Tarvasjoen Urheilijoissa pelaillut Marko Mäenpää, 24, palaa oopperakaupunkiin yhdessä viime kaudella Rantasalmen Urheilijoissa pakitelleen, sekä sitä ennen kaudet 2004–2008 savonlinnalaisten edustusjoukkueen sotisovassa esiintyneen, 24-vuotiaan Ville-Pekka Puurtisen kanssa.

TarUn riveissä viime kaudella esiintynyt Mäenpää tekaisi 11 (2+9) tehopistettä yhdeksässä II-divisioonaottelussa, kun taas RU:n paidassa pelannut Puurtinen saldosi 24 kamppailussa tehot 12+28.

Nyt julkaistujen yksivuotisten pelaajasopimusten myötä SaPKolla on kasassa yhteensä yhdeksän nimeä ensi kauden 2010–2011 Mestis-miehistöönsä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös