Naisten runkosarja päätökseen – Välimäki jälleen tehokkain

Muut Sarjat / Uutinen
Linda Välimäki oli naisten SM-sarjan pisterohmu.
Kuva © J.Laine
Sunnuntaina pelattiin naisten SM-sarjan viimeinen ottelu ennen pudotuspelejä. JYPin vahva kausi palkittiin runkosarjan voitolla. KJT ja Kuortane suuntaavat puolestaan SM-sarjan karsintaotteluihin.

Naisten SM-sarjan viimeinen runkosarjaottelu pelattiin sunnuntaina Kuortaneella. Vierasjoukkue KJT tarvitsi ottelusta pisteen noustakseen KalPan ohi ja karsintaviivan yläpuolelle.

KJT hävisi runkosarjan viimeisen ottelunsa Kuortaneelle lukemin 1−6, joten KalPa meni viimeisenä joukkueena pudotuspeleihin. KJT ja Kuortane kohtaavat SM-karsinnoissa LL-89 Say Cheesen ja Lukon, jotka ovat jo varmistaneet paikkansa Naisten Mestiksen kärjessä.

JYP varmisti runkosarjavoittonsa jo hyvissä ajoin. Joukkue keräsi kaudella yhteensä 76 pistettä ja hävisi runkosarjassa vain kerran varsinaisella peliajalla. Toiseksi sijoittui kaksi edellistä mestaruutta voittanut Blues. Runkosarjan sijoille 3.−6. järjestyivät HPK, Ilves, Kärpät ja KalPa.

Runkosarjan pistepörssin voitto meni toistamiseen Bluesin Linda Välimäelle, joka teki 28 ottelussa tehot 28+37. Samoilla ansioilla heltisi myös maalikuningattaruus. Eniten syöttöpisteitä, 43, keräsi JYPin tehopuolustaja Jenni Hiirikoski.

Parhaan torjuntaprosentin vähintään kymmenen peliä pelanneista maalivahdeista kirjautti nimiinsä HPK:n Kiira Laine, 93.73. Vähiten maaleja ottelua kohden päästi puolestaan JYPin Eerika Saloranta, 1.33.

» Lähetä palautetta toimitukselle