Nuorten MM: Suomen toivo mureni voittomaalikilpailuun

MAAJOUKKUE / Uutinen
Suomen nuorten maajoukkueelta jäi puolivälieräpaikka saavuttamatta, kun Slovakia peittosi pikkuleijonat voittomaalikilpailussa. Suomen turnaus jatkuu karsintasarjassa, jossa vastaan asettuvat Saksa ja Kazakstan. Slovakia puolestaan jatkaa puolivälieriin, jossa se kohtaa A-lohkossa toiseksi jätetyn USA:n.

Nuorten MM-turnaus jatkui suomalaisittain mollivoittoisesti, kun pikkuleijonat hävisivät alkulohkon päätösottelunsa Slovakialle voittomaalikilpailun jälkeen maalein 3-2 (0-0, 1-2, 1-0, 0-0). Voittomaalikilpailussa Slovakian molemmat ampujat onnistuivat ohittamaan Juha Metsolan. Kun suomalaisista vain Toni Rajala sai kiekon Jaroslav Janusin taakse, Slovakian voitto varmistui jo ennen kolmannen parin tasoittavaa ampujaa.

Suomi palasi tasolleen

Slovakia aloitti ottelun selvästi Suomea terävämmin. Valkopaidat pyrkivät laukomaan aktiivisesti ja ajoivat kaikki taklauksensa loppuun asti. Suomen oman alueen puolustuspeli piti kuitenkin slovakit kaukana parhailta maalintekopaikoilta.

Pikkuleijonien kiekollinen peli sen sijaan oli heikkotasoista. Kontrolloidut hyökkäyksiinlähdöt olivat harvassa, puolustajat tyytyivät heittelemään roikkukiekkoja keskialueelle. Koko ottelun aikana Suomi onnistui laukomaan kohti Janusin maalia vain kaksitoista kertaa.

Latviaa vastaan Suomi onnistui pitämään kiekkoa ja rakentamaan maalipaikkoja, mutta astetta kovempaa vastustajaa vastaan paikat jäivät vähiin. Myös Slovakia puolusti omalla alueellaan erinomaisesti, ja Suomi päätyi pyörimään hyökkäysalueen reunoille.

Suomi pääsi seitsemän minuutin kohdalla pelaamaan ylivoimaa, kun Peter Kopecky pysäytti Nestori Lähteen etenemisen sääntöjenvastaisin ottein. Ylivoimalla Suomi rakensi suoralla hyökkäyksellä avauserän parhaan maalipaikan. Mikael Granlund vapautti pystysyötöllä Rajalan läpiajoon, mutta laiturin rannelaukaus epäonnistui ja painui ohi Slovakian maalin.

Ensimmäisen erän jälkimmäinen puolisko sujui Suomelta pääosin jäähyjen tappamiseen. Läpi turnauksen erinomaisesti toiminut alivoima pakotti Slovakian laukomaan kaukaa. Juha Metsola sai torjua rauhassa, ja puolustajat hoitivat kakkoskiekot.

Molemmat maalien makuun

Toisen erän alussa Suomi pääsi pelaamaan 5-3-ylivoimaa. Minuutin pyörityksen jälkeen Slovakian väsynyt kolmio sahattiin nopeilla syötöillä rikki, ja Niclas Lucenius jäi vapaaksi maalin eteen. Luceniuksen suora laukaus painui ohi Janusin.

Slovakia tasoitti ottelun omalla ylivoimallaan. Richard Panik näytti, miksi häntä pidetään Slovakian lupaavimpana 17-vuotiaana. Suomen alivoimanelikko antoi laiturille tilaa hiipiä laukaisusektoriin, ja tämä napautti tappavan rannelaukauksen Metsolan maalin kattoon.

Tasoitusmaalin jälkeen Suomi pystyi ensimmäistä kertaa hallitsemaan ottelua tasakentällisin. Kiekonriistoista ja nopeista vastahyökkäyksistä aukeni useita ylivoimahyökkäyspaikkoja. Johtomaali syntyi kuitenkin Nestori Lähteen yksilösuorituksella. Lähde marssi sisään hyökkäysalueelle, haki laukaisupaikan puolustajan jaloista ja pamautti kiekon Slovakian maalin takakulmaan.

Suomi lähti ottelun kolmanteen erään maalin johtoasemassa, mutta se ei riittänyt. Jyri Niemen purkukiekko pomppasi päätylaidoituksesta takaisinpäin, Milan Kytnar pelasi laukaisupaikan nopeasti Radoslav Tyborille. Tyborin laukaus painui maalin ohi, mutta Kytnar ehti paluukiekkoon ensimmäisenä. Kytnarin ovela siirto tavoitti maalin edestä Adam Bezakin, joka onnistui törkkäämään kiekon tyhjään maaliin.

Kohtalona karsintasarja

Tappion myötä Suomi joutuu pelaamaan sarjapaikastaan karsintasarjassa. Mukaansa pikkuleijonat saavat alkusarjan Latvia-voitosta ansaitsemansa kolme pistettä. Vastaansa Suomi saa viikonloppuna A-lohkon kaksi viimeistä joukkuetta, Saksan ja Kazakstanin. Sarjapaikan varmistamiseksi Suomen tulisi voittaa vähintään toinen otteluistaan.

Slovakia puolestaan pääsee kokeilemaan onneaan puolivälierissä. Vastaansa slovakit saavat Yhdysvallat, joka hävisi jännittävien vaiheiden jälkeen Kanadalle lukemin 7-4. Toisessa puolivälierässä kohtaavat Venäjä ja Tshekki. Ruotsi varmisti suoran välieräpaikkansa, kun se peittosi Venäjän B-lohkon kärkikamppailussa puhtaasti 5-0.

Päivän tulokset

A-lohko

Tshekki - Kazakstan 10-2 (6-1, 4-0, 0-1)

Kanada - USA 7-4 (3-3, 2-1, 2-0)

B-lohko

Ruotsi - Venäjä 5-0 (4-0, 0-0, 1-0)

» Lähetä palautetta toimitukselle