Emma Nuutinen oli Naisleijonien ainoa onnistuja voittomaalikilpailussa.

Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/

Nations Cup jatkui Saksassa - Venäjä kukisti Naisleijonat voittomaalikilpailussa

Saksan Füssenissa pelattava Nations Cup jatkui perjantaina, kun Naisleijonat kohtasi Venäjän. Suomi nousi kahden maalin takaa tasoihin, mutta venäläiset olivat lopulta parempia voittomaalikilpailun jälkeen lukemin 4−3.

Naisleijonat jatkoi perjantaina pelejään olympialaisiin valmistavassa Nations Cup -turnauksessa Saksassa. Alkusarjan ensimmäisessä ottelussa Kanadan 3−2-lukemin voittanut Suomi ei pystynyt ottamaan toista perättäistä voittoaan, kun vastaan luisteli Venäjä.

Venäläisten ylivoimapelaaminen oli tikissä Maria Batalovan ja Olga Sosinan pyörittäessä tahtipuikkoa. Kahdesti ottelussa ylivoimalla onnistunut Venäjä karkasi 3−1-johtoon jo ennen ottelun puoliväliä.

Suomi ei kuitenkaan lannistunut, vaan tuli Jenni Hiirikosken ja Susanna Tapanin maaleilla tasoihin. Suomen ensimmäisestä maalista vastasi Tanja Niskanen.

Jatkoajalla ei maaleja nähty, joten mittelö venyi voittomaalikilpailuun asti. Emma Nuutinen onnistui ohittamaan venäläisvahdin kertaalleen, mutta se jäi suomalaisten ainoaksi onnistumiseksi, eikä riittänyt Valeria Pavlovan ja Fanuza Kadirovan onnistuessa vastustajalta.

Naisleijonat pelaa lauantaina turnauksen kolmannesta sijasta Sveitsiä vastaan. Turnauksen voitosta pelaavat Venäjä ja Ruotsi.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös

Pasi Mustonen jatkaa Naisleijonien päävalmentajana vuoden 2019 kotikisoihin asti

MAAJOUKKUE | 20.12.2017 15:06
Pasi Mustonen jatkaa naisten maajoukkueen päävalmentajana vuonna 2019 Suomessa pelattaviin MM-kisoihin asti. lue lisää

Pärnänen: Naiset ovat urheilussa miehiä huonompia, mutta edetäänpä nyt tasa-arvokeskustelussa uudelle tasolle

MAAJOUKKUE | 18.12.2017 12:21
Kuinka paljon positiivista huomiota vaikkapa Neste tai Kotipizza saisivatkaan, jos lähtisivät tukemaan naisten jääkiekkoa, kirjoittaa Jatkoajan päätoimittaja Antti Pärnänen. lue lisää

Naisleijonat terävöityi Venäjää vastaan

Muut Sarjat | 16.12.2017 17:54
Pre Olympic Cupin päätöspäivän ottelussa Suomi kohtasi kaikki aiemmat ottelunsa voittaneen Venäjän. Suomen terävämmästä peli-ilmeestä huolimatta maalit olivat edelleen tiukassa, kunnes peli alkoi vapautua loppua kohti. lue lisää

Naisleijonat ei murtunut Saksalle

MAAJOUKKUE | 15.12.2017 22:37
Naisten Pre Olympic Cup jatkui Suomen osalta perjantaisella kohtaamisella Saksaa vastaan. Hyvällä asenteella pelannut Suomi päihitti vastustajansa lopulta voittomaalikilpailussa, jonka tähdeksi nousi Jenni Hiirikoski. lue lisää

Naisleijonat dominoivat peliä - Ruotsi niukasti voittoon

MAAJOUKKUE | 14.12.2017 23:42
Torstaina jatkettiin naisten Pre Olympic Cupia Raumalla Suomen ja Ruotsin välisellä kamppailulla. Suomi taipui rajanaapurille tiukan pelin jälkeen. lue lisää

Kommentit

Luetuimmat