NHL-kierroksen topit ja flopit: Lightning sarjassa tasoihin kolmannen erän sulamisesta huolimatta

NHL / Uutinen
Matt Murray tulitettiin ensimmäistä kertaa vaihtoon.
Kuva © Getty Images
Itäisen konferenssin neljännessä finaaliottelussa nähtiin jälleen terävää hyökkäyspeliä, kuten odottaa saattoi. Jatkoaika kokosi yhteen ottelun onnistumiset, alisuorittamiset ja joukkueiden suurimmat sankarit.

Topit:

Lightningin vastaus kiekkosateeseen

Ottelusarjan kolmannessa kohtaamisessa Lightning joutui Penguinsin kiekkosateen uhriksi. Tällä kertaa joukkue oli päättänyt syöttää vieraille samaa lääkettä. Matt Murrayn maalia kohti lauottiin kahden ensimmäisen erän aikana 30 kertaa. Yrityksistä neljä vapautti kotiyleisön riemunkiljahduksiin, minkä tuloksena tulokasmaalivahti seurasi päätöserän vaihtopenkiltä.

Lightningin alivoima

Viisikoilla pelatessa Lightning sortui ajoittain pahoihin kiekonmenetyksiin ja muihin virheisiin, mutta maalivahti Andrei Vasilevski pelasi erinomaisesti viimeisenä lukkona etenkin ensimmäisessä ja toisessa erässä. Alivoimalla Lightning-nelikon puolustaminen oli sen sijaan tiivistä, eivätkä Penguins-tähdet päässeet todellisille maalipaikoille.

Penguinsin kiri

Kahden erän jälkeen valotaululla komeili Lightningin 4-0-johtolukemat, ja peli näytti jo taputellulta. Penguins tuli kuitenkin päätöserään uusi ilme kasvoillaan. Pitkään pelaamatta ollut Marc-Andre Fleury pääsi tekemään ensimmäiset torjuntansa tämän kevään pudotuspeleissä, ja ennen kaikkea joukkueen ykköstähdet laittoivat kirivaihteen silmään. Phil Kesselin terävä rannelaukaus rikkoi Vasilevskin nollat, ja Jevgeni Malkin jatkoi oivalla yksilösuorituksella. Chris Kunitzin ylivoimamaali toi Penguinsin vielä maalin päähän.

Flopit:

Penguins-pelaajien hermokontrolli

Lightningin tehokas pelaaminen ottelun alkupuolella sai useat Penguins-pelaajat herpaantumaan, mikä näkyi ruuhkana jäähyaition ovensuulla. Lightning onnistui kuuden ylivoimansa aikana vain kertaalleen maalinteossa, mutta pystyi ennen kaikkea niiden aikana varmistamaan, ettei vierasjoukkue saa ottelun hallintaa itselleen.

Lightning kolmannessa erässä

"Hyökkäys on paras puolustus" -taktiikka olisi saattanut toimia nopealle Lightning-miehistölle paremmin kuin tällä kertaa nähty aneeminen peruuttelu. Turvallisessa neljän maalin johtoasemassa päätöserään lähtenyt Lightning päätti keskittyä puolustamiseen, mutta tulos oli kaikkea muuta kuin kiitettävä.

Kotijoukkueen seisoskelun ja peruuttelun myötä Penguins sai otteen itselleen ja rokotti lopulta kolmesti. Vierasjoukkuetta ei pakotettu enää jäähyihin, ja joukkue pääsi toteuttamaan hyvin vapaasti haluamaansa pelitapaa, jonka edessä kaksi erää loistavasti torjunut Vasilevski oli aseeton. Valmentaja Jon Cooperilla on edessä oppimisen paikka.

Käyttäjän mheinonen kuva

Kommentti: Miikka Heinonen

Moni piti Penguinsin ja Washington Capitalsin välistä toisen kierroksen sarjaa ennakkoon pudotuspelien suurimpana herkkupalana, mutta neljän idän finaaliottelun jälkeen voidaan todeta sen olleen vain alkupala.

Äärimmäisen hyökkäysvoittoisten Penguinsin ja Lightningin välisissä peleissä, mutta myös sarjassa kokonaisuutena, mennään jatkuvasti päästä päähän. Kolmannessa kohtaamisessa Penguinsin hurja päätöserä teki Lightning-puolustuksesta reikäjuustoa. Nyt Lightning vastasi välittömästi samalla mitalla, kunnes koitti toinen erätauko, ja yliote vaihtoi jälleen omistajaa.

Edessä on mitä luultavammin vielä kolmen ottelun täydeltä draamaa. Sarjan arvolle ei kelpaa vähempi kuin ratkaisu seiskapelin jatkoerässä, jossa voittomaalin täräyttää joko Phil Kessel tai Jonathan Drouin.

» Lähetä palautetta toimitukselle