RoKi jatkaa Mestikseen tutuin opein

MESTIS / Uutinen
Petteri Hirvonen jatkaa RoKin peräsimessä myös Mestiksessä.
Kuva © Tommy Jokelainen
Tulevaksi kaudeksi Mestikseen noussut Rovaniemen Kiekko on tehnyt jatkosopimukset koko valmennusryhmänsä kanssa.

RoKin päävalmentajan tehtävissä jatkaa kaksi edelliskautta ryhmää luotsannut Petteri Hirvonen. Urallaan myös HPK:n Liiga-joukkuetta ja Pelicansin A-junioreita valmentaneelle Hirvoselle Mestiskään ei ole tuntematon sarja, sillä hän toimi Kiekko-Vantaan päävalmentajana kaudella 2005-2006.

Päävalmentajan sopimuksen lisäksi rovaniemeläisseura jatkoi myös hänen apuvalmentajinaan toimineiden Benjamin Laurinkarin ja Juha Sorosen sopimuksia vuodella. Päävalmentaja olikin hyvin tyytyväinen saadessaan jatkaa töitä tuttujen kasvojen kanssa.

− Mukava, että saadaan samalla tutulla valmennustiimillä lähteä tulevaan kauteen. Innolla odotetaan uuden sarjatason tuomia haasteita, Hirvonen iloitsi.

» Lähetä palautetta toimitukselle