Ruotsi sai ratkaistua vasta jatkoajalla - Latvialle taistelupiste

MAAJOUKKUE / Uutinen
Jimmie Ericsson osui heti ottelun alussa.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Ruotsi osasi jo ennen ottelua aavistaa, että ottelusta Latviaa vastaan saattaa tulla hankala. Latvia ei antanut periksi, vaikka joutui alakynteen heti ottelun alussa. Joukkue tasoitti kolmannen erän lopussa ottelun ja vei taistelun jatkoajalle saakka.

Ruotsi ei olisi voinut saada avausotteluunsa parempaa alkua. Joukkueen kapteeni Jimmie Ericsson näytti esimerkkiä tekemällä avausmaalin, kun ottelua oli pelattu vasta vajaat kolme minuuttia. Tämän jälkeen Ruotsille näytti tulevan ongelmia asenteen kanssa, tai sitten nopea avausosuma vei ajatukset jo tuleviin otteluihin.

Latvia ei ollut aseeton ennakkosuosikkina otteluun lähtenyttä Ruotsia vastaan. Joukkue pääsi kolkuttelemaan Jacob Markströmin veräjän ovea useaan otteeseen. Latvia sai parhaat paikkansa tasoitukseen Ruotsin jäähyjen aikana, mutta oli vaarallinen myös tasakentällisin. Joukkueen kapteeni Kaspars Daugavinš oli yritteliäällä päällä ja Markströn joutui maalillaan jo ajoittain katselemaan huolestuneesti selkänsä taakse.

Ruotsi ei saanut ylivoimakuvioitaan toimimaan. Joukkueella on vielä paljon tekemistä, jotta se saisi peliinsä parannusta. Vaihtopenkin takana käytiinkin kiivasta keskustelua, millä seuraavaan otteluun saataisiin korjausliike aikaiseksi.

Latvia tasoitti ottelun kolmannessa erässä Kristaps Sotnieksin ylivoimamaalilla, kun Martin Lungberg istui jäähyllä estämisestä. Joukkueet eivät onnistuneet enää maalinteossa varsinaisella peliajalla, joten ratkaisua mentiin hakemaan jatkoajalta.

Ruotsi marssi lopulta voittoon Gustav Nyquistin osumalla. Ruotsi kohtaa seuraavaksi sunnuntaina Tanskan. Latvialla taas on edessä ottelu Tšekkiä vastaan huomenna lauantaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle