Nations Cup jatkui Saksassa - Venäjä kukisti Naisleijonat voittomaalikilpailussa

MAAJOUKKUE / Uutinen
Emma Nuutinen oli Naisleijonien ainoa onnistuja voittomaalikilpailussa.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/
Saksan Füssenissa pelattava Nations Cup jatkui perjantaina, kun Naisleijonat kohtasi Venäjän. Suomi nousi kahden maalin takaa tasoihin, mutta venäläiset olivat lopulta parempia voittomaalikilpailun jälkeen lukemin 4−3.

Naisleijonat jatkoi perjantaina pelejään olympialaisiin valmistavassa Nations Cup -turnauksessa Saksassa. Alkusarjan ensimmäisessä ottelussa Kanadan 3−2-lukemin voittanut Suomi ei pystynyt ottamaan toista perättäistä voittoaan, kun vastaan luisteli Venäjä.

Venäläisten ylivoimapelaaminen oli tikissä Maria Batalovan ja Olga Sosinan pyörittäessä tahtipuikkoa. Kahdesti ottelussa ylivoimalla onnistunut Venäjä karkasi 3−1-johtoon jo ennen ottelun puoliväliä.

Suomi ei kuitenkaan lannistunut, vaan tuli Jenni Hiirikosken ja Susanna Tapanin maaleilla tasoihin. Suomen ensimmäisestä maalista vastasi Tanja Niskanen.

Jatkoajalla ei maaleja nähty, joten mittelö venyi voittomaalikilpailuun asti. Emma Nuutinen onnistui ohittamaan venäläisvahdin kertaalleen, mutta se jäi suomalaisten ainoaksi onnistumiseksi, eikä riittänyt Valeria Pavlovan ja Fanuza Kadirovan onnistuessa vastustajalta.

Naisleijonat pelaa lauantaina turnauksen kolmannesta sijasta Sveitsiä vastaan. Turnauksen voitosta pelaavat Venäjä ja Ruotsi.

» Lähetä palautetta toimitukselle