Pelicans vahvistuu SaPKon tehohyökkääjällä

LIIGA, MESTIS / Uutinen
Roine on kantanut tällä kaudella SaPKon kultaista kypärää.
Kuva © Antti Varonen
Lahden Pelicans on hankkinut SaPKossa kovin tehoin esiintyneen Miika Roineen loppukauden mittaisella sopimuksella.

Miika Roineen sopimus lahtelaisseuran kanssa käsittää loppukauden ja sen lisäksi Pelicansilla on optio kahdesta jatkokaudesta. 23-vuotiaalta hyökkääjältä löytyy Liigasta aiempaa kokemusta seitsemän ottelun verran kasvattajaseurastaan JYPistä.

− Roineen suurimmat vahvuudet ovat hyökkäyspäässä, mutta miehen peli ei silti perustu tehopisteisiin, vaan hän on erittäin kokonaisvaltainen pelaaja, joka pelaa aina joukkueelle. Olemme saaneet miehen taitojen lisäksi monelta suunnalta positiivista palautetta miehen luonteesta ja uskomme hänen sopivan erinomaisesti Pelicansiin, urheilujohtaja Mika Saarinen kommentoi seuran kotisivuilla.

Jyväskyläläislähtöinen hyökkääjä on edustanut kuluvalla kaudella SaPKoa, jossa hän keräsi 35 ottelussa tehot 11+26 ja on edelleen joukkueen tehokkain pistemies. Hän on ollut kuitenkin loukkaantuneena joulukuusta lähtien ja palaa pelikentille sunnuntaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle