Rasmus Tirroselle vuoden jatkosopimus

MESTIS / Uutinen
Tirronen palkittiin tammikuun kuukauden pelaajaksi.
Kuva © Petteri Äikäs
Maalivahti Rasmus Tirronen ja Espoo United ovat solmineet vuoden jatkosopimuksen.

26-vuotias Rasmus Tirronen on pelannut kuluvalla kaudella 33 ottelua, ja hänen torjuntaprosenttinsa tältä kaudelta on vakuuttava 92,6.

Tirronen majailee tällä hetkellä Mestiksen maalivahtitilaston kakkosena, heti Peliittojen Joona Voutilaisen jälkeen. Tirronen on pitkin kautta esittänyt todella vakuuttavia otteita, jotka lopulta poikivat jatkosopimuksen ensi kaudeksi.

Tirronen on espoolaisen kiekkokoulun kasvatti, joten pelaaminen oman kotikaupunkinsa joukkueessa on hänelle kunnia-asia.

− Harva pelaaja pääsee uransa aikana pelaamaan oman kotikaupunkinsa edustusjoukkueessa, joten olen erittäin kiitollinen Unitedille tästä mahdollisuudesta.

− Loppukauden osalta tavoitteenani on auttaa joukkuettani lunastamaan playoff-paikka. Playoffeissa kaikki on mahdollista, sillä olemme kasvaneet paljon joukkueena tämän kauden aikana, Tirronen jatkoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle