NHL:ssä tapahtuu: Ballard jatkaa Arizonan auringon alla, Homitski Teksasiin

NHL / Uutinen
NHL:n vapaiden agenttien markkinat pyörähtivät käyntiin vauhdikkaasti. Tähän uutiseen on koottu tuoreita sopimusuutisia sekä pelaajasiirtoja (uusimmat ylhäällä). Uutista päivitetään sitä mukaa, kun uusia sopimuksia tai kauppoja tehdään.

Keith Ballard on solminut kahden vuoden jatkosopimuksen Phoenix Coyotesin kanssa. Sopimuksen yksityiskohtia ei julkaistu.

Kaksi kautta NHL:ssä pelannut 24-vuotias jenkkipuolustaja oli viime kaudella joukkueensa toiseksi tehokkain puolustaja, kirjauttaen 27 pistettä 69 ottelussa.

Ballard on alunperin Buffalo Sabresin varaus vuodelta 2002. Phoenixiin mies siirtyi Coloradosta yhdessä Derek Morrisin kanssa vaihdossa Chris Grattoniin ja Ossi Väänäseen.

Homitski Teksasiin

Dallas Starsin manageri Doug Armstrong ilmoitti joukkueen tehneen vuoden mittaisen yksisuuntaisen sopimuksen puolustaja Vadim Homitskin kanssa. 24-vuotias venäläispuolustaja pelasi viime kaudella yhdeksän ottelua Starsin farmijoukkue Iowassa ennen paluutaan Venäjän pääsarjaan.

- Pidimme näkemästämme Vadimin lyhyen Pohjois-Amerikan visiitin aikana. Hänellä on kokemusta korkeatasoisesta Venäjän sarjasta ja hän tuo varmasti leveyttä puolustukseemme, myhäili Armstrong.

Homitski teki Iowassa pelaamissaan yhdeksässä ottelussa tehot 1+6=7 ja keräsi 24 jäähyminuuttia. Kesän 2000 varaustilaisuuden neljännen kierroksen varaus on tunnettu hyvänä luistelijana sekä kovana taklaajana.

Kunitz jatkaa Anaheimissa

Chris Kunitz on tehnyt Anaheim Ducksin kanssa neljän vuoden sopimuksen. Pahvin hinta on 14,9 miljoonaa dollaria.

27-vuotias Reginassa, Kanadassa, syntynyt hyökkäjä teki viime kaudella tehot 25+35 pelaten yhtä vaille kaikki runkosarjan ottelut. Pudotuspeleissäkin tuli vielä maali ja viisi syöttöä Anaheimin viedessä Stanley Cupin.

Weiss viihtyy pitkään Floridassa

Stephen Weiss on allekirjoittanut kuusivuotisen jatkosopimuksen Florida Panthersin kanssa. Weiss nettoaa uuden sopimuksensa myötä 3,1 miljoonaa dollaria kaudesta.

Viime kaudella 24-vuotias kanadalaiskeskushyökkääjä pelasi pisteiden valossa uransa parhaan kauden; mies saalisti 20+28=48 tehopistettä 74 runkosarjan ottelussa. Kauden aikana Weissista tuli myös Panthers-organisaation historian nuorin varakapteeni.

Pecasta sinitakki

Veteraanihyökkääjä Mike Pecan pitkä ura jatkuu Columbus Blue Jacketsissa.

Kahdesti NHL:n parhaan puolustavan hyökkääjän tittelin voittanut 33-vuotias Peca pelasi viime kaudella Toronton riveissä, mutta sai loukkaantumisten vuoksi kasaan ainoastaan 35 ottelua.

Vancouverissa, Buffalossa, Islandersissa, Edmontonissa ja viimeksi Torontossa pelannutta Pecaa vietiin huhuissa Rangersiin, mutta manhattanilaisseura ja pelaaja eivät päässeet yhteisymmärrykseen ja konkari päätti valita historiansa ensimmäistä pudotuspelipaikkaa metsästävän Columbuksen.

Linden jatkaa Vancouverissa

Viimeiset viisi kautta Vancouverissa kiekkoillut 19 kauden NHL-veteraani Trevor Linden on allekirjoittanut jatkosopimuksen. 37-vuotiaan sentteri pelasi viime kaudella 80 runkosarjaottelua tehden 12 maalia ja 25 pistettä. Pudotuspeleissä Linden teki 12 ottelussa kaksi maalia ja 7 pistettä ja oli Canucksin paras pistemies.

Linden on pelannut urallaan jo 1323 NHL-ottelua edustaen Vancouverin ohella Washingtonia, Montrealia ja New York Islandersia. Näissä hän on iskenyt yhteensä 368 maalia ja 855 pistettä. Sopimuksen yksityiskohtia ei julkistettu.

Klemm siirtyi Los Angelesiin

Veteraanipuolustaja Jon Klemm on tehnyt vuoden sopimuksen Los Angeles Kingsin kanssa. 37-vuotias Klemm on pelannut viimeiset kolme kautta Dallas Starsin riveissä. Hän pelasi viime kaudella 38 ottelua ja teki näissä yhden maalin ja syötti kaksi osumaa.

Coloradossa kaksi Stanley Cupia voittanut Klemm on pelannut yhteensä 751 NHL-ottelua ja tehnyt näissä 42 maalia ja 142 pistettä. Luotettavana peruspuolustajana tunnettu Klemm aloitti NHL-uransa Quebec Nordiquesin paidassa kaudella 1991-92, mutta löi itsensä läpi pelaavaan kokoonpanoon kunnolla vasta joukkueen siirryttyä Coloradoon 1995.

Martinille kolmen vuoden jatko

New Jersey Devils on tehnyt kolmen vuoden sopimuksen puolustaja Paul Martinin kanssa. Sopimuksen arvo on 11,5 miljoonaa dollaria.
Martin pelasi viime kaudella kaikki 82 runkosarjan ottelua ja teki niissä 3 maalia sekä antoi 23 maaliin johtanutta syöttöä. Pudotuspeleissä syntyi neljä pistettä 11 ottelussa.

26-vuotias all-around puolustaja on pelannut kaikki uransa 232 ottelua Devilsissä.

Vasicek Islandersiin

Tshekki-hyökkääjä Josef Vasicek on tehnyt vuoden sopimuksen New York Islandersin kanssa. Pahvin arvo on 750 000 dollaria.

Vacicek pelasi aloitti viime kauden Nashville Predatorsissa, mutta hänet kaupattiin helmikuussa Carolina Hurricanesiin. 26-vuotias pelaaja teki viime kaudella tehot 6+16 yhteensä molemmissa joukkueissa.

DiPenta jatkaa Ankkalammella

28-vuotias puolustaja Joe DiPenta jatkaa Stanley Cup-mestarijoukkueessa. Anaheim Ducks tiedotti tehneensä vuoden jatkosopimuksen kovaotteisen puolustajan kanssa. DiPenta pelasi 76 ottelua runkosarjassa viime kaudella tehden kahdeksan pistettä. Pudotuspeleissä esiintymisiä ankka-paidassa tuli 16 kertaa ilman tehomerkintöjä.

Parenteau jatkaa Chicagossa

Chicago Blackhawks on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen laitahyökkääjä Pierre Parenteaun kanssa. Blackhawks hankki 24-vuotiaan Parenteaun Anaheim Ducksista joulukuun 28. päivä 2006. Vaihtokaupassa Blackhawks sai Parenteaun ja puolustaja Bruno St. Jacquesin. Ducksiin siirtyivät maalivahti Sebastien Caron, laitahyökkääjä Matt Keith ja puolustaja Chris Durno.

Menneellä kaudella Parenteau esiintyi Blackhawks-paidassa vain viidessä ottelussa. Pääosin kanadalainen kiekkoili farmissa AHL:ssä. Mies pelasi Norfolk Admiralsin ja Portland Piratesin riveissä 68 ottelua tehoin 30+49.

Auld auttamaan Phoenixia

Phoenix Coyotes teki yhden vuoden sopimuksen maalivahti Alex Auldin kanssa. Viime kaudella 26-vuotias Auld pelasi Florida Panthersin paidassa 25 ottelua ja otti seitsemän voittoa. Auld on pelannut NHL-urallaan yhteensä 103 ottelua ja torjunut 46 voittoa.

Auldin NHL-uran torjuntaprosentti on 90.2% ja hänelle on tehty keskimäärin 2.89 maalia ottelua kohden. Auld pelasi Kanadan maajoukkueessa vuoden 2006 MM-kisoissa. Lisäksi hän oli voittamassa pronssia maalleen vuoden 2001 nuorten MM-kisoissa. Isokokoinen maalivahti on alunperin Floridan toisen kierroksen varaus 1999 vuoden kesältä.

Ottawa ja O'Brien sopimukseen

Ottawa Senators teki tulokassopimuksen hyökkääjä Jim O'Brienin kanssa. O'Brien on Ottawan tämän kesän ensimmäisen kierroksen varaus. Menneen kauden 18-vuotias keskushyökkääjä pelasi Minnesotan yliopistossa. Sopimuksella O'Brienin yliopistopelit on pelattu. Seuraava osoite löytyy luultavasti WHL:stä Seattle Thunderbirdsista.

San Jose kiinnitti maalivahdin

San Jose Sharks teki yhden vuoden sopimuksen maalivahti Dimitri Pätzoldin kanssa. Pätzold pelasi viime kaudella San Josen farmijoukkueessa Worcesterissa 21 ottelua, joissa hän torjui 10 voittoa.

Chicago ja Phoenix kaupoilla

Phoenix Coyotes ja Chicago Blackhawks ovat tehneet pelaajakaupan, jossa keskushyökkääjä Kevyn Adams siirtyy Blackhawksiin ja jossa laitahyökkääjä Radim Vrbata matkaa Coyotesiin.

Erinomaisena alivoimapelaajana ja hyvänä aloittajana tunnettu 32-vuotias Adams pelasi viime kaudella Carolina Hurricanesin ja Phoenix Coyotesin riveissä. Kokenut hyökkääjä saalisti 68 ottelussa kolme maalia ja yhdeksän syöttöpistettä.

Vrbata esiintyi viime kaudella 77 mittelössä Blackhawks-kokoonpanossa. Tsekkihyökkääjä iski 14 maalia ja antoi 27 maaliin johtanutta syöttöä.

Sutton Long Islandille

Atlanta Thrashersin paidassa viimeiset viisi kautta pelannut puolustajajärkäle Andy Sutton siirtyi New York Islandersiin kolmen vuoden sopimuksella. San Jose Sharksia ja Minnesota Wildiakin urallaan edustanut Sutton on pelannut yhteensä 432 NHL-ottelua, joissa hänelle on merkitty 27 maalia, 105 pistettä ja 785 jäähyminuuttia.

Viime kaudella erittäin fyysisestä pelityylistään tunnettu Sutton pelasi vain 55 ottelua polvivamman takia. Näissä mies teki kaksi maalia, syötti 14 osumaa ja merkkautti nimiinsä 76 jäähyminuuttia.

Wisniewski jatkaa Chicagossa

Puolustaja James Wisniewski, 23, ja Chicago Blackhawks ovat solmineet yksivuotisen jatkosopimuksen.

Energisenä taistelijana ja kohtuullisena kiekollisena pelaajana tunnettu Wisniewski kiekkoili menneellä kaudella 50 ottelussa Blackhawks-kokoonpanossa. Yhdysvaltalaispuolustaja merkkautti tilastoihinsa kaksi maalia, kahdeksan syöttöpistettä ja 39 jäähyminuuttia.

Wisniewskin kausi päättyi maaliskuun 6. päivä, kun hän reväytti polvensa eturistisiteet.

Blackhawks-valmentaja Savardille jatkosopimus

Chicago Blackhawks on jatkanut päävalmentaja Denis Savardin sopimusta. Uusi sopimus kestää kauden 2008-09 loppuun asti.

Savard nimitettiin Blackhawksin päävalmentajaksi marraskuun 27. päivä vuonna 2006 irtisanotun Trent Yawneyn tilalle. Kesken kauden päävalmentajaksi tulleen Savardin alaisuudessa Blackhawksin saldoksi kertyi 61 ottelussa 24 voittoa, 30 tappiota ja seitsemän jatkoaikahäviötä.

Savard on Blackhawksin historian 36. päävalmentaja. Kanadalaiskäskyttäjästä tuli organisaation toinen päävalmentaja, joka on voittanut Blackhawksin peräsimessä kolme ensimmäistä otteluaan.

Richardson tuomaan kokemusta Senatorsiin

Peräti 1339 NHL-ottelun konkari Luke Richardson siirtyy vuoden mittaisella sopimuksella Ottawa Senatorsiin. Sopimus on kaksisuuntainen. Toronto Maple Leafs varasi kanadalaispuolustajan vuonna 1987 ensimmäisellä kierroksella. Kovaotteinen Richardson on edustanut urallaan Edmontonia, Philadelphiaa, Columbusta, Torontoa sekä Tampa Bayta.

- Luke tuo kokemusta joukkueeseemme ja hän toimii hyvänä johtajana sekä esimerkkinä nuoremmille pelaajillemme, sanoi Senatorsin manageri Bryan Murray.

Richardson on onnistunut mittavasta NHL-urastaan huolimatta maalinteossa vain 33 kertaa. Jäähyminuutteja mies on kerännyt hieman yli 2000.

Beechistä sinitakki

Viime kaudella 26 tehopistettä kerännyt Kris Beech siirtyy Columbukseen. Lupaavana hyökkääjänä pidetty Beech edusti viimeksi Washingtonia, joka myös aikanaan varasi miehen ensimmäisellä kierroksella kesän 1999 varaustilaisuudessa. Beechille on uran aikana kertynyt 173 NHL-ottelua, joissa tehopisteitä on syntynyt 56.

Asham Devilsiin

Kokenut hyökkääjä Arron Asham aiheuttaa kaukaloissa hämminkiä tulevaisuudessa New Jerseyn paidassa. Intensiivisenä pelaajana tunnettu Asham on pelannut urallaan 421 NHL-ottelua. Viime kaudella mies pelasi New York Islandersin paidassa 80 ottelua keräten 23 pistettä.

Kings sopimukseen huippulaiturinsa kanssa

Mike Cammalleri on jatkossakin Los Angeles Kingsin mies, sillä osapuolet solmivat hiljattain kahden vuoden mittaisen jatkosopimuksen. 25-vuotias vasen laitahyökkääjä teki viime kaudella ennätyspisteensä (34+46=80) ja johti joukkuettaan tehopisteissä. Cammalleri edusti Kanadaa myös joukkueen kultajuhliin päättyneissä MM-kisoissa.

Montador jatkaa Floridassa

Steve Montador jatkaa Olli Jokisen seurakaverina Florida Panthersissa. Puolustaja on allekirjoittanut yhden vuoden mittaisen jatkosopimuksen joukkueen kanssa. Räväkästä pelityylistään tunnetulla Montadorilla on viiden vuoden NHL-kokemus. Päättyneellä kaudella mies teki 72 ottelussa yhdeksän tehopistettä ja keräsi 119 jäähyminuuttia.

Brisebois palaa Montrealiin

Montreal Canadiens on tehnyt yksivuotisen sopimuksen puolustaja Parice Brisebois’n kanssa. Sopimuksen taloudellisia yksityiskohtia ei julkistettu.

- Patrice on veteraani, joka tuo mukanaan suunnattomasti kokemusta NHL-tasolta. Hänen läsnäolonsa antaa syvyyttä puolustuksellemme, Canadiens-GM Bob Gainey kommentoi hankintaansa.

Kaksi viime NHL-kautta Brisebois pelasi Colorado Avalanchen riveissä, mutta sitä ennen hän pelasi vuodesta 1990 vuoteen 2004 juuri Canadiensin riveissä. 14 Canadiens-kauden aikana Brisebois pelasi 791 ottelua tehden 79 maalia ja 342 pistettä. Lisäksi hän oli voittamassa seuran toistaiseksi viimeistä Stanley Cupia vuonna 1993.

Penner Oilersiin

Viime kaudella Anaheimin paidassa 29 maalia iskenyt nuori voimahyökkääjä Dustin Penner siirtyi Edmontoniin. Oilers teki Pennerille massiivisen viiden vuoden ja 21,5 miljoonan dollarin sopimustarjouksen. Penner oli rajoitettu vapaa-agentti, joten säilyttääkseen Pennerin oikeudet Anaheimin olisi pitänyt tarjota miehelle vähintään samanlaista sopimusta.

Ducksilla oli viikko aikaa vastata tarjoukseen, ja kun joukkue ei sitä tehnyt Pennerin pelaajaoikeudet siirtyivät nyt Edmontoniin. Sopimuksen suuruudesta johtuen Anaheim saa korvauksena Oilersin ensimmäisen, toisen ja kolmannen kierroksen varausvuorot.

Oilersin toiminnanjohtaja Kevin Lowe yritti aiemmin kesällä samanlaista kaappausta Buffalo Sabresin nuoren tähtihyökkääjän Tomas Vanekin kohdalla.

Chris Kelly jatkaa Ottawassa

Ottawa Senators teki yhden vuoden jatkosopimuksen hyökkääjä Chris Kellyn kanssa. Uusi sopimus lihottaa kahden suunnan hyökkääjän palkkapussia 1.2625 miljoonan edestä. Kelly pelasi viime kaudella uransa parhaan NHL-kauden, kun 82 runkosarjan ottelun jälkeen tilastoihin jäi 15 maalia ja 38 pistettä.

Vancouver hankki kaksi pelaajaa

Vancouver Canucks teki St. Louis Bluesin kanssa pelaajakaupan. Kaupassa Vancouverin organisaatioon matkustaa kovaotteinen puolustaja Zack Fitzgerald, joka pelasi viime kaudella AHL-joukkue Peorian riveissä 29 ottelua. Pelaamissaan peleissä Fitzgerald teki 0+2=2 pistettä ja istui jäähyllä 86 minuuttia.

St. Louis sai puolestaan vaihdossa hyökkääjä Francois-Pierre Guenetten, joka pelasi viime kaudella ECHL-joukkue Victoria Salmon Kingseissa 67 ottelua ja teki näissä 13+42=55 pistettä.

Lisäksi Vancouver ilmoitti tehneensä sopimuksen hyökkääjä Jozef Balej'n kanssa. Balej pelasi viime kaudella HC Fribourg-Gotteronin paidassa 37 ottelua ja teki 13+17=30 pistettä. Balej on pelannut NHL:ssä urallaan yhteensä 18 ottelua.

Rangers jatkoi Hossan sopimusta

NY Rangers jatkoi hyökkääjä Marcel Hossan sopimusta vuodella. Uuden sopimuksen arvo on 780.000 dollaria. Hossa pelasi viime kaudella Rangersin riveissä 64 runkosarjan ottelua ja teki 10 maalia sekä 18 pistettä.

Nathan Paetsch jatkaa Sabresissa

Buffalo Sabres ilmoitti tehneensä kolmen vuoden jatkosopimuksen 24-vuotiaan puolustajan Nathan Paetschin kanssa. Hyvin luisteleva Paetsch pelasi viime kaudella Buffalossa 63 runkosarjan ottelua ja teki näissä 2+22=24 pistettä. Paetsch on Sabresin seitsemännen kierroksen varaus vuoden 2003 Entry Draftista.

Montreal jatkoi Ryderin sopimusta

Montreal Canadiens ilmoitti tehneensä vuoden jatkosopimuksen laitahyökkääjä Michael Ryderin kanssa. Uuden sopimuksen arvo on 2.95 miljoonaa dollaria. Ryder pelasi viime kaudella Canadiensin paidassa runkosarjan kaikki 82 ottelua ja teki näissä 30 maalia ja 58 pistettä. Ryder on pelannut NHL:ssä yhteensä 244 runkosarjan ottelua ja tehnyt 85+91=176 pistettä.

Devilsille sopimuksia

New Jersey Devils on tehnyt jatkosopimukset Cam Janssenin, Grant Marshallin ja Olivier Magnanin kanssa sekä hankkinut riveihinsä vapaina agentteina Jean-Luc Grand-Pierren, Ian Moranin ja Noah Clarken.

Janssen esiintyi viime kaudella 48 ottelussa Devils-paidassa tehden yhden maalin. Mies oli joukkueen jäähypörssin kärki 114 minuutilla. Janssen nousi kyseenalaisesti otsikoihin alkuvuodesta taklattuaan Toronto Maple Leafsien tähtipuolustaja Tomas Kaberlen aivotärähdyksen vuoksi airastuvalle.

34-vuotias Marshall kirjautti 59 ottelussa 24 tehopistettä ja 31 jäähyminuuttia AHL:n Lowell Devilsin paidassa viime kaudella. 700 NHL:n runkosarjan ottelua kattavalla urallaan fyysinen laitahyökkääjä on edustanut Devilsin lisäksi myös Dallas Starsia ja Columbus Blue Jacketsia.

21-vuotias Magnan pelasi viime kaudella yhteensä 69 ottelua Lowellin ja ECHL:n Trentonin joukkueissa, keräten 12 tehopistettä.

Kokeneet puolustajat Grand-Pierre ja Moran ovat viimeksi pelanneet Saksan DEL-liigassa. Moran edusti osan viime kaudesta myös AHL:n Portland Piratesia.

Noah Clarke pelasi viime kaudella 13 ottelua Los Angeles Kingsien riveissä, joissa saalisti kaksi maalia. Suurin osa kaudesta kului kuitenkin AHL:n Manchester Monarchsien riveissä, joissa syntyi 57 tehopistettä 63 ottelussa.

Derek Roy jatkaa Buffalossa

Tuntuvia menetyksiä pelaajamarkkinoilla kärsinyt Buffalo Sabres on tehnyt kuuden vuoden jatkosopimuksen keskushyökkääjä Derek Royn kanssa. Sopimuksen arvo on 24 miljoonaa dollaria.

Roy keräsi viime kaudella 63 pistettä tehtyään 21 maalia ja annettuaan 42 syöttöä. Maaleistaan Roy teki peräti 15 kauden jälkimmäisellä puoliskolla. 24 -vuotiaan pienikokoisen kanadalaisen oletetaan olevan alkavalla kaudella joukkueen ykkössentteri.

Gelinaksesta Predator

Veteraanilaituri Martin Gelinas on solminut yhden vuoden sopimuksen Nashville Predatorseihin. Nashville maksaa hänen palveluksistaan 1,25 miljoonaa taalaa kaudessa.

Viime kaudella 37-vuotias kanadalainen pelasi hyvän kauden Florida Pantherseissa. Luotettavana joukkuepelaajana tunnettu Gelinas ampui 14 maalia ja antoi 30 syöttöä eli kokosi kaikkiaan 44 pistettä.

Blackhawks-puolustukseen täydennystä

Puolustaja Jim Fahey ja Chicago Blackhawks ovat tehneet vuoden mittaisen sopimuksen. Viime kaudella 28-vuotias Fahey kiekkoili New Jersey Devilsin organisaatiossa. Yhdysvaltalaispuolustaja esiintyi NHL-jäillä vain 13 ottelussa, sillä pääosa kaudesta kului AHL:n Lowell Devilsissä.

Ykkösvaraus Kane NHL-sopimukseen

Chicago Blackhawks on solminut kolmivuotisen tulokassopimuksen laitahyökkääjä Patrick Kanen kanssa. Sopimuksen peruspalkka tietää 18-vuotiaalle Kanelle 875,000 dollarin tienestejä, mutta bonukset voivat nostaa ansiot 3,725 miljoonaan dollariin kaudessa.

Menneellä kaudella pienikokoinen Kane oli Kanadan junioriliigojen paras pistemies 62 maalilla ja 83 syöttöpisteellä. Yhdysvaltalainen valittiin OHL:n vuoden tulokkaaksi ja nimitettiin ensimmäiseen All-Stars-joukkueeseen.

Emery jatkaa Senatorsissa

Maalivahti Ray Emery on tehnyt kolmen vuoden jatkosopimuksen Ottawa Senatorsin kanssa. Kanadalainen vältti välimieskäsittelyn viime tingassa solmimalla 9.5 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen.

- Olen todella innoissani saadessani jatkaa Ottawassa Stanley Cup-jahtia, myhäili Emery.

24-vuotias maalivahti sai huomattavan palkan korotuksen, sillä mies ansaitsi viime kaudesta alle miljoona dollaria. Emery nousi päättyneellä kaudella Senatorsin ykkösmaalivahdiksi ja johdatti joukkueensa Stanley Cupin finaaleihin asti. Päästettyjen maalien keskiarvo miehellä oli 58:ssa runkosarjan ottelussa 2.47. Pudotuspeleissä keskiarvo hieman vielä parantui. Emery palaa rannevamman vuoksi tositoimiin vasta syyskuun tienoilla.

Aebischer Phoenixiin

Vapaa-agenttimaalivahti David Aebischer siirtyi Phoenix Coyotesin riveihin vuoden sopimuksella. Aebischer pelasi viime kauden Montrealissa kakkosvahdin roolissa torjuen 13 voittoa 32 ottelussa. Canadiens oli hankkinut sveitsiläisvahdin keväällä 2006 Colorado Avalanchen riveistä kaupassa, jossa toiseen suuntaan siirtyi Jose Theodore.

Aebischer on pelannut kaudesta 2000-01 alkaneella NHL-urallaan yhteensä 213 NHL-ottelua tuloksella 106-73-17. Hänen torjuntaprosenttinsa on tällä hetkellä 91.2% ja päästettyjä maaleja ottelua kohti kertynyt vain 2.51.

Toronto julkisti uusia sopimuksia

Puolustaja Derrick Walser ja hyökkääjät Jeremy Williams ja Alex Foster ovat tehneet sopimukset Toronto Maple Leafsin kanssa. Walsersin ja Williamsin sopimukset kattavat myös kauden 2008-09, kun taas Fosterin sopimus on yksivuotinen.

Walser, 29, on pelannut urallaan 91 NHL-ottelua Columbus Blue Jacketsin riveissä. Hän on tehnyt näissä 8 maalia ja yhteensä 29 pistettä. AHL:ssä pienikokoinen yv-spesialisti on ollut erittäin tehokas. 334 ottelussa Walser on iskenyt 73 maalia ja syöttänyt 152 osumaa. Kaudet 2004-06 Walser pelasi Saksassa Berlin Eisbärenin joukkueessa.

Williams on Maple Leafsin seitsemännen kierroksen varaus vuodelta 2003. 23-vuotias hyökkääjä on pelannut pääosin Toronton farmijoukkueessa, mutta on päässyt kokeilemaan NHL-vauhtia kahden ottelun verran. Williams teki maalin kummassakin ottelussa.

Fosterilla ei ole NHL-varausta. Hän siirtyi ammattilaiseksi Bowling Green Staten yliopistojoukkueesta kevättalvella 2006 Maple Leafsin tarjotessa kahden vuoden sopimusta. Viime kaudella 22-vuotias Foster pelasi 57 ottelua Marliesissa ja teki näissä 8 maalia ja 17 pistettä.

Paillelle jatkosopimus

Daniel Paille hyväksyi Buffalo Sabresin sopimustarjouksen. 23-vuotias Paille pelasi viime kaudella 29 NHL-ottelua tehden näissä 3 maalia ja syöttäen 8 osumaa. Hän debytoi NHL:ssä kaudella 2005-06 pelaten 14 ottelua tehoin 1+2. AHL-otteluja nuorukaiselle on kirjattu 153, joissa Paille on tehnyt 35 maalia ja 77 pistettä. Paille oli Sabresin ensimmäisen kierroksen varaus kesällä 2002.

Kapteeni Clark jatkaa pääkaupungissa

Washington Capitals on jatkanut kapteeninsa Chris Clarkin sopimusta kolmella vuodella. Ensi kauden Clark kiekkoilee vielä entisen sopimuksensa alaisuudessa, joka tuo miehen palkkapussiin 1.1 miljoonaa dollaria. Seuraavista kolmesta kaudesta mies nettoaa yhteensä 7.9 miljoonaa dollaria.

31-vuotias Clark pelasi viime kaudella ensimmäistä kautta Capitalsin kapteenina. Kausi oli hyvänä puolustavana hyökkääjänä tunnetulle laitahyökkääjälle hieno myös hyökkäyspäässä; mies kirjautti uransa parhaat teholukemat, 74 ottelussa 30+24=54 tehopistettä. 430 runkosarjan ottelua kestäneellä NHL-urallaan hän on kerännyt 164 tehopistettä Calgaryn ja Washingtonin paidoissa.

Blackhawks solmi tukun jatkosopimuksia

Chicago Blackhawks on solminut jatkosopimuset puolustajien Jim Vandermeerin ja Danny Richmondin sekä maalivahti Mike Brodeurin kanssa. Sopimukset ovat yksivuotisia.

Jalkansa telonut 27-vuotias Vandermeer esiintyi menneellä kaudella vain 46 ottelussa. Kovia otteita kaihtamaton kanadalainen saalisti yhden maalin ja kuusi syöttöpistettä.

Kautensa pääasiassa farmijoukkueessa Norfolk Admiralsissa kiekkoillut 23-vuotias Richmond pääsi maistelemaan NHL-kaukaloiden tunnelmia 22 ottelun verran.

Urallaan sitkeistä selkävaivoista kärsinyt 24-vuotias Brodeur torjui viime kaudella kymmenessä ottelussa Admirals-maalilla sekä seitsemässä mittelössä ECHL:n Toledo Stormissa ja Augusta Lynxissä.

Matt Cullen palaa Carolinaan

Vuonna 2006 Stanley Cupin Carolinassa voittanut Matt Cullen palaa Hurricanesiin. Vaihdossa Rangers sai puolustaja Andrew Hutchinsonin, hyökkääjä Joe Barnesin ja toisen kierroksen varausvuoron ensi kesän varaustilaisuuteen.

30-vuotias Cullen teki viime kaudella 41 tehopistettä 80 ottelussa. Uransa tehokkainta kiekkoa Cullen pelasi kevään 2006 pudotuspeleissä Carolinan paidassa, kun 25 pudotuspeliottelussa syntyivät tehot 4+14=18.

Andrew Hutchinson, 26, teki NHL-debyyttinsä kaudella 2003-04 Nashvillen riveissä. NHL-otteluita on kertynyt kolmella kaudella yhteensä 95 kappaletta. Vuonna 1986 syntynyt Barnes ei ole tehnyt vielä NHL-debyyttiään. Carolina varasi hänet vuonna 2005 kolmannella kierroksella.

Kaupan avulla kesän aikana Scott Gomezin ja Chris Druryn hankkinut Rangers sai tilaa palkkakaton alle.

Avalanche kokoaa farmijoukkuetta

Avs on tehnyt yhden vuoden sopimuksen pääasiassa farmijoukkue Erie Lake Monstersin kokoonpanoon suunniteltujen pelaajien kanssa.

Keskushyökkääjä Eric Healey pelasi viime kaudella Tampa Bayn farmijoukkueessa Springfieldissä. Hän oli 27 maalilla ja 48 syötöllä Falconsin tehokkain pelaaja. Koko AHL:n pistepörssissä Healey oli sijalla 12.

Hyökkääjä Matt Hussey pelasi päättyneen kauden pääasiassa Wilkes-Barresin AHL-joukkueessa, mutta sai tililleen myös viisi ottelua Detroit Red Wingsissä. Farmijoukkueessa hän teki 51 pistettä 65 ottelussa (21+30).

Laitahyökkääjä Mark Rycroft on Avalanche-kannattajien vanha tuttu viime kaudelta. Hän pelasi päävalmentaja Joel Quennevillen alaisuudessa jo St. Lousissa. Rycroft teki viime kaudella 66 pelissä tehot 6+6 ja keräsi 31 jäähyminuuttia.

Puolustaja Jeff Jillson on Avs-organisaatiossa uusi tuttavuus. Jillsonia pidettiin aikanaan todella lupaavana pelaajana, sillä hän oli San Josen ensimmäisen kierroksen varaus vuodelta -99. Hän ei kuitenkaan ole pystynyt vakiinnuttamaan paikkaansa NHL:ssä, vaan on pelannut pääosan urastaan AHL:ssä. Viime kauden hyökkäävänä puolustajana pidetty Jillson pelasi Euroopassa ja tullee olemaan alkavalla kaudella Lake Monstersien puolustuksen johtava pelaaja.



191 senttinen ja 103 kiloinen Dale Purinton hankittiin farmijoukkueen rauhanturvaajaksi. Purinton on pelannut NHL:ssä 181 ottelua, joissa hän kerännyt 578 jäähyminuuttia. Viimeiset kolme kautta 31-vuotias puolustaja/laituri on jäähyillyt alemmisssa ammattilaissarjoissa.

Ottawa ja Boston kaupoilla

Ottawa ja Boston vaihtoivat laitahyökkääjiä. Ottawa sai kaupassa Shean Donovanin ja Boston Peter Schaeferin.

Donovan, 32, tuo Stanley Cupin finaaleissa hävinneenä osapuolena pelanneen Ottawan riveihin kokemusta, sillä NHL-otteluita on kertynyt jo 774 kappaletta. Uransa parhaat tehopisteet 18+24=42 Donovan teki kaudella 2003-04. Muilla kausilla 90-luvun puolivälin jälkeen pistepörssi on näyttänyt 11 ja 23 pisteen välissä olevia lukemia.

Suomessakin TPS:n riveissä esiintynyt Schaefer, 30, ylsi viime kaudella runkosarjassa tehoihin 12+34=46. 20 pudotuspeleissä teholukemat olivat 1+5. Uran paras kausi 2005-06 toi tehot 20+30=50.

Nashvillelle jatkosopimuksia

Nashville jatkoi sopimusten solmimista viime kaudellakin seuraa edustaneiden pelaajien kanssa. Hyökkääjä Darcy Hordichuk sekä puolustaja Kevin Klein jatkavat seurassa yhden vuoden sopimuksella. Puolustaja Greg Zanon pelaa Nashvillessä kaksi seuraavaa kautta.

Sopimuksen saaneista pelaajista Kevin Klein edusti viime kauden pääasiassa Milwaukee Admiralsia. NHL-otteluita 22-vuotiaan Kleinin tilille kertyi vain kolme kappaletta. Niissä syntyi kuitenkin uran ensimmäinen NHL-maali. Yhteensä Klein on pelannut Nashvillen riveissä viisi NHL-ottelua. 26-vuotias Hordichuk ja 27-vuotias Zanon kuuluivat pääosin Atlantan NHL-miehistöön, vaikka Zanonin kauteen muutaman ottelun mittainen AHL-visiitti mahtuikin.

Jatkajien lisäksi Nashville teki kolmivuotiset sopimukset tämän kesän varaustilaisuudessa varattujen Robert Dietrichin ja Andreas Thuressonin kanssa.

Washington jatkosopimukseen kahden ykkösvarauksensa kanssa

Washingtonin ensimmäisen kierroksen varaukset vuosilta 2000 ja 2002, Brian Sutherby ja Steve Eminger, jatkavat joukkueessa. Molempien sopimukset ovat yksivuotisia. Viime kaudella kumpikin teki 17 tehopistettä. Viimeistelyssä Sutherby oli joukkuekaveriaan terävämpi lukemin 7-1.

Campoli jatkaa Islandersissa

Chris Campoli on tehnyt kolmivuotisen jatkosopimuksen New York Islandersin kanssa, joukkueen GM Garth Snow ilmoitti. 23-vuotias puolustaja on organisaation oma varaus seitsemänneltä kierrokselta kolmen vuoden takaa.

Kaksi kautta NHL:ssä pelannut Campoli teki tulokaskaudellaan 2005-2006 9+25=34 pistettä 80 ottelussa. Viime kaudella nuori kanadalainen kärsi nivusvaivoista ja pääsi esiintymään vain 51 ottelussa, joissa kirjautti 14 pistettä. Viimeiset juniorikautensa Campoli pelasi OHL:n Erie Ottersissa toimien myös joukkueensa kapteenina.

Davisonille vuoden jatko

Rob Davison ja San Jose Sharks ovat solmineet vuoden jatkosopimuksen, sopimuksen yksityiskohtia ei julkaistu. Isokokoinen kanadalainen on San Josen neljännen kierroksen varaus vuodelta 1998. Urallaan mies on pelannut kaikkiaan 161 runkosarjan ottelua, joissa hän on kerännyt 14 tehopistettä ja 216 jäähyminuuttia.

Dallasissa jatkosopimuksia

Dallas Stars on tehnyt jatkosopimukset Junior Lessardin sekä Marius Holtetin kanssa. Hobey Baker-voittaja Lessard teki viime kaudella AHL:n Iowa Starsissa 65 ottelussa 52 pistettä. Norjalaissyntyinen Holtet teki 66 ottelussa 31 pistettä. Molempien sopimukset ovat kaksisuuntaiset.

Surovy palaa taalaliigaan

Slovakkihyökkääjä Tomas Surovy palaa Pohjois-Amerikkaan pelattuaan viime kauden Ruotsin pääsarjassa. Surovy pelasi Luleåssa 55 ottelua ja teki näissä 23 maalia ja 55 pistettä. Tuore sopimus Phoenix Coyotesin kanssa on yksivuotinen. Surovy varattiin NHL:ään Pittsburgh Penguinsin toimesta neljännellä kierroksella vuonna 2001. Hän pelasi kolmen kauden aikana 126 NHL-ottelua Penguins-paidassa ja teki näissä 27 maalia ja 59 pistettä.

Coyotes ilmoitti myös tehneensä vuoden jatkosopimukset hyökkääjä Bill Thomasin ja maalivahti David LeNeveun kanssa. 24-vuotias Thomas teki viime kaudella pelaamissaan 24 ottelussa kahdeksan maalia ja 14 pistettä.

Souray siirtyi kotiseuduilleen

Edmonton Oilers on tehnyt viisivuotisen sopimuksen isokokoisen puolustajan Sheldon Sourayn kanssa, Oilersin GM Kevin Lowe on ilmoittanut. Souray siirtyy Albertaan Montreal Canadiensin riveistä.

30-vuotias Souray on alkujaan New Jersey Devilsin kolmannen kierroksen varaus vuodelta 1994. Viimeiset kuusi kautta Elk Pointista, Albertasta, kotoisin oleva Souray pelasi Canadiensin riveissä, joissa viime kaudella syntyi miehen yhden kauden piste-ennätys 64 tehopistettä. 26 maalilla Souray voitti liigan puolustajien maalipörssin.

Armstrong jatkaa Pens-paidassa

Colby Armstrong on allekirjoittanut kahden vuoden jatkosopimuksen Pittsburgh Penguinsin kanssa. 24-vuotias kanadalainen tehtaili viime kaudella 34 pistettä 80 ottelussa Penseissa. Pittsburghin vuoden 2001 ykkösvaraus on edustanut vuonna 2005 alkaneella urallaan Penguinsia 127 ottelussa, joissa miehelle on kirjattu 74 tehopistettä. Armstrong edusti myös Team Canadaa viime kevään MM-kisoissa.

Muellerille NHL-sopimus

Phoenix Coyotes on solminut tulokassopimuksen vuoden 2006 varaustilaisuuden kärkivarauksensa, keskushyökkääjä Peter Muellerin kanssa. Sopimuksen yksityiskohtia ei julkistettu.

Amerikkalaishyökkääjä Mueller pelasi viimeiset juniorikautensa WHL:n Everett Silvertipsin joukkueessa. Viime kaudella hän saalisti 21+57=78 tehopistettä 51 ottelussa.

"Mueller on tärkeä osa voittavan organisaation rakennustyötä Phoenixissa", Coyotes-GM Don Maloney kertoi.

Ribeiro ja Lundqvist jatkavat Dallasissa

Dallas Stars vältti välimieskäsittelyn Mike Ribeiron kanssa ja sorvasi kanadalaishyökkääjän kanssa yhden vuoden jatkosopimuksen, jonka arvo on 2.8 miljoonaa dollaria. Vuosi sitten Montralista Janne Niinimaa-kaupassa saapunut Ribeiro tehtaili päättyneellä kaudella 59 pistettä.

- Odotamme, että Mike ottaa ensi kaudella suuremman roolin hyökkäyksessä, sanoi Dallasin manageri Doug Armstrong.

Joel Lundqvist on sen sijaan tehnyt kahden vuoden mittaisen jatkosopimuksen Starsin kanssa. Yksisuuntaisen sopimuksen arvo on yhteensä 1.45 miljoonaa dollaria. Pudotuspeleissä säväyttänyt ruotsalaislaituri oli viime kauden NHL-tulokkaita.

Dallasin hyökkääjistä ilman sopimusta ovat enää Antti Miettinen sekä Jussi Jokinen. Miettisen välimieskäsittely on 26. heinäkuuta.

Rangers kiinnitti tärkeät pelaajansa

Henrik Lundqvist ja Brendan Shanahan ovat tehneet jatkosopimuksen New York Rangersin kanssa. Molempien sopimukset ovat yksivuotisia.

Lundqvistille jatko Rangersissa tietää mukavaa palkankorotusta, sillä nyt tehty sopimus takaa ruotsalaisvahdille 4,25 miljoonan Yhdysvaltain dollarin tulot. Viime kaudella 25-vuotias Lundqvist tienasi reilut 800 000 dollaria. Lundqvist pelasi viime kaudella Rangersissa 70 ottelua, joista manhattanilaiset voittivat 37.

38-vuotiaan Shanahanin uusi sopimus tuo kanadalaishyökkääjän tilille vähintään 2,5 miljoonaa dollaria. Lisäksi sopimuksessa on bonuksia yhteensä 2,8 miljoonan dollarin edessä. Terveenä pysyessään Shanahan ylittänee ensi kaudella 1300 tehopisteen rajan NHL-historian 29:ntenä pelaajana.

Visnovsky jatkaa Los Angelesissa

Slovakkipuolustaja Lubomir Visnovsky, 31, pelaa seuraavat viisi kautta Los Angeles Kingsin riveissä. Kings on ainoa seura, jota Visnovsky on edustanut syksyllä 2000 alkaneella NHL-urallaan. Pelaamissaan 417 NHL-ottelussa Visnovsky on tehnyt tehot 62+176=238. Uransa tehokkainta kiekkoa Visnovsky on pelannut työsulun jälkeisillä kausilla. 2005-06 syntyivät ennätyspisteet 17+50=67 ja viime kaudella tehot 18+40=58.

Chicago hankki täydennysmiehiä

Chicago Blackhawks on tehnyt sopimukset maalivahti Wade Flahertyn ja puolustaja Prestin Ryanin kanssa. Flahertyn sopimus on yksivuotinen. Ryanin sopimuksen yksityiskohtia ei ole julkistettu. Kummatkin sopimukset ovat kaksisuuntaisia. Sekä Flaherty että Ryan viettivät viime kauden AHL:n Manitoba Moosessa.

Menneellä kaudella 39-vuotias Flaherty torjui 32 AHL-ottelussa. Kokenut maalivahdin tilastoihin torjuntaprosentiksi merkattiin 90,90 ja päästettyjen maalien keskiarvoksi 2,42.

NHL-urallaan Flaherty on pelannut 120 ottelua. Veteraanivahti on kuulunut San Jose Sharksin, New York Islandersin, Tampa Bay Lightningin, Florida Panthersin, Nashville Predatorsin sekä Vancouver Canucksin organisaatioihin.

Urallaan vain yhdessä NHL-ottelussa esiintynyt 27-vuotias Ryan saalisti viime kaudella 58 ottelussa 21 pistettä. Lisäksi kanadalaispuolustaja istui 125 minuutin edestä jäähypenkillä.

Crosbylle pitkä jatkosopimus

NHL:n pistepörssin viime kaudella voittanut Sidney Crosby pukee Penguins-paidan päälleen kauden 2012-13 loppuun asti. Pittsburgh ja Crosby solmivat viiden kauden mittaisen jatkosopimuksen, jonka yhteisarvo on 43 miljoonaa dollaria. Näin ollen Crosby tienaa kautta kohden keskimäärin 8,6 miljoonaa. Ensi kauden Crosby pelaa vielä vanhalla sopimuksellaan, ja nyt solmittu sopimus astuu voimaan kaudelle 08-09.

Toistaiseksi kaksi kautta kestäneellä NHL-urallaan Crosby on tehnyt 160 runkosarjan ottelussa tehot 75+147=222. Elokuussa 20 vuotta täyttävä Crosby saavutti sadan ja kahdensadan tehopisteen rajapyykit NHL-historian nuorimpana pelaajana.

Vishnevski Devils-paitaan

New Jersey Devils on ilmoittanut tehneensä kolmivuotisen, 5.4 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen isokokoisen puolustajan Vitali Vishnevskin kanssa. Vishnevski pelasi viime kaudella Atlantan ja Nashvillen paidoissa yhteensä 67 ottelua, joissa keräsi saldokseen 13 (3+10) tehopistettä.

"Vishnevski on fyysinen puolustaja, joka tuo joukkueeseemme kokoa ja kokemusta", Devilsin GM Lou Lamoriello totesi lausunnossaan.

Ukrainalainen Vishnevski varattiin NHL:ään 5.varauksena vuoden 1998 varaustilaisuudessa Anaheimin kärkivarauksena. Urallaan hän on pelannut 483 runkosarjaottelua Anaheimin, Atlantan ja Nashvillen joukkueissa.

Dallas nappasi Fedorukin

Dallas Stars vahvisti fyysistä osastoa tekemällä yhden vuoden sopimuksen hyökkääjä Todd Fedorukin kanssa. Sopimus on arvoltaan 875.000 dollaria. Fedoruk pelasi viime kaudella Anaheimin ja Philadelphian paidassa yhteensä 58 ottelua ja teki näissä 3+11=14 pistettä. Jäähyllä Fedoruk istui yhteensä 120 minuuttia.

Aaron Miller Vancouveriin

Vancouver Canucks vahvisti puolustustaan tekemällä yhden vuoden ja 1.5 miljoonan sopimuksen puolustaja Aaron Millerin kanssa. Puolustavana puolustaja tunnettu Miller pelasi viime kaudella Los Angeles Kingsin riveissä runkosarjan kaikki 82 ottelua ja tekemällä näissä 0+8=8 pistettä. Jäähyllä 36-vuotias jenkkipakki istui yhteensä 60 minuuttia.

Mike York Arizonaan

Phoenix Coyotes teki yhden vuoden ja yhden miljoonan arvoisen sopimuksen hyökkääjä Mike Yorkin kanssa. Taitavana hyökkääjänä tunnettu York pelasi viime kaudella NY Islandersin ja Philadelphia Flyersin paidassa 66 ottelua ja teki 10+11=21 pistettä.

Drake Detroitiin

Detroit Red Wings teki yhden vuoden ja 550.000 dollarin sopimuksen vapaana agenttina olleen Dallas Draken kanssa. Kokenut taistelija pelasi viime kaudella St. Louisissa 60 ottelua tehoin 6+6=12 pistettä. Jäähyllä kovia taklauksia viljelevä Drake istui yhteensä 38 minuuttia. Drake on pelannut NHL:ssä yhteensä 14 kautta ja 944 runkosarjan ottelua.

Vancouver jatkoi Bieksan sopimusta

Vancouver Canucks ilmoitti jatkaneensa puolustaja Kevin Bieksan sopimusta kolmella vuodella. Uusi sopimus astuu voimaan kaudella 2008-09 ja kestää kauden 2010-2011 loppuun. Bieksasta olisi tullut ensi kauden jälkeen rajoittamaton vapaa agentti.

Bieksa pelasi viime kaudella Vancouverin paidassa 81 runkosarjan ottelua ja teki näissä 12+30=42 pistettä. Jäähyllä fyysisenä puolustaja tunnettu Bieksa istui yhteensä 134 minuuttia. Hienon toisen NHL-kauden jälkeen tuli valinta Vancouverin parhaaksi puolustajaksi.

Bieksa on pelannut NHL:n runkosarjassa yhteensä 120 ottelua ja tehnyt näissä 12+36=48 pistettä. Jäähyllä Bieksa on istunut yhteensä 211 minuuttia. Bieksa on alkujaan Vancouverin viidennen kierroksen varaus kesän 2001 Entry Draftista.

Dallas ostoksilla

Dallas Stars on lähtenyt myös ostomarkkinoille mukaan pestaamalla joukkueeseen isokokoisen Brad Winchesterin. 193-senttisen amerikkalaishyökkääjän NHL-ura on vasta 78 ottelun mittainen. Kaikki nuo pelit mies on edustanut Edmontonia tehden kymmenen tehopistettä sekä 107 jäähyminuuttia. Sopimus on yksivuotinen ja yksisuuntainen.

Stars hankki samassa rytäkässä myös hyökkääjä Toby Petersenin Edmontonista sekä AHL-puolustaja Trevor Byrnen. Molempien miesten sopimukset ovat myös yksivuotiset, mutta kaksisuuntaiset.

Hillistä Villi

Minnesota Wild on solminut yhden kauden mittaisen sopimuksen kokeneen Sean Hillin kanssa. 183 senttinen jämerä puolustaja pelasi päättyneellä kaudella yhtä vaille kaikki ottelut New York Islandersin riveissä saalistaen 25 pistettä sekä 110 jäähyminuuttia. 37-vuotias kanadalainen on pelannut urallaan 841 NHL-ottelua seitsemässä eri seurassa.

Hillin kauden alku siirtyy ainakin marraskuun puolelle, sillä hänellä on vielä 19 ottelua pelikieltoa kärsittävänään doping-rikkomuksesta.

Pittsburghissa jatkopahveja

Maxime Talbot ja Erik Christensen kantavat Penguins-paitaa kahden seuraavan vuoden ajan. Molemmat hyökkääjät vakiinnuttivat paikkansa Penguins-miehistössä viime kauden aikana. Talbot pelasi 75 ottelua tehoin 13+11=24, Christensenin tehot 61 pelatussa ottelussa olivat 18+15=33. Molemmat piipahtivat kauden aikana myös Wilkes-Barren riveissä AHL:ssä, jossa Christensen teki 24 pistettä 16 ottelussa ja Talbot neljä pistettä, kaikki maaleja, viidessä ottelussa. Molemmat pelaajat ovat Penguinsin omia varauksia vuoden 2002 varaustilaisuudesta.

Islanders-hyökkäykseen vahvistuksia

Kovia menetyksiä pelaajamarkkinoilla kärsinyt New York Islanders vahvisti joukkuettaan kolmella pelaajalla. Keskushyökkääjä Mike Comrie solmi seuran kanssa yhden vuoden, 3,375 miljoonan dollarin sopimuksen ja laituri Bill Guerinin sopimus oli kahden vuoden mittainen ja arvoltaan peräti 9 miljoonaa dollaria.

Vasta 26-vuotiaan Comrien tehot olivat viime kaudella Ottawassa 20 maalia ja 26 syöttöä. Comrieta kymmenen vuotta vanhempi Guerin tykitti viime kaudella St. Louisin ja San Josen paidassa yhteensä 36 maalia.

Kolmas Islandersin toimitusjohtaja Garth Snown hankkima pelaaja oli isokokoinen Tim Jackman, joka on pelannut suurimman osan ammattilaisurastaan AHL-seuroissa.

Svatos jatkaa Denverissä

Rajoitettu vapaa agentti Marek Svatos on tehnyt vuoden jatkosopimuksen Colorado Avalanchen kanssa. Sopimuksen pituus on yksi vuosi ja arvo 1,2 miljoonaa taalaa. Viime kaudella loukkaantumisaltis laituri ampui 15 maalia ja tilastoihin merkittiin myös 15 maalisyöttöä.

- Hän on uskomattoman taitava ja yksi niistä nuorista pelaajista, jotka ovat valmiita antamaan huomattavan panoksen joukkueelle, korosti seuran toimitusjohtaja Francois Giguere 25-vuotiaan slovakin merkitystä ensi kauden joukkueessa.

Hasek jatkaa Detroitissa

Detroit Red Wings on tehnyt vuoden pituisen jatkosopimuksen maalivahti Dominik Hasekin kanssa. Sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu. Viime kaudella 42-vuotias Hasek pelasi 56 runkosarjaottelua ja päästettyjen maalien keskiarvo 2,05 oli liigan toiseksi paras Minnesotan Niklas Bäckstörmin jälkeen. Hasekin torjuntaprosentti 91,3 oli liigan 13. paras.

Tsekkihyökkääjä Jiri Hudlerin kanssa Red Wings teki kaksivuotisen jatkosopimuksen. Myös Hudlerin sopimuksen yksityiskohdat jäivät pimentoon. Viime kaudella 23-vuotias Hudler pelasi ensimmäisen täyden NHL-kautensa ja teki 76 ottelussa 15 maalia ja yhteensä 25 tehopistettä.

Red Wings on tehnyt sopimukset myös keskushyökkääjä Mark Cullenin, puolustaja Brad Ferencen ja maalivahti Adam Berkhoelin kanssa. Koko kolmikko pelannee ensi kaudella AHL:ssä farmijoukkue Grand Rapids Griffinsin riveissä.

Vjatsheslav Kozlov pysyy Atlantassa

Atlanta Thrashers jatkoi rajoittamaksi vapaaksi agentiksi tulleen hyökkääjän Vjatsheslav Kozlovin sopimusta. Uusi sopimus on kolmevuotinen ja tuo venäläishyökkääjälle yhteensä 11 miljoonan dollarin tulot. Kozlov pelasi viime kaudella Atlantassa 81 runkosarjan ottelua ja teki näissä uransa korkeimmat 28+52=80 pistettä.

NY Islanders hankki Fedotenkon

NY Islanders on hankkinut vapaana agenttina olleen ukrainalaishyökkääjä Ruslan Fedotenkon. Sopimus on vuoden mittainen ja antaa 28-vuotiaalle hyökkääjälle 2.9 miljoonan dollarin tulot. Fedotenko pelasi edelliset neljä kautta Tampa Bay Lightningissa, jossa hän oli voittamassa Stanley Cupia vuonna 2004.

Tampa Bay ja Rangers kaupoilla

Tampa Bay Lightning hankki puolustaja Bryce Lampmanin pelaajaoikeudet New York Rangersista. Toiseen suuntaan matkasi laitahyökkääjä Mitch Fritch. Lampman pelasi viime kaudella NY Rangersin farmijoukkueessa Hartford Wolfpackissa 60 ottelua ja teki näissä 6+19=25 pistettä. Parimetrinen Fritz on pelannut kolme viime kautta Springfied Falconsin riveissä AHL:ssä.

Montreal hankki Kostopoulosin

Montreal Canadiens teki hyökkääjä Tom Kostopoulosin kanssa kahden vuoden ja 1.8 miljoonan dollarin sopimuksen. Kostopoulos pelasi viime kaudella Los Angelesissa 76 ottelua, joissa hän teki 7+15=22 pistettä.

Matt Greene jatkaa Edmontonissa

Edmonton Oilers jatkoi rajoitettuna vapaana agenttina olleen puolustaja Matt Greenen sopimusta kahdella vuodella. Isokokoinen jenkkipakki pelasi viime kaudella Oilersin paidassa 78 ottelua ja teki 1+9=10 pistettä.

Iginla ja Regehr jatkavat Calgaryssa

Calgary Flames varmisti kaksi tärkeää jatkosopimusta. Joukkueen kapteeni Jarome Iginla jatkaa seurassa kauden 2012-2013 loppuun. Iginlan sopimus takaa kanadalaishyökkääjälle kaudesta 2007-08 alkaen seitsemän miljoonan dollarin vuositulot. Iginla pelasi viime kaudella Calgaryssa 70 ottelua tehoin 39+55=94 pistettä. Iginlasta olisi tullut ilman jatkosopimusta rajoittamaton vapaa agentti ensi kauden jälkeen.

Flames teki aikaisemmin sopimuksen myös puolustaja Robyn Regehrin kanssa. Regehrin uusi viisivuotinen sopimus tuo fyysiselle puolustavalle puolustajalle ensi kauden jälkeen neljän miljoonan dollarin vuositulot. Regehrin sopimus astuu myös voimaan ensi kauden jälkeen.

Brad Lukowichin ja Tampa Bayn tiet kohtaavat jälleen

Tampa Bay Lightning hankki rajoittamattoman vapaan agentin papereilla liikkuneen puolustajan Brad Lukowichin. Kokeneen puolustajan sopimus on kolmevuotinen. Lukowich oli voittamassa Tampa Baylle Stanley Cupia vuoden 2004 kesällä. Viimeiset kaksi kautta 30-vuotias Lukowich on pelannut NY Islandersin ja New Jersey Devilsin organisaatioissa.

- Brad Lukowich on taistelija. Hän pelaa kiekkoa koko sydämellään ja hän tekee kaiken voiton eteen. Hän tietää systeemimme, hän tuntee joukkueemme avainhenkilöt, hän tietää mitä me odotamme pelaajiltamme ja hän on voittaja. Hän on myös erittäin hyvä joukkuepalaaja ja suosittu pelaaja kentän ulkopuolella, Tampa Bayn manageri Jay Feaster sanoi.

Edmonton jatkoi Torresin sopimusta ja kiinnitti Garonin

Edmonton Oilers jatkoi hyökkääjä Raffi Torresin sopimusta kolmella vuodella. Uusi sopimus tuo kovaotteiselle kanadalaishyökkääjälle yhteensä 6.75 miljoonan dollarin tulot. Viime kaudella 25-vuotias Torres pelasi Edmontonissa 82 runkosarjan ottelua, joissa hän teki 15+19=34 pistettä. Jäähyllä Torres istui 88 minuuttia.

Edmonton Oilers teki myös kahden vuoden sopimuksen maalivahti Mathieu Garonin kanssa. Garon pelasi viime kaudella Los Angeles Kingsissa 29 ottelua ja voitti näistä 13 ottelua. Garon on pelannut NHL:ssä yhteensä 138 ottelua ja voittanut näistä 60 peliä. Entinen junioritähti on edustanut NHL-urallaan aikaisemmin Montrealia ja Los Angelesia.

Brad Stuart Los Angelesiin

Los Angeles Kings teki puolustaja Brad Stuartin kanssa yhden vuoden ja 3.5 miljoonan dollarin sopimuksen. Stuart pelasi viime kaudella Boston Bruinsissa ja Calgary Flamesissa yhteensä 75 ottelua, joissa hän teki 22 pistettä. Stuart on pelannut NHL-uralla yhteensä 507 runkosarjan ottelua ja tehnyt näissä 206 pistettä.

Vancouver vahvisti maalivahtiosastoaan

Vancouver Canucks teki maalivahti Curtis Sanfordin kanssa yksivuotisen sopimuksen. Sopimus tuo 27-vuotiaalle kanadalaisvahdille 600.000 dollarin tulot. Sanford pelasi viime kaudella St. Louisissa, mutta kärsi nivusvammoista, eikä pystynyt pelaamaan kuin 25 ottelua. Hyvänä kakkosvahtina pidetty Sanford on pelannut NHL:ssä yhteensä 73 ottelua, joista hän on voittanut 26 peliä. Hän on edustanut toistaiseksi uransa ajan St. Louisin organisaatiota.

Minnesotassa sopimuksia

Minnesota Wild teki keskushyökkääjä Eric Belangerin kanssa kolmen vuoden sopimuksen. Sopimus on yhteisarvoltaan 5.25 miljoonaa dollaria. Viime kaudella 29-vuotias Belanger pelasi Carolinan ja Atlantan joukkueissa yhteensä 80 ottelua ja teki näissä 17+18=35 pistettä. Urallaan Belanger on pelannut NHL:ssä yhteensä 403 runkosarjan ottelua ja tehnyt näissä yhteensä 185 pistettä.

- Eric on vahva kahden suunnan keskushyökkääjä, joka osaa tehdä pisteitä, pelata varmaa peliä ja tuoda energiaa kumpaankin päähän kenttää, Minnesotan manageri Doug Risebrough kertoi uudesta hankinnasta.

Minnesota teki sopimuksen myös kokeneen johtajapelaajan Wes Walzin kanssa. Sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu. Viime kaudella 37-vuotias puolustava keskushyökkääjä pelasi Minnesotan paidassa 62 ottelua ja teki näissä 9+15=24 pistettä.

Lisäksi Minnesota teki sopimuksen maalivahti Nolan Schaeferin kanssa. Viime kaudella 27-vuotias maalivahti pelasi AHL:ssä Worcesterin, Hersheyn ja Wilkes-Barre Scrantonin riveissä yhteensä 34 ottelua. Schaefer on pelannut NHL:ssä yhteensä seitsemän ottelua, joista hän on voittanut viisi peliä. Hän on päästänyt NHL-uralla keskimäärin 1.88 maalia ottelussa ja torjuntaprosentti on hyvä 92%.

May jatkaa Anaheimissa

Anaheim Ducks jatkoi kokeneen hyökkääjän Brad Mayn sopimusta kahdella vuodella. May pelasi viime kaudella olkapäävamman vuoksi yhteensä vain 24 ottelua. Hän aloitti kauden Coloradossa, josta hänet kaupattiin NHL:n siirtotakarajalla Anaheimiin. Stanley Cupin voittaneessa Anaheimissa fyysinen kanadalaishyökkääjä pelasi pudotuspelejä 18 ottelua saldolla 0+1=1 ja 28 jäähyminuuttia.

Nashville jatkoi maalivahti Masonin sopimusta

Nashville Predators teki kahden vuoden jatkosopimuksen maalivahti Chris Masonin kanssa. Sopimus tuo 29-vuotiaalle kanadalaisvahdille yhteensä kuuden miljoonan dollarin tulot. Viime kaudella Mason pelasi Nashvillessa 39 ottelua, joista hän voitti 24 peliä.

Devils teki sopimukset Zubrusin ja Rachunekin kanssa

New Jersey Devils teki kuuden vuoden sopimuksen hyökkääjä Dainius Zubrusin kanssa. Sopimus tuo 29-vuotiaalle isokokoiselle liettualaiselle yhteensä 20.4 miljoonan dollarin ansiot. Viime kauden Zubrus aloitti Washingtonissa, jossa hän teki 60 ottelussa 20 maalia ja 52 pistettä. Kauden lopun Zubrus pelasi Buffalossa, jossa hän merkkautti 19 pelissä 4+4=8 pistettä.

Lisäksi Devils teki yhden vuoden sopimuksen puolustaja Karel Rachunekin kanssa. Sopimus on 1.5 miljoonan dollarin arvoinen.

Novotny jatkaa uraansa Columbuksessa

Columbus Blue Jackets ilmoitti tehneensä sopimuksen hyökkääjä Jiri Novotnyn kanssa. Sopimus on kaksivuotinen. Viime kaudella 23-vuotias tshekki pelasi Washington Capitalsissa ja Buffalo Sabresissa yhteensä 68 ottelua ja teki näissä 6+13=19 pistettä. Novotny on Buffalo Sabresin ensimmäisen kierroksen varaus vuoden 2001 kesältä.

Vancouver teki sopimuksia

Vancouver Canucks ilmoitti tehneensä sopimuksen maalivahti Cory Schneiderin kanssa. Schneider on Vancouverin ensimmäisen kierroksen varaus vuoden 2004 Entry Draftista. Edelliset kolme kautta lahjakas jenkkimaalivahti on pelannut Bostonin ylipistossa. Viime kaudella Schneiderilla oli kärkipaikka yliopistokiekon maalivahdeista voitoissa, torjunnoissa ja pelatuissa minuuteissa.

Lisäksi Vancouver ilmoitti tehneensä sopimukset hyökkääjien Brad Isbister ja Byron Ritchie kanssa. Sopimusten tarkempia yksityiskohtia ei vielä julkistettu. Menneellä kaudella 30-vuotias isokokoinen Isbister pelasi NY Rangersissa 19 ottelua ja teki näissä 1+4=5 pistettä. Armottomana taistelijana tunnettu Ritchie pelasi viime kauden Calgaryssa, jossa hän teki 8+6=14 pistettä 64 runkosarjan ottelussa.

Eilen Vancouver teki kahden vuoden sopimuksen myös puolustaja Lukas Krajicekin kanssa. Sopimus tuo Krajicekille yhteensä 2.2 miljoonan dollarin tulot. Sulavasti luisteleva tshekkipuolustaja pelasi viime kaudella Vancouverissa 78 runkosarjan ottelua ja teki näissä 3+13=16 pistettä.

Hamrlik ja Smolinski Montrealiin

Montreal Canadiens kiinnitti Roman Hamrlikin neljän vuoden sopimuksella. 33-vuotias tsekkipuolustaja on pelannut 13 kautta NHL:ssä ja häneltä uupuu enää yksi peli 1000 NHL-ottelun rajapyykistä. Hamrlik on tehnyt urallaan 131 maalia ja 505 pistettä. Kaksi edellistä kautta Hamrlik pelasi Calgary Flamesin riveissä. Tuore sopimus on arvoltaan 22 miljoonaa dollaria, mikä tarkoittaa 5,5 miljoonan dollarin vuosituloja.

Myös keskushyökkääjä Bryan Smolinski liittyy uutena miehenä Canadiensin kokoonpanoon. 35-vuotias Smolinski allekirjoitti vuoden sopimuksen arvoltaan kaksi miljoonaa dollaria. Monipuolisena kahden suunnan hyökkääjänä pidetty Smolinski aloitti viime kauden Chicagossa, mutta siirtyi kevään siirtotakarajalla Vancouveriin. Hän pelasi täydet 82 ottelua ja teki näissä 18 maalia ja 44 pistettä. Urallaan Smolinski on pelannut 992 NHL-ottelua ja tehnyt näissä 226 maalia ja 626 pistettä.

Lang Chicagoon

Keskushyökkääjä Robert Langin ura jatkuu Chicago Blackhawksissa. Vapaana agenttina ollut tsekkihyökkääjä ja Blackhawks solmivat kaksivuotisen sopimuksen. Menneellä kaudella 36-vuotias Lang kiekkoili Detroit Red Wingsissä. Varsin kookas hyökkääjä tehtaili 81 ottelussa 19 maalia ja 33 syöttöpistettä.

Blackhawks-GM Tallonille jatkosopimus

Chicago Blackhawksin GM Dave Tallon on solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen seuran kanssa. Tallon on toiminut virassaan vuodesta 2005 lähtien. Tätä ennen 56-vuotias työskenteli Blackhawksin palkkalistoilla muun muassa apulaistoimitusjohtajana sekä kommentaattorina.

Huonosta menestyksestä huolimatta Blackhawks on hankkinut Tallonin aikakaudella kokoonpanoonsa muun muassa Martin Havlatin, Michal Handzusin sekä useita nuoria lupauksia kuten Jonathan Toewsin ja Patrick Kanen.

Pingviineille syvyyttä kokoonpanoon

Pittsburgh Penguins hankki lisää syvyyttä joukkueeseen tekemällä sopimukset hyökkääjä Petr Sykoran, puolustaja Darryl Sydorin ja maalivahti Dany Sabourinin kanssa. Lisäksi puolustaja Rob Scuderin kanssa solmittiin jatkosopimus. Kaikki sopimukset ovat kaksivuotisia.

Ortmeyer jatkaa haalarihommia Nashvillessä

Nashville Predators hankki mainiona alivoimapelaajana tunnetun Jed Ortmeyerin riveihinsä. Ortmeyerin sopimus on kaksivuotinen.

Jon Sim Islandersiin

New York Islanders paikkaili menetyksiään solmimalla kolmivuotisen sopimuksen hyökkääjä Jon Simin kanssa. Viime kaudella kovana työntekijänä tunnettu Sim merkkautti Atlantassa tehot 17+12=29.

Rangers panosti keskushyökkääjiin

New York Rangers laittoi kerralla keskushyökkääjäosastonsa kuntoon tekemällä sopimuksen kahden tavoitellun nimen kanssa. Scott Gomez edustaa Rangersia seuraavien seitsemän kauden ajan ja Chris Druryn kanssa solmittiin viiden vuoden mittainen sopimus.

- Halusimme tehdä sopimuksen juuri näiden kahden pelaajan kanssa mutta emme uskoneet voivamme saada kummankin allekirjoitusta. Asiat kuitenkin menivät juuri kuten toivoimme, joten olemme varsin tyytyväisiä, iloitsi joukkueen toimitusjohtaja Glen Sather.

Toronto kaappasi Jason Blaken

Toronto Maple Leafs nappasi pelaajamarkkinoilta itselleen hyökkäysvoimaa Jason Blaken muodossa. Pienikokoinen mutta erittäin nopea ja monipuolinen laitahyökkääjä allekirjoitti viiden vuoden sopimuksen, joka takaa 20 miljoonan dollarin palkkatulot. Viime kaudella Islandersia edustanut 33-vuotias Blake teki uransa parhaat tehot tykittäen 82 ottelussa 40 maalia.

- Harvoin on mahdollista saada joukkueeseensa taitopelaaja, joka tekee Jasonin tavoin vahvasti töitä niin koti- kuin vieraskaukalossakin, Maple Leafsin valmentaja Paul Maurice myhäili tyytyväisenä hankinnan jälkeen.

Myös Viktor Kozlov Capitalsiin

Washington Capitals hakee hyökkäykseensä lisää tehoja Viktor Kozlovin avulla. Sekä keskus- että laitahyökkääjänä viihtyvä Kozlov kirjautti viime kaudella New York Islandersissa 81 ottelussa tehot 25+26=51. Tuore sopimus on kaksivuotinen ja arvoltaan 5 miljoonaa dollaria.

Atlanta hankki Perrinin

Eric Perrin siirtyy Atlanta Thrashersiin kaksivuotisella sopimuksella, joka tuo suomalaisillekin tutulle hyökkääjälle yhteensä 1,5 miljoonan dollarin tulot.

Michel Ouellet Tampaan

Hyvänä maalintekijänä tunnettu Michel Ouellet pelaa kaksi seuraavaa kautta Tampa Bay Lightingin paidassa. Viime kaudella 73 ottelussa Ouellet teki tehot 19+29=48, mutta hyvästä kaudesta huolimatta Pittsburgh ei tarjonnut 25-vuotiaalle laitahyökkääjälle jatkosopimusta.

Jeff Hamilton pyörremyrskyn silmään

Viime kaudella Chicagon riveissä pelannut Jeff Hamilton jatkaa uraansa Carolinassa. 29-vuotias laitahyökkääjä solmi kaksivuotisen sopimuksen.

Kariya St. Louisiin

St. Louis Blues solmi kolmivuotisen sopimuksen laitahyökkääjä Paul Kariyan kanssa. Kaksi viime kautta Nashvillen paitaa kantaneen Kariyan sopimuksen arvoksi on ilmoitettu yhteensä 18 miljoonaa dollaria.

- Paul tuo hyökkäykseemme välittömästi lisää tulivoimaa ja auttaa St. Louis Bluesia pelaamaan viihdyttävää jääkiekkoa, hehkutti joukkueen presidentti John Davidson tuoretta hankintaa.

Kariyan nuorempi veli Martin solmi St. Louisin kanssa sopimuksen aiemmin kesällä.

Avalanchelle kaksi huippuvahvistusta

Viime kaudella pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt Colorado Avalanche on vahvistanut joukkueettaan kahdella vapaalla agentilla.

San Jose Sharkseissa tähänastisen NHL-uransa pelannut kovaotteinen puolustaja Scott Hannan solmi Avalanchen kanssa neljän vuoden, 18 miljoonan dollarin sopimuksen. 28-vuotiasta Hannania pidetään yhtenä liigan parhaista puolustavista puolustajista.

- Hän tuo kokoa ja voimaa puolustukseemme, Avalanchen toimitusjohtaja Francois Giguere kommentoi hankintaansa.

- Määrittelimme tarpeemme puolustuksessa, ja meidän mielestämme Scott oli paras pelaaja vahvistamaan puolustustamme. Hän on vasta 28-vuotias ja vasta tulossa parhaaseen ikään. Hän tulee olemaan ratkaiseva pelaaja seuramme menestymisessä lähivuosina, Giguere korosti Hannanin merkitystä joukkueelle.

Hyökkäystään Avalanche vahvisti laitahyökkääjä Ryan Smythellä. Edmonton Oilersissa uransa aloittanut laituri pelasi päättyneen kauden viimeiset ottelut New York Islandersissa. Sopimuksen pituus on viisi vuotta ja arvo 31,25 miljoonaa taalaa.

- Ryan kokenut huippusuorittaja NHL:ssä. Hän on pelaaja, joka edustaa asennetta, päättäväisyyttää ja rohkeutta ja tulee olemaan lähivuosina yksi meidän johtavista pelaajistamme.

31-vuotias Smyth teki viime kaudella 36 maalia ja kaikkiaan 68 pistettä. Erinomaisena maskimiehenä tunnettu Smyth on tehnyt yli 20 maalia kahdeksalla kaudella ja 36 maalia molemmilla kahdesta viimeisestä kaudesta.

Sekä Smyth että Hannan ovat tunnettuja armottomina asennepelaajina ja molemmat ovat edustaneet Kanadaa kansainvälisissä turnauksissa.

Zubov jatkaa Dallasissa

Venäläispuolustaja Sergei Zubov on tehnyt vuoden jatkosopimuksen Dallas Starsin kanssa. 37-vuotiaan Zubovin sopimuksen oli määrä loppua ensi kauden jälkeen, mutta nyt mies pysyy tähtipaidassa ainakin kevääseen 2009 saakka.

- Perheemme viihtyy Dallasissa erinomaisesti ja haluan päättää urani täällä, ilmoitti Zubov.

Viimeisten kolmentoista vuoden aikana venäläispuolustaja on kerännyt toiseksi eniten pisteitä kaikista NHL:n puolustajista. Vain Detroitin Nicklas Lidströmillä on enemmän tehoja.

Dvorak takaisin itäiseen konferenssiin

St.Louis Bluesissa viime kaudella kiekkoillut tsekkihyökkääjä Radek Dvorak siirtyi Floridaan. 30-vuotias Dvorak aloitti NHL-uransa juuri Panthersissa kaudella 1995-96 ja pelasi joukkueessa neljä seuraavaa kautta, kunnes hänet kaupattiin New York Rangersin riveihin kaudella 1999-00. Dvorak on pelannut yhteensä 828 NHL-ottelua ja tehnyt näissä 171 maalia ja 449 pistettä. Viime kaudella hän teki 82 ottelussa 10 maalia ja 37 pistettä. Tuore sopimus kattaa kaksi seuraavaa kautta

Bruins hankki kovuutta

Stanley Cupin kylkeen tämän kauden päätteeksi nimensä saanut Shawn Thornton siirtyy Bostoniin monivuotisella sopimuksella. Kovaotteisena työmyyränä tunnettu Thornton pelasi viime kaudella 48 runkosarjaottelua Anaheimin paidassa ja teki näissä kaksi maalia ja yhdeksän pistettä. Rangaistusminuutteja Thorntonille kirjattiin 88.

Sarich Calgaryyn

Isokokoinen puolustaja Cory Sarich siirtyy Calgaryyn viiden vuoden sopimuksella. Tampa Bayn riveissä viimeiset kuusi kautta kiekkoillut Sarich tienaa uuden sopimuksen myötä 3,6 miljoonaa dollaria vuodessa. Fyysisenä puolustajana tunnettu Sarich ei ole jättänyt väliin peliäkään viimeisen neljän kauden aikana. Viime kaudella 82 ottelussa hän syötti 15 osumaa ja kirjautti nimiinsä 70 jäähyminuuttia.

Perreault voittaa aloituksia ensi kaudella Chicagossa

Yanic Perreault on tehnyt vuoden sopimuksen Chicago Blackhawksin kanssa. NHL:n parhaan aloittajan tittelistä joka vuosi kilpaileva Perreault pelasi viime kaudella 66 ottelua Phoenixissa ja Torontossa ja teki näissä 21 maalia ja 38 pistettä. Sopimus on arvoltaan 1,5 miljoonaa dollaria.

Rafalski Detroitiin

SM-liigassa huippupuolustajaksi kouliintunut Brian Rafalski siirtyi Detroit Red Wingsiin viiden vuoden sopimuksella. Rafalski oli yksi tavoitelluimmista vapaa-agenttipuolustajista tänä kesänä ja tuore sopimus tuo miehelle 6 miljoonan dollarin vuositulot. Sulavasti liikkuva kolminkertainen All Stars -puolustaja pelasi viime kaudella 82 ottelua New Jersey Devilsissä ja teki näissä viisi maalia ja 55 pistettä.

Rafalski on pelannut seitsemän kauden aikana 541 NHL-ottelua ja tehnyt näissä 44 maalia ja 311 pistettä.

Briere Flyersiin massiivisella sopimuksella

Buffalo Sabresin tähtihyökkääjän Daniel Brieren ura jatkuu Philadelphiassa. NHL:n sääntöuudistusten myötä tehonsa uudelle tasolle nostanut 29-vuotias Briere allekirjoitti Flyersin kanssa peräti kahdeksan vuoden ja 52 miljoonan dollarin sopimuksen. Briere pelasi viime kaudella 81 runkosarjaottelua Sabres-paidassa ja teki näissä 32 maalia ja uransa parhaat 95 pistettä. Hän oli joukkueensa tehokkain pelaaja myös pudotuspeleissä, vaikka maalinteko ontuikin hieman.

Briere oli alunperin Phoenix Coyotesin ensimmäisen kierroksen varaus. Hän on pelannut NHL:ssä 483 runkosarjaottelua ja tehnyt näissä 162 maalia ja 376 pistettä.

Edmonton hankki puolustajia

Edmonton Oilers vahvisti joukkuettaan tekemällä sopimukset kahden puolustajan kanssa. Vuoden mittaisella paperilla joukkueeseen palaa Sveitsissä viime kauden kiekkoillut Dick Tärnström. Ruotsalainen siirtyi edellisen kerran Edmontoniin Pittsburghista keväällä kauden 2005-06 siirtotakarajalla. Tärnström on pelannut yhteensä 258 NHL-ottelua ja tehnyt 126 pistettä.

Toinen ja niin ikään vuoden sopimuksen Oilersin kanssa tehnyt puolustaja on venäläinen Denis Grebeshkov. Taitava 23-vuotias Grebeshkov kiekkoili viime kauden Venäjällä Lokomotivin joukkueessa. Hän pelasi kaudella 2005-06 33 NHL-ottelua Los Angeles Kingsin ja New York Islandersin riveissä.

Anaheim hankki Schneiderin

Mathieu Schneider on tehnyt kahden vuoden sopimuksen Anaheim Ducksin kanssa. Sopimus on kokonaisarvoltaan 11,25 miljoonaa dollaria. Schneider on pelannut neljä viimeistä kautta Detroitissa. Jo 17 vuotta kestäneellä urallaan hän on pelannut 1132 NHL-ottelussa, tehnyt näissä 200 maalia ja 663 pistettä sekä kirjannut tililleen 1115 rangaistusminuuttia.

Viime kaudella Schneider teki 68 ottelussa 11 maalia ja 52 pistettä. Hänen kautensa päättyi loukkaantumiseen pudotuspelien toisella kierroksella.

Florida hankki kaksi hyökkääjää

Slovakkihyökkääjä Richard Zednik on tehnyt kahden vuoden sopimuksen Florida Panthersin kanssa. Sopimus tuo Zednikille ensi kaudella 1.5 miljoonaa ja seuraavalla 1.75 miljoonaa dollaria. Zednik pelasi viime kaudella nivusvamman takia vain 42 ottelua Washintonissa ja New York Islandersissa ja teki näissä 7 maalia ja 21 pistettä.

Panthers teki sopimuksen myös hyökkääjä Brett McLeanin kanssa. McLeanin sopimus on kolmivuotinen ja tuo miehelle 1.7 miljoonaa dollaria vuodessa. Coloradossa kaksi viimeistä kautta pelannut 28-vuotias McLean teki menneellä kaudella 15 maalia ja 35 pistettä 78 ottelussa.

Poti Washingtoniin

Puolustaja Tom Poti teki neljän vuoden sopimuksen Washington Capitalsin kanssa. 30-vuotias isokokoinen puolustaja pelasi viime kaudella 78 ottelua New York Islandersin paidassa ja teki näissä 6 maalia ja 44 pistettä. Hän on edustanut urallaan Islandersin ohella naapuriseuraa New York Rangersia ja Edmonton Oilersia. NHL-pelejä Potille on merkattu yhteensä 594 ja hän on tehnyt näissä 58 maalia ja 252 pistettä.

Sopimus Capitalsin kanssa tuo Potille 3,5 miljoonan dollarin vuositulot.

Whitneylle rahakas ja pitkä jatkosopimus

Pittsburgh Penguins on tehnyt kuuden vuoden ja arvoltaan 24 miljoonan dollarin sopimuksen puolustaja Ryan Whitneyn kanssa. Whitney oli Penguinsin ensimmäisen kierroksen varaus kesällä 2002. Hän pelasi viime kaudella 81 ottelua ja teki näissä 14 maalia ja 59 pistettä. Hän oli puolustajien pistepörssin jaetulla kuudennella sijalla.

Todd White siirtyi Atlantaan

Atlanta Thrashers potkaisi käyntiin vapaa-agenttimarkkinat tekemällä neljän vuoden sopimuksen keskushyökkääjä Todd Whiten kanssa. 32-vuotias White pelasi viime kaudella 77 ottelua Minnesota Wildin paidassa ja teki näissä 13 maalia ja 44 pistettä. Pienikokoinen sentteri on pelannut urallaan yhteensä 414 NHL-ottelua ja tehnyt näissä 97 maalia ja 243 pistettä. Tuore sopimus on kokonaisarvoltaan 9.5 miljoonaa dollaria.

Thorntonin sopimusta jatkettiin

San Jose Sharks ja tähtisentteri Joe Thornton ovat päässeet yhteisymmärrykseen jatkosta miehen nykyiseen sopimukseen. Tuore sopimus pitää Thorntonin San Josessa vuoteen 2011 saakka ja on kokonaisarvoltaan peräti 21,6 miljoonaa dollaria. Thorntonilla on yksi kausi jäljellä vanhaa sopimusta, joka tuo miehelle ensi kaudesta 6,67 miljoonaa dollaria.

Thornton pelasi viime kaudella kaikki 82 runkosarjaottelua ja teki näissä 22 maalia ja 114 pistettä. Hän oli NHL:n pistepörssin kakkonen. Tämä oli toinen peräkkäinen yli 100 pisteen kausi Thorntonille ja kolmas hänen tähänastisella urallaan.

Kesäku

» Lähetä palautetta toimitukselle