Nuoret Leijonat niukkaan voittoon Venäjästä

MAAJOUKKUE / Uutinen
Suomi avasi turnauksensa voitolla.
Kuva © Getty Images
Alle 20-vuotiaiden neljän maan turnaus Jönköpingissä käynnistyi Suomen ja Venäjän välisellä ottelulla.

Nuorille Leijonille kansainvälinen turnaus on toinen tällä kaudella, sillä joukkue osallistui elokuun alussa pelattuun Lake Placidin turnaukseen.

Nuorten Leijonien joukkue Ruotsin turnauksessa koostuu pääosin Suomessa pelaavista pelaajista. Turnauksessa on mukana vain neljä samaa pelaajaa kuin Lake Placidissa.

Ruotsin turnauksen avausottelusta Venäjää vastaan muodostui todella tasainen. Vasta 16-vuotias Jesse Puljujärvi teki ensiesiintymisensä alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa. Hän oli mukana pari viikkoa sitten alle 18-vuotiaiden Ivan Hlinka Memorial -turnauksessa, jossa neljässä ottelussa syntyi viisi tehopistettä. Puljujärvi onnistui heti kuuden minuutin pelin jälkeen avaamaan pistetilinsä Nuorten Leijonien paidassa, kun hänelle merkittiin syöttöpiste Sebastian Ahon tekemään 1-0-johtomaaliin.

Venäjä tasoitti ottelun minuutti ennen ensimmäisen erän loppua, kun Puljujärvi istui jäähyaitiossa kiinnipitämisestä, ja Vyacheslav Leshchenko tasoitti lukemat 1-1:een.
Toisessa erässä Suomella oli loistava mahdollisuus mennä johtoon, mutta kahden miehen ylivoima ei tuottanut tulosta. 

Ottelu eteni 1-1-lukemissa aina jatkoajan loppuun asti. Ratkaisua haettiin lopulta voittomaalikilpailussa, jossa Nuoret Leijonat oli vahvempi. Molemmat Venäjän yritykset epäonnistuivat, ja Suomelta sekä Sebastian Aho että Artturi Lehkonen saivat kiekon ohi venäläismaalivahti Igor Shestyorkinin.

Nuorten Leijonien seuraava ottelu on jo lauantaina, jolloin vastassa on isäntämaa Ruotsi. Ottelutahti on tiivis, sillä Leijonat pelaa turnauksen viimeisen ottelunsa sunnuntaina Tšekkiä vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle