Pelicansille neljä jatkosopimusta

LIIGA / Uutinen
Päättyneen kauden sarjajumbo Pelicans jatkaa ensi kauden joukkueen rakentamista. Lahtelaiset julkistivat neljä uutta sopimusta, joista merkittävin on Lasse Jämsenin jatko joukkueessa.

30-vuotias Jämsen aloittaa jo viidennen kautensa lahtelaisryhmässä. Parhaalla liigakaudellaan 2000-2001 hän latoi Pelicansin riveissä 23 maalia. Viime kauden jyväskyläläislähtöinen hyökkääjä pelasi puoliksi Kärpissä ja puoliksi Pelicansissa.

Muita tänään julkistettuja tulevan kauden sopimuspelaajia ovat hyökkääjä Mikko Niinikoski sekä puolustajat Olli Korkeavuori ja Toni Kirén. 26-vuotias Niinikoski on Tapparan kasvatti, joka esiintyi viime kaudella ensimmäistä kertaa liigassa. Useita vuosia Mestistä tahkonnut hyökkääjä viimeisteli tulokaskaudellaan tehot 3+6=9.

24-vuotias Korkeavuori siirtyi Lahteen HPK:sta kesken viime kauden. Isokokoinen puolustaja pelasi Pelicansin riveissä 14 ottelua ilman tehopisteitä. Niinikosken tavoin Korkeavuori pelasi useita kausia Mestistä ennen liigapaikan aukeamista.

Kesällä 20 vuotta täyttävä Toni Kirén on lahtelaisen kiekkokoulun omia kasvatteja. Suhteellisen kookas peruspakki pelasi viime kaudella ensimmäiset miesten pelinsä ja esitti niissä varsin lupaavia otteita. Ensi kaudella nuorukaiselle lienee tarjolla suurempi rooli Pelicansin puolustuksessa.

Pelicansilla on nyt kasassa 13 pelaajasopimusta ensi kaudelle. Seurajohto lupailee seuran kotisivuilla julkistavansa lisää sopimuksia pikapuoliin.

» Lähetä palautetta toimitukselle