Rangers voitti Lundqvistin huilivuorolla, Granlund palasi tositoimiin

NHL / Uutinen
Granlund palasi tositoimiin.
Kuva © Getty Images
Heikosti kotiyleisönsä edessä tällä kaudella esiintynyt New York Rangers palasi voittokantaan kakkosvahtinsa Cam Talbotin avulla. Vancouverissa kakkosvahtiin jouduttiin turvautumaan Roberto Luongon loukkaantumisen takia.

Edellisistä yhdeksästä kotiottelusta vain yhden voiton varsinaisella peliajalla ottanut New York Rangers oli kasvopesun edessä  ottelussa Minnesota Wildia vastaan. Muutoksena kahdeksaan edelliseen otteluun maalille luisteli kakkosvahti Cam Talbot.

Muutos tuli tarpeeseen, sillä ykkösvahti Henrik Lundqvistilla oli tilillä seitsemän peräkkäistä ottelua, joissa ruotsalaisvahti oli päästänyt vähintään kolme maalia taakseen. Vaihto auttoi, sillä tuloksena oli 4-1-voitto ja Talbotille 24 torjuntaa.

Tuttuun ketjuun palannut Mikael Granlund syötti Jason Pominvillen tekemän ottelun avausosuman. Wild siirtyi johtoon vain reilun neljän minuutin pelin jälkeen. Rangers kuitenkin tasoitti saman erä lopulla ja teki toisessa sekä kolmannessa erässä yhteensä kolme osumaa lisää.

Derick Brassard syötti maaleista kaksi. Niklas Bäckström torjui Wildin maalilla 32 kertaa.

Yön aikana pelattiin myös toinen ottelu Vancouver Canucksin ja Winnipeg Jetsin välillä. Canucks sai jobinpostia, kun ykkösvahti Roberto Luongo joutui jättämään kentän reilun kuudentoista minuutin pelin jälkeen. Syyksi kerrottiin ottelun jälkeen alavartalovamma, jonka vakavuus ei ole vielä tiedossa.

Tilalle tullut ruotsalaisvahti Eddie Läck selviytyi urakastaan hyvin. Hän päästi vain yhden maalin ja torjui 15 kertaa. Tämä siivitti Canucksin 2-1-voittoon. Voittomaalin iski Chris Tanev ottelun kolmannen erän puolivälissä.

NY RANGERS - MINNESOTA 4-1

VANCOUVER - WINNIPEG 2-1

» Lähetä palautetta toimitukselle