Pakkijärkäle Lauridsenin Jokerit-uralle jatkoa

KHL / Uutinen
Tanskaa viime MM-kisoissa edustanut Lauridsen jatkaa Jokereissa.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Helsingin Jokerit on solminut tanskalaispuolustaja Oliver Lauridsenin kanssa seuraavat kaksi kautta kattavan jatkosopimuksen. Toista kauttaan Jokerien takalinjoilla pelaava puolustaja kuuluu Tanskan maajoukkueen luottopuolustajiin.

28-vuotias puolustaja on tällä kaudella pelaamissaan 30 ottelussa kerännyt yhden syöttöpisteen. Lauridsen käyttää isoa kokoaan (197cm, 108kg) tehokkaasti hyväkseen pelityylissään.

Lauridsen on pelannut Jokereiden riveissä kahden kauden aikana yhteensä 78 KHL-peliä, joissa ovat syntyneet tehot 3+7, yhteensä kymmenen tehopistettä. Oman tonttinsa Lauridsen on täyttänyt vähintäänkin kiitettävästi Jokerit-uran plusmiinus-tilaston ollessa 12 pykälää plussan puolella.

Ennen Jokereihin siirtymistä puolustaja ehti voittaa sekä SHL:n että Champions Hockey Leaguen mestaruudet Frölunda Indiansissa kaudella 2015-2016. Samalla kaudella hänet valittiin myös vuoden tanskalaiseksi puolustajaksi.

Jatkosopimuksesta kertovassa tiedotteessa Jokereiden GM Jari Kurri kehuu Lauridsenin olevan muun muassa ''esimerkillinen huippu-urheilija ja joukkuepelaaja sekä erinomainen puolustava puolustaja''.

Samassa tiedotteessa Lauridsen itse kertoo nauttineensa Helsingissä viettämästään kahdesta vuodesta ja olevansa innoissaan jatkosopimuksesta.

» Lähetä palautetta toimitukselle