Redenbach ja Töykkälä palaavat HIFK-paitaan

LIIGA / Uutinen
HIFK paikkasi hyökkääjäpulaansa kahdella uudella sopimuksella.

Kanadalaissentteri Tyler Redenbach on HIFK:lle tuttu mies jo viime kaudelta, jolloin hän kantoi helsinkiläisten paitaa 26 ottelussa, tehden 19 (6+13) tehopistettä. Kanadalaisen tuore sopimus on yksivuotinen. Redenbach, 27, on edustanut Suomessa myös Lappeenrannan SaiPaa kahden kauden ajan vuosina 2009–2011.

Toiseksi paluumuuttajaksi HIFK löysi Joni Töykkälän. 28-vuotias sentteri pukeutuu punaiseen yhden Blues-vuoden jälkeen. Töykkälän sopimus on niin ikään yksivuotinen.

Töykkälä tahkosi kaudella 2011–2012 56 ottelua kokonaistehoin 4+4=8. HIFK:ssa Suomen mestaruutta keväällä 2011 juhlinut Töykkälä teki lisäksi neljä (2+2) pistettä 16 playoff-ottelussa. HIFK:ssa Töykkälä pelasi edellisen kerran vuosina 2009–2011.

Joël Perraultin loukkaantuminen ja Niko Piiparisen odotettua pidempään kestänyt kuntoutuminen johtivat siihen, että meidän oli pikaisesti vahvistettava sentteriosastoamme, kertoo HIFK:n urheilujohtaja Tom Nybondas seuran verkkosivuilla.

– Tässä tilanteessa on pelkästään etua siitä, että kummatkin nyt hankitut pelaajat ovat meille ennestään tuttuja, joten uusittu valmennusryhmämme pääsee heidän kanssaan suoraan asiaan ilman sen kummempaa sisäänajoa.


Tyler Redenbach paikkaa HIFK:n sentteripulaa.
Tomi Hänninen - http://www.chilipictures.fi

» Lähetä palautetta toimitukselle