Oululainen Petri Karjalainen on valmentanut useilla eri sarjatasoilla.

Samppa Toivonen - http://www.samppas.net

RoKin valmennustiimi kasassa − Petri Karjalainen päävalmentajaksi

Rovaniemen Mestis-joukkue RoKin päävalmentajaksi siirtyy Vaasan Sportista Petri Karjalainen. Valmennustiimissä jatkavat apuvalmentaja Benjamin Laurinkari sekä maalivahtivalmentaja Juha Soronen.

Petri Karjalainen toimi kaksi edellistä kautta Vaasan Sportin valmennustiimissä. Karjalainen on valmentanut aiemmin muun muassa Oulun Kärpissä, nuorten maajoukkueessa sekä päävalmentajana Heinolan Peliitoissa kausina 2012-13 ja 2013-14. Sopimus kattaa tulevan kauden 2017-18. 

− Erittäin innostuneena tartun tähän mahdollisuuteen ja pyrin omalla panoksellani viemään RoKia kohti asetettuja tavoitteita, Karjalainen kertoi.

Benjamin Laurinkari jatkaa Rovaniemellä neljättä kautta apuvalmentajana. Juha Soroselle tuleva kausi on jo kahdeksas RoKin organisaatiossa. 

− Uskon, että Peten johdolla pystytään ottamaan urheilupuolella tarvittava steppi kohti RoKin historian ensimmäistä pudotuspelipaikkaa Mestiksessä, Laurinkari tuumasi.

− Pitkään mukana olleena on hienoa nähdä, että seura kehittyy jatkuvasti. Mahtavaa päästä takaisin hommiin ja uuden kauden kimppuun, Soronen heitti.

RoKin toimitusjohtaja Pekka Kankaanranta totesi olevansa erittäin tyytyväinen valmennustiimiin ja uskovansa uuden päävalmentajan tuovan mukanaan vahvaa osaamista sekä pelaajille mahdollisuuden kehittyä eteenpäin.

Lue myös

Rovaniemelle kolme uutta pelaajasopimusta

MESTIS | 24.5.2017 20:18
RoKi on solminut vuoden mittaiset pelaajasopimukset hyökkääjien Atte Antinahon ja Rudolfs Maslovskisin sekä Suomeen palaavan maalivahti Rasmus Reijolan kanssa. lue lisää

Harjula jatkaa Rovaniemellä - Uutena kasvona Pyykkönen

MESTIS | 19.5.2017 20:33
RoKi julkaisi kaksi pelaajasopimusta lisää perjantai-iltana. Hyökkääjä Jarkko Harjula ja puolustaja Joel Pyykkönen ovat solmineet vuoden sopimuksen rovaniemeläisseuran kanssa. lue lisää

RoKin tehohyökkääjät Järvelä ja Pietilä sekä puolustajista Paajanen jatkosopimuksiin

MESTIS | 12.5.2017 17:32
RoKi on solminut lisää jatkosopimuksia kaudelle 2017-2018. Viime kauden kärkihyökkääjistä jatkavat Olli-Matti Järvelä ja Olli-Aleksi Pietilä sekä puolustaja Samu Paajanen. lue lisää

RoKille lisää pelaajasopimuksia - Vozenilek ja Männistö eivät jatka Rovaniemellä

MESTIS | 9.5.2017 19:43
Rovaniemen Mestis-joukkue RoKin riveissä jatkavat alkavalla kaudella Tuomas Komulainen ja Eemeli Heikkinen vuoden mittaisilla sopimuksilla. lue lisää

Mestis-kauden parhaimmisto sai palkintonsa - Tanuksen tykkikausi keräsi arvostusta

MESTIS | 27.4.2017 21:47
Mestis jakoi palkinnot kuluneen kauden parhaimmistolle. Palkintorohmuna esiintyi erityisesti piste- ja maalipörssin voittanut Jonatan Tanus. lue lisää

Kommentit

Samu Paajanen

RoKi #14 L p
s. 1995 Sodankylä
190CM / 86KG
SOPIMUS: 2018