Sammalkangas lyö hokkarit naulaan

LIIGA / Uutinen
Sammalkankaan viimeiseksi seuraksi jäi Tappara.
Kuva © KRISTIAN SALMINEN - KRISTIAN.SALMINEN@JATKOAIKA.COM
Kokenut puolustaja Tapio Sammalkangas lopettaa uransa. Hän ilmoitti päätöksestään omalla Facebook-tilillään.

Tapio Sammalkankaan ura aikuisten tasolla alkoi jo keväällä 1998, jolloin hän oli mukana kolmessa Ilveksen pudotuspeliottelussa. Tupsukorvien vakiomiehistöön hän nousi kaksi kautta myöhemmin. 

Suurimman osan urastaan Sammalkangas pelasi Ässissä, kun hän edusti patapaitoja kauden 2001-02 ja myöhemmin vuodet 2006-16. Ulkomailla Sammalkangas käväisi ECHL-joukkue Fresno Falconsin ja tanskalaisen AaB Ishockeyn riveissä. Uran viimeisellä kaudellaan Sammalkangas edusti Tapparaa.

Puolustavana puolustajana tunnettu Sammalkangas pelasi 671 liigaottelua, joissa syntyi 30 maalia ja 64 syöttöpistettä. Hän pääsi juhlimaan kahdesti mestaruutta, Ässissä vuonna 2013 ja Tapparassa viime keväänä.

» Lähetä palautetta toimitukselle