NHL-pikapalat 21.1.2001

NHL / Uutinen

Kahdeksan ottelua NHL:ssä tänä iltana

Detroit Red Wings pelasi tänään Calgaryn Saddledomessa pitkän viiden
ottelun roadtripinsä viimeisessä pysähdyspaikassa.
Tällä kiertueella Red Wings voitti ensin kolme kovaa ottelua peräkkäin;
Dallasissa, San Josessa ja Vancouverissa; hävisi sitten
lauantai-iltana Edmontonissa erittäin kovan ottelun maalilla ennen
siirtymistä heti seuraavaksi illaksi Calgaryyn.

Lauantaina Edmontonissa Janne Niinimaa teki Edmontonin ensimmäisen
maalin siniviivalaukauksella toisen erän lopussa NHL:ää syöttöpisteissä
johtavan (43 syöttöä) kapteeni Doug Weightin syötöstä Ryan Smythin
tehtyä täydellisen maskin Chris Osgoodin eteen.
Ottelussa nähtiin myös lahjakkaan tammikuun alussa ensimmäisen
ammattilaissopimuksensa tehneen 20-vuotiaan sentteri Mike Comrien
ensimmäinen NHL-maali, jolla Öljy piti pisteet kotona. Tästä
pelaajasta tullaan vielä seuraavan kymmenen vuoden aikana kuulemaan
paljon.

Kanadassa lauantai-illan pyhä "Hockey Night in Canada" TV-ohjelma
valitsi Janne Niinimaan ottelun tähdeksi.

Detroit Red Wingsille tämä roadtrip näyttää olevan kauden vedenjakaja;
joukkue alkaa yhä enemmän muistuttamaan sitä joukkuetta, joka voitti
kaksi Stanley Cupia 90-luvulla.
Kolme kertaa viimeisen viiden play-off-vuoden aikana verivihollinen
Colorado Avalanche on pudottanut Wingsit Stanley Cupista; ja on
odotettavissa, että jo ennen trade deadlinea Scott Bowman saattaa
yrittää parantaa joukkuettaan heikoilla alueilla; esimerkiksi maalissa.

NHL:ssä seurataan otteluja - varsinkin playoff-sarjoissa - myös
kaksinkamppailuina kahden maalivahdin välillä. Scott Bowman tietää
varmasti, että tilastojen valossa aktiiveista NHL-maalivahdeista
parhaiten Patrick Royta vastaan on pelannut Calgaryn kesällä hankkima
37-vuotias veteraanivahti Mike Vernon.
Detroitin voittaessa ensimmäisen kahdesta viime vuosikymmenen
Cupeistaan, juuri Vernonin maalivahtipeliä pidettiin sinä tekijänä,
jolla vastustajat viime kädessä voitettiin.

Mike Vernon tulee olemaan UFA kauden jälkeen; ja hänestä voisi olla
hyötyä jollekin muullekin maalivahtia tarvitsevalle joukkueelle; Los
Angelesille, Anaheimille tai esimerkiksi Pittsburgh Penguinsille.
Pahin ongelma Vernonin tilanteessa on se, että hänen tulisi pelata
paremmin kuin on tähän asti tehnyt tällä kaudella.

Stand-up-vahtina uransa aloittaneen, mutta tyylinsä kokonaan vuosien
varrella muuttaneen Vernonin $3.25 miljoonan sopimus ei enää
maaliskuussa ole ongelma mahdolliselle uudelle seuralle, koska NHL:ssä
pelaajien palkat maksetaan joka toinen viikko kauden alusta kauden
loppuun ja trade deadlinen aikoina melkein koko summa on jo siis
maksettu.

Calgary Flames on missannut play offit viimeiset neljä vuotta ja joukkue
on juuri nyt pelaamassa 15 ottelun putkea, jossa kaikki vastustajat
ovat ns. hyviä joukkueita - jos Flames aikoo Stanley Cup-sotiin päästä
- nyt on tämä "drive" aloitettava.

Flames on pelannut viime aikoina erikoisesti; viimeisestä kuudesta
ottelusta vain yksi voitto - mutta kotona Saddledomessa vain yksi häviö
viimeisessä seitsemässä ottelussa.

Illan ottelussa Calgary Flames otti pisteet ehkä vähän reissuväsyneeltä
Red Wingsiltä yhdellä kauden parhaista peleistään.
Flamesin ykkösketju -yksi NHL:n parhaista ketjuista -
Savard-Iginla-Stillman oli mukana kaikissa neljässä maalissa Jarome
Iginlan tehdessä vielä ns. "Gordie Howe Hat Trick":in;
Iginlalle merkittiin neljä pistettä(1+3) ja tappelu Brendan Shanahanin
kanssa - jonka jälkeen Iginlan naamaa jouduttiin vähän korjailemaan
ennen paluuta jäälle kolmannessa erässä.

Tämä oli Shanahanin toinen tiltti Albertassa; edellisenä iltana hän
otti kovan nokkapokan Oilersin Jason Smithin kanssa.

Marc Savard teki kaksi maalia ja Mike Vernon jätti Bowmanille näytteen
34:llä torjunnallaan.

"Vernie has made a career of timing and knowing how to win", antoi
Brendan Shanahan tunnustusta miehelle, jonka nimi on Stanley Cupin
kyljessä Shanahanin kanssa samana vuonna.

Anaheimissa liigan paras joukkue; viimeiset seitsemän ottelua
häviämättä pelannut Colorado Avalanche otti pisteet; viidessä
ottelussa peräkkäin maalannut supersniper Milan Hejduk teki jälleen
maalin odottamalla kylmän rauhallisesti Guy Hebertin menoa jäihin ja
sitten nostamalla kiekon yli. Hejduk johtaa liigaa maaleissa Markus
Näslundin kanssa 28:lla.
Tough guy Chris Dingman teki kauden ensimmäisen maalinsa ohjaamalla
puolustajan siniviivalaukauksen maaliin.
Hebertin päästettyä kolme maalia kuudesta laukauksesta; JJ Giguere tuli
maalin suulle toiseen erään; Avalanchen maalissa pelasi Aebischer.
Ducksin puolustaja Oleg Tverdovsky joutui jättämään pelin toisessa
erässä selkävaivojen takia.
Huhut Teemu Selänteen treidaamisesta jatkuvat; viime viikolla Edmonton
Oilersin pelatessa St.Louisissa ottelua oli seuraamassa Anaheimin GM
Pierre Gauthier.

Ehkä Teemua ollaan treidaamassa Edmontoniin ??!!!!!

Dream on..

Dallas Stars hävisi tänään pitkästä aikaa; pelaten Phoenixissä.
Teppo Numminen teki ottelussa kauden neljännen maalinsa tekemällä
oikea-aikaisen nousun siniviivalta.
Tammikuun seitsemäntenä Springfieldistä farmijoukkueesta nostettu Daniel
Briere jatkaa loistavia esityksiään Coyotesilla; joukkueen power play
on yli 30 prosentissa tuon päivämäärän jälkeen ja Briere teki nyt jo
seitsemännen maalinsa kahdeksassa ottelussa.
Jeremy Roenickille ottelussa kolme syöttöpistettä.

Minnesotassa Jacques Lemaire sai nähdä entisen joukkueensa New Jersey
Devilsin historian ensimmäisessä näitten kahden joukkueen kohtaamisessa.
Alexander Mogilny johti kauden 24 ja 25. maaleillaan, kesällä uutta
sopimusta tekevän Mogilnyn pisteet nyt 10+4 viimeisessä kahdeksassa
ottelussa.
Manny Fernandez torjui Petr Sykoran rangaistuslaukauksen.

Nashvillessä St.Louis Blues yritti ottaa kolmannen peräkkäisen
voittonsa, mutta Predators tuhosi yrityksen; Kimmo Timonen teki maalin
ottamalla maalin takaa tulleen Tom Fitzgeraldin syötön luistimella
vastaan ja ampumalla sen maaliin sekä olemalla toinen syöttäjä Cisarin
maalissa.
Blues ilmoitti tänään menettävänsä johtajansa Chris Prongerin
polvileikkauksen vuoksi ainakin kuukaudeksi. Pronger satutti polven
nivelsiteet jo tammikuun 4. Predatorsia vastaan pelatussa ottelussa.

Columbuksessa Tampa Bay Lightning jatkoi taaperrustaan - yksi voitto
vimeisestä 12:a ottelusta häviten Blue Jacketsille 3-1.
Geoff Sanderson on tällä kaudella expansion-joukkueen mukana
elävöittänyt väärään suuntaan pudonnutta NHL-uraansa merkittävästi;
tänään kauden 20.maali. Sanderson ei ole yltänyt lukuun sitten vuoden
1997.

Historiallinen ottelu Chicagossa tänään; ensimmäistä kertaa NHL:n
historiassa kaksi eurooppalaista päävalmentajaa vastakkain.
Penguins jatkaa loppuunmyytyjen vierashallien sarjaa ja supertähdet
Mario Lemieux ja Jaromir Jagr nostivat yhteistä pistesaalistaan 12:a
ottelussa 47:ään pisteeseen Marion maalilla ja Jagrin syötöllä.
Garth Snow otti kauden kolmannen nollapelinsä.

Atlantassa todellinen "Two Dog Night" New York Islandersin(yksi voitto,
yhdeksän häviötä, yksi tasapeli viimeisissä 11:a) vieraillessa
Trashersin (11 ottelua ilman voittoa) luona.

Tasapeliin jatkoajan jälkeen päättyneessä ottelussa Brad Isbister ja
Yves Sarault tekivät kumpikin kaksi maalia.
Atlantan vasta 20-vuotias Saskatchewanin mies Darcy Hordichuk voitti
nyrkkiottelun Steve Webbin kanssa.

Tänään oli Toronto Maple Leafsin vuoro pitää "Super Skills"-kisansa.

Kovimman lämärin teki luunkova puolustaja Dany Markov (98.7 mph)
voittaen Jonas Höglundin.
Tarkkuusammunnan voitti aloitusspesialisti Yannick Perreault.

Nopeimman luistelijan tittelin otti Tie Domi ajalla 13.9 ja osia
Berezinin ja co nenän edestä.

Olisikohan aika antaa kymmenen maalia tehneelle Domille aikaa Leafsin
power playssa...Ape Suhonenkin on ymmärtänyt miksi kovanaamoja kannattaa
peluuttaa ylivoimalla; Probert teki kaksi maalia muutama päivä sitten -
kukaan ei uskalla näihiin miehiin maalin edessä koskea!

Eilisillan pyhässä Hockey Night in Canada-TV-ohjelmassa itse Don Cherry
antoi Suhoselle tunnustusta tästä nerokkaasta valmennusoivalluksesta;
kutsuen Apea "Good Coach":iksi !! kymmenen vuoden vinoilun jälkeen..

It takes one to know one. Ivan Hlinkaa Cherry kehui jo kauden alussa..

» Lähetä palautetta toimitukselle