Salamat täydensi joukkuettaan

MESTIS / Uutinen
Kirkkonummen Salamat on tehnyt sopimuksen viiden harjoitusryhmässään mukana olleen pelaajan kanssa. Hyökkääjä Jarno Niinimäen ja puolustajien Lasse Korhosen, Joni Purolan, Pekka Huhtaniemen sekä Matti Tevasen allekirjoitusten myötä kirkkonummelaisryhmä kaudelle 2005-06 on valmis. Salamahyökkääjä Pentti Nöyränen on solminut kahden vuoden sopimuksen Espoon Bluesiin.

Jarno Niinimäki, 24, oli viime kaudella Salamoiden toiseksi tehokkain pelaaja. 34 ottelussa kertyi tehopisteet 9+16. Niinimäki tuo joukkueeseen vauhtia, karvausvoimaa ja kiekollista pelaamista. Kesällä tehdyn olkapääleikkauksen jäljiltä harjoitusottelut ovat jääneet vielä pelaamatta.

Lasse Korhonen, 21, pelasi viime talvena ensimmäisen Mestis-kautensa ja oli Salamoiden runkopelaajia. Kovaa laukova ja hyvin liikkuva kiekollinen puolustaja on ollut loppukesän harjoitusotteluissa joukkueensa kolmanneksi tehokkain.

Joni Purolan, 22, on viime kausi sujui alakanttiin. Purola on vahva kuin härkä, ja miehellä on potentiaalia kiekollisena parempaan kuin kauden 2004-05 tehopisteet 2+2 kertovat.

Haukkoja ja Salamoita Mestiksessä aiemmin edustanut Pekka Huhtaniemi, 22, on päävalmentaja Niki Anderssonin mukaan yksi urheilullisimmista pelaajista, joita hän on valmentanut. Andersson uskoo Huhtaniemen parantavan Purolan tavoin kiekollista peliään itseluottamuksen lisääntyessä.

Toissa kauden salama Matti Tevanen, 26, pelasi viime talven GrIFK:n II-divisioonaporukassa, mutta halusi vielä jatkaa kiekkoilua ylemmillä sarjatasoilla. Viittä vaille valmis insinööri on rauhallinen niin jäällä kuin sen ulkopuolellakin, mutta kaipaisi hivenen lisää räväkkyyttä otteisiinsa.

Julkaistujen sopimusten myötä Salamoiden joukkue on valmis. Ryhmässä on kaksi maalivahtia, yhdeksän puolustajaa ja 12 hyökkääjää, sillä sopimuspelaajista laitahyökkääjä Pentti Nöyränen ottaa uuden askeleen urallaan ja siirtyy Espoon Bluesin liigaryhmään.

Kaukalossa Salamat esiintyy seuraavan kerran lauantaina kello 17, jolloin Kirkkonummen turnauksen loppuottelussa vastaan asettuu joko FPS tai KooKoo.

» Lähetä palautetta toimitukselle