Parise johdatti Wildin jatkoon, seuraavaksi vastassa Blackhawks

NHL / Uutinen
Zach Parise huudatti ja johdatti Wildiä.
Kuva © Getty Images
Minnesota Wild pelaa pudotuspelien toisella kierroksella Chicago Blackhawksia vastaan, aivan kuten viime kaudella.

Minnesota Wild otti kotonaan 4–1-voiton ja eteni jatkoon St. Louis Bluesia vastaan otteluvoitoin 4–2.

Ratkaisevan kuudennen ottelun sankariksi nousivat hyökkääjä Zach Parise ja maalivahti Devan Dubnyk. Parise iski ottelussa kaksi maalia ja Dubnyk torjui maalillaan 30 kertaa.

Parise iski avauserän ainoan maalin alivoimalla, kun ottelua oli pelattu reippaat seitsemän minuuttia. Parise laukoi kiekonriiston päätteeksi pienestä kulmasta kiekon ohi Jake Allenin.

Toisen erän ylittäessä puolenvälinsä, Justin Fontaine lisäsi Wildin johdon kahteen maaliin. Tämän jälkeen sai Allen siirtyä maalilta ja tilalle luisteli Brian Elliott. Allen ehti torjua ennen penkkikomennusta 11 kertaa. Elliott torjui omalla vuorollaan lopulta yhteensä kuusi kertaa.

T.J. Oshie toi vielä uskoa Bluesille, kun hän avasi pudotuspelien maalihanansa vain puolitoista sekuntia ennen toisen erän loppua. Se ei kuitenkaan auttanut Bluesia, sillä kolmannessa erässä onnistui vain Wild. Ensimmäisen teki Parise Mikael Granlundin esityöstä ja toisen tyhjiin Nino Niederreiter. Tämän maalin syötti Mikko Koivu.

Voiton myötä Wild etenee viime kauden tavoin pudotuspelien toiselle kierrokselle ja kohtaa jälleen Chicago Blackhawksin, joka kaatoi Nashville Predatorsin niin ikään kuudessa ottelussa. Sarjan ensimmäiset pelataan Chicagossa.

Bluesin kausi päättyi kolmannen kerran putkeen 4–2-voitoin tulleeseen tappion pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.

» Lähetä palautetta toimitukselle