Ruotsi saamassa Nylanderin nuorten MM-kisoihin

MAAJOUKKUE / Uutinen
Alexander Nylander johti joukkueensa jäälle vuodenvaihteen 2017 nuorten MM-kisoissa.
NHL-seura Buffalo Sabres saattaa antaa peliluvan Alexander Nylanderille vuodenvaihteen nuorten MM-kisoihin.

The Buffalo Newsin mukaan 19-vuotias ruotsalaishyökkääjä Alexander Nylander voidaan nähdä nuorten MM-kisoissa edustamassa maataan. Lehden mukaan NHL-joukkue Buffalo Sabresin GM Jason Botterill keskustelee asiasta Ruotsin maajoukkueen edustajien kanssa.

− Uskon nuorten MM-kisoihin. Mielestäni se on loistava turnaus nuorille pelaajille kehittyä ja edustaa maataan. Sekin helpottaa asiaa, että turnaus pelataan täällä Buffalossa, eikä hänen tarvitse matkustaa toiselle puolelle maailmaa, Botterill totesi lehdelle.

Nylander sai edustaa Ruotsin joukkuetta myös viime vuonna. Tuossa turnauksessa hänet valittiin turnauksen tähdistökentälliseen ja hän oli joukkueensa paras pistemies tehoilla 5+7. Tuo turnaus päättyi Ruotsilla pronssiottelutappioon Venäjää vastaan.

Nylander on uransa aikana ehtinyt pelata NHL:ssä neljä ottelua, joissa hän on saalistanut yhden syöttöpisteen. Pääosan viime kaudesta hän pelasi kuitenkin AHL:ssä Rochester Americansin riveissä.

Nylander on loukkaantumisen vuoksi pelannut tällä kaudella ainoastaan kuusi ottelua Americansissa, ja otteluissa on syntynyt tehot 1+2. Hän palasi marraskuun puolivälissä kokoonpanoon loukkaannuttuaan syyskuussa Sabresin kykyleirillä.

− Olemme innoissamme, että hän palasi. Kauden alku on ollut hänelle vaikea, mutta hän on itsekin innoissaan, että pääsi takaisin osaksi joukkuetta, Botterill hehkutti.

» Lähetä palautetta toimitukselle