Säkenöivä Rask torjui Bruinsin jatkoaikavoittoon, Granlund blokkasi ja syötti Wildille voiton

NHL / Uutinen
Erik Haula ja Mikael Granlund pelasivat yhdessä tärkeitä alivoimaminuutteja.
Kuva © Getty Images
Perjantain vastaisena yönä pelattiin kolme ottelua. Tasainen ja vähämaalinen Bruinsin ja Red Wingsin välinen sarja jatkui Detroitissa jatkoaikaan johtaneessa pelissä. Minnesota Wild oli hyvässä vireessä kotonaan ja oli koko ottelun niskan päällä Colorado Avalanchea vastaan. Yön kolmas ottelu pelattiin San Jose Sharksin ja Los Angeles Kingsin välillä.

Vähämaalisen pudotuspelisarjan neljäs peli käynnistyi vauhdikkaasti ja tapahtumia riitti pitkin ensimmäistä erää. Erän puolessa välissä Justin Florek joutui istumaan 2+2-minuuttia korkeasta mailasta. Ensimmäistä kaksiminuuttista ehti kulua vain neljä sekuntia, kun Niklas Kronwall laukaisi siniviivalta kiekon Tuukka Raskin ohitse. Maali oli Red Wingsin ensimmäinen ylivoimamaali tämän vuoden pudotuspeleissä.

Ensimmäisen erän loppupuolella Rask esitti muutaman näyttävän torjunnan ja piti Bruinsin pelissä. Bruinsin paras tilanne nähtiin, kun kiekko pelattiin Brad Marchandille tyhjään paikkaan, josta Marchand laukoi niukasti ohi maalin. Erätauolle mentiin kotiyleisön hurratessa seisten joukkueelleen.

Toinen erä Bruinsin komennossa

Bruins sai vihdoin otteen pelistä ja alkoi saada tilanteita Jonas Gustafssonin vartioimalle maalille. Vierasjoukkueen hyvä ote herpaantui kuitenkin hetkeksi, kun Kronvall otti kiekon maalin takaa hanskallaan kiinni, tiputti lapaansa ja siirsi kiekon nopeasti Pavel Datsjukille, joka siirsi kiekon maaliin.

Erän puolessa välissä Bruins sai lyhyen ylivoiman ja Torey Krug käytti tilaisuuden hyväkseen ja laukaisi kiekon kovaa maaliin Red Wings-pelaajan lavasta. Toisessa erässä Gustafsson oli huomattavasti työllistetympi kuin ensimmäisessä erässä ja teki muutamia näyttäviä torjuntoja.

Tasoitus heti erän alkuun ja ottelu jatkoajalle

Heti kolmannen erän alkuun Milan Lucic tasoitti ottelun tilanteeseen 2-2. Kolmanteen erään peli tasoittui merkittävästi ja samaten vauhti. Kumpikaan joukkue ei päässyt varsinaisesti niskan päälle, vaikka Marchand pääsi jälleen täräyttämään tyhjästä maalista ohi. Erän loppuun kummatkin pääsivät ampumaan hyvistä paikoista, mutta molempien joukkueiden maalivahdit olivat loistavia.

Ottelu siirtyi jatkoajalle. Huolimatta Justin Abdelkaderin läpiajosta erän alkuun, Bruinsilla oli selkeästi parempi ote jatkoajalla. Gustafsson piti Red Wingsiä pystyssä melkein ensimmäisen jatkoerän loppuun, kunnes Bruins teki klassisen pudotuspelimaalin. Dougie Hamilton heitti kiekon siniviivalta maalille päin, kiekko osui matkalla Jarome Iginlan lapaan ja siitä Danny DeKeyserin jalkaan ja lopulta maaliin.

Minnesotassa pelattiin Wildin tahdissa

Wild tuli otteluun kovalla jalalla. Hyvä syke tuotti heti ensimmäisen erän alkuun tulosta. Mikael Granlund kaivoi kiekon maalin takaa ja siirsi sen Zach Pariselle, joka jatkoi kiekon siniviivan alle Jared Spurgeonille, joka laukaisi kiekon tolpan kautta sisään. Wild hallitsi erää täysin ja ainoastaan Semjon Varlamov piti Avalanchen pelissä. Ensimmäisen erän laukaukset menivät Wildille 14-3.

Toinen erä meni edelleen Wildin komennossa. Wildin onnistui toistamiseen Charlie Coylen maalilla, kun toista erää oli pelattu vajaa kolmetoista minuuttia. Huolimatta Wildin hallinnasta, Avalanche pääsi lopulta yrittämään Darcy Kuemperia vastaan ja Ryan O'Reillyn laukaus upposi helpohkosti suurimman osan pelistä työttömänä seisseen Kuemperin taakse. Kahden erän jälkeen Avalanche oli onnistunut saamaan vain seitsemän laukausta Kuemperia kohti.

Kolmannen erän teema pysyi samana. Wild pääsi yrittämään pari kertaa maalia, mutta Varlamov pysäytti yritykset. Maalivahtia lukuun ottamatta Avalanche ei taasen saanut itseään syttymään lainkaan tärkeään pudotuspeliotteluun ja ei saanut esimerkiksi kolmannen erän alun ylivoimalla ainuttakaan laukausta maalia kohti.

Kolmannen erän lopussa kuitenkin nähtiin ottelun jännittävimmät hetket, kun Avalanche pääsi pyörittämään ylivoimalla ilman maalivahtia ja yrittämään tasoitusta. Peli pyöri viimeisen minuutin Wildin päässä, mutta Granlund blokkasi kolme tärkeää laukausta ja Wild tasoitti ottelusarjan tasan kahteen. Granlund palkittiin loistavista suorituksistaan ottelun ykköstähdellä.

DETROIT - BOSTON 2-3 ja. (Boston johtaa sarjaa 3-1)
MINNESOTA - COLORADO 2-1 (sarja on tasatilanteessa 2-2)
LOS ANGELES - SAN JOSE 6-3 (San Jose johtaa sarjaa 3-1)

 

» Lähetä palautetta toimitukselle