NHL-kierroksen topit ja flopit: Suomalaiset onnistuivat laajalla rintamalla

NHL / Uutinen
Jussi Jokinen nousi suomalaisten pistepörssin kärkeen. Hän on tehnyt tällä kaudella tehot 11+27.
Kuva © Getty Images
Suomalaispelaajat olivat kova sana yön NHL-kierroksella. Jatkoaika kokosi yhteen kierroksen onnistumiset, alisuorittamiset ja joukkueiden suurimmat sankarit.

Topit

Suomalaiset

Peräti kahdeksan suomalaista pääsi tehopisteille yön NHL-kierroksella. Kolmen pisteen iltaa vietti Jussi Jokinen (1+2) ja kahteen tehopisteeseen ylsivät Erik Haula, Valtteri Filppula sekä ottelussaan ykköstähdeksi valittu Markus Granlund. Yhden tehopisteen miehiä kierroksella olivat Mikko Koivu, Jori Lehterä, Sami Vatanen sekä Rasmus Ristolainen.

Suomalaismaalivahdeista onnistujiksi voidaan laskea Kari Lehtonen sekä Joonas Korpisalo. Lehtonen torjui Stars-maalilla 37/40 laukausta ja hänet valittiin ottelun kolmostähdeksi. Raketin lailla huipulle noussut Korpisalo sen sijaan torjui käsittämättömät 44 laukausta. Sekään ei riittänyt voittoon, sillä New York Islanders kaatoi Columbus Blue Jacketsin 3-2. Korpisalo valittiin kuitenkin oikeutetusti ottelun kakkostähdeksi.

Los Angeles Kings

Los Angeles Kings ei antanut minkäänlaista armoa Boston Bruinsin vieraana, ja taululla komeilivatkin ottelun päätyttyä lukemat 9-2. Ainoastaan kolme pelaajaa jäivät pisteittä Kingsin puolelta - Jordan Nolan, Brayden McNabb sekä Alec Martinez. Lisäksi yksikään Kings-pelaaja ei tehnyt enempää kuin kaksi tehopistettä. Onnistumisia tuli siis todella laajalla rintamalla.

Martin Jones, San Jose Sharks

San Jose Sharks kävi hakemassa täydet pisteet Chicago Blackhawksin kotiareenalta lukemin 2-0. Sharksin maalia vartioinut Martin Jones torjui maalillaan huimat 33 laukausta. Hänet valittiinkin lopulta ottelun ykköstähdeksi.

Flopit

Boston Bruins

Yhdeksän päästettyä maalia kotikaukalossa kertoo kaiken oleellisen siitä, miten Boston Bruinsilla sujui. Tuukka Rask pelasi 32.29 minuuttia, jonka ainana suomalaisvahti torjui 27/32 laukausta. Jonas Gustavssonilla ei mennyt yhtään sen paremmin - hän kohtasi 25 laukausta, joista neljä upposi sisään.

Plusmiinus-tilastot ovat surullista luettavaa joukkueen osalta. Kukaan ei ole plussan puolella, ja heikoin lenkki oli Torey Krug, joka oli neljä astetta pakkasen puolella.

Buffalo Sabres

Buffalo Sabresin kotiottelu Florida Panthersia vastaan ei paljon hurraahuutoja aiheuttanut. Vierailijat iskivät jo ensimmäisen kahteenkymmeneen minuutin aikana taululle lukemat 4-0. Tässä vaiheessa Sabresin maalia vartioinut Robin Lehner vaihdettiin Chad Johnsoniin. Lehner sai kiinni vain kahdeksan kiekkoa. Lopulta ottelu päättyi Panthersin 7-4-voittoon. Johnsonin tilastot olivat hieman kunniakkaammat - hän pysäytti 20 laukausta.

Sabresin heikoimmat lenkit olivat plusmiinus-tilaston perusteella Jamie McGinn, Ryan O'Reilly sekä Rasmus Ristolainen - heistä jokainen neljä pakkasen puolella.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Ottelut ja tulokset

TBL
31
BOS
BUF
26
OTT